Ukrainan konflikti – harhauta ja hallitse?

Tiivistelmä

Venäjän hyökkäyksestä huolimatta Ukrainan sota ei ole täysin mustavalkoinen hyvän ja pahan kamppailu. Suuravallat ovat vainoharhaisia turvallisuutensa suhteen, ja oli Naton uhka Venäjää kohtaan todellinen tai ei, on Venäjä sen sellaiseksi kokenut. Joidenkin näkemysten mukaan juuri lännen harjoittama ylimielinen ja piittaamaton politiikka Venäjää kohtaan on luonut Vladimir Putinista sen hahmon, joka hän tänä päivänä on.

Konflikti olisi voitu ratkaista diplomatialla, mutta kumpikaan osapuoli ei ollut valmis antamaan tuumaakaan periksi. Ukrainan ja Venäjän välinen historia on pitkä ja tapahtumarikas, joten syyllisiä ja syitä sodalle löytyy lukemattomia, joista jokainen voi painottaa mieleisiään sen mukaan, kenen puolella on ja miten pitkälle historiaa kelaa taaksepäin. Niin varhaisemmat kuin lähihistorian tapahtumatkin ovat toki kaikki osaltaan johtaneet nykytilanteeseen. Mutta ottaen huomioon kansainvälisen valtaeliitin kytkökset läntisten toimijoiden lisäksi Venäjään ja Kiinaan, ei ole sanottua, etteikö idän ja lännen vastakkainasettelu samalla voisi tietyllä tapaa olla valheellinen paradigma.

Pintapuolisesti Ukrainan konfliktista voi hyötyä esim. Yhdysvallat, jos Eurooppa päätyy Venäjän sijaan ostamaan kaasunsa siltä. Uuden uhkan vieriessä päälle länsihallitukset voivat haudata sen alle koronatoimien inhimilliset ja taloudelliset ”oheisvahingot”. Globalisteille konfliktin eskaloituminen tarjoaakin jälleen uuden kriisin juuri sopivasti koronapandemian osoittaessa laantumista. Edellä mainitun lisäksi jännitteitä Venäjän kanssa voi käyttää hiljentämään toisinajattelijat leimaamalla heidät ”Venäjä-mielisiksi” samaan tapaan kuin koronapandemian aikaan heidät leimattiin ”kulkutautimyönteisiksi”.

Sotia kuten muitakin kriisejä voi käsitellä myös siitä näkökulmasta, että ne toimivat vallanpitäjille äärimmäisenä harhautuskeinona ja manipulaation välineenä: työkaluna sosiaaliseen ohjelmointiin massiivisessa mittakaavassa. Pelko saa ihmiset luopumaan jopa vapaudestaan, ja kriisin aikana he ovat alttiita ottamaan apua vastaan myös pahantahtoisilta tahoilta. Pankkieliitti voi syyttää sotaa talousongelmista, vaikka niiden alkulähde on sen harjoittama rahapolitiikka. Ja kun syyttävä sormi osoittaa muualle sodan viedessä kansalaisten huomion, voi eliitti tarjota luomiinsa ongelmiin ratkaisuksi lisää keskittämistä ja globalismia.

Venäjän ja Ukrainan tilanne ei ole aivan yksinkertainen sekä lännen että Venäjän pyrkiessä hämärtämään kokonaiskuvaa tuuttaamalla eettereihinsä lähinnä omaa yksipuolista näkökulmaansa – toisin sanoen jonkin sortin propagandaa. Venäjän propagandan olemassaolon suurin osa suomalaisista tiedostaa, mutta lännen propagandaa valtamedia pyrkii vähättelemään tai vaikenee siitä kokonaan. Kuten Vesa Raiskila kirjoittaa, ”sen kuvan antaminen, että Ukrainan kriisissä ainoastaan Venäjä harjoittaa noteeraamisen arvoista propagandaa – eivät mitkään EU-maat, ei Yhdysvallat eikä edes Ukraina (jota on muissa yhteyksissä pidetty Euroopan korruptoituneimpiin kuuluvana valtiona) – on journalistisesti niin naiivia, että sitä on vaikea pitää minään muuna kuin itsessään informaatiosotaan kuuluvana toimintana”.[1]

Usein onkin hyvä suunnata katsettaan myös valtamedian ulkopuolelle. Mielenkiintoisia huomioita kriisistä tekee Riikka Söyring AvoinMedian artikkelissa Ukrainan kriisi — valikoima poliittisia palasia ja näkökulmia.[2] Söyring nostaa esiin myös näkemyksiä, kuinka Venäjän hyökkäys itse asiassa voisi hyödyttää Yhdysvaltoja mm. siten, että Saksa on jäädyttänyt kaasuputkihankkeen Venäjän kanssa, vaikka edelleen spekuloidaankin[3] lännen voivan ”olla pakotettu avaamaan Nord Stream 2 -kaasuputken”. Voi kuitenkin käydä niin, että Saksa ja muukin Eurooppa ”joutuu hankkimaan ’vihreän’ kaasunsa kalliimpaan hintaan Yhdysvalloista”. Eikä kyse ole välttämättä pelkästään siitä, kuka ostaa kaasunsa mistäkin, vaan kaasuputki olisi voinut lähentää Saksaa ja Venäjää muillakin tavoin, esim. keskinäistä kaupankäyntiä lisäämällä. Yhdysvallat olisi voinut kokea uhkana Saksan ja Venäjän läheisemmät välit.

Venäjän aggressio toimii lisäksi Yhdysvalloille perusteena lähettää lisäjoukkoja Itä-Euroopan maihin. Naton kannatustakin se vahvistaa. Sillä ellei uusia maita liitykään sotilasliittoon, niin vähintäänkin Nato-intoilu on jälleen huipussaan esimerkiksi Suomessa. Ja Nato tarvitsee Venäjän uhkaa perustellakseen ylipäätään olemassaoloaan. Myös Kiinan voi katsoa hyötyvän tilanteesta Venäjän ollessa lännen asettamien pakotteiden vuoksi tiiviimmin riippuvainen Kiinasta, mutta toisaalta myös Ukraina on sille tärkeä kauppakumppani, ja sota häiritsee näitä liiketoimia.

Miksi kriisi eskaloitui juuri nyt?

Kuten Ulkopoliittisen instituutin tutkija Jyri Lavikainen esittää, tilanteen eskaloitumiselle Ukrainassa juuri nyt voi nähdä syynä esim. lännen tilapäisen heikkouden presidentti Joe Bidenin ollessa Yhdysvaltojen puikoissa.[4] Tai sen, että Ukrainan asevoimat ovat vahvistuneet ja maa on saanut kaiken aikaa enemmän tukea länneltä, jolloin presidentti Vladimir Putinin näkövinkkelistä hyökkäys nyt saattoi olla huonoista vaihtoehdoista vähiten huono ennen tilanteen muuttumista entistäkin vaativammaksi Venäjälle.

Lisäksi öljyn hinta on korkealla ja EU:n kaasuvarastot ovat matalalla. Tällä hetkellä Venäjällä on siis otollisia valttikortteja myös sitä suunnattuja pakotteita vastaan. Niklas Rossbach Ruotsin kokonaismaanpuolustuksen tutkimuslaitoksesta arvioikin Putinin energia-aseessa olevan yhä runsaasti ammuksia.

Vaikka tässä kirjoituksessa tarkastelen asiaa pääosin toisenlaisesta näkökulmasta, edellä mainitut syyt voivat olla yhtä lailla päteviä ja paikkansa pitäviä. Silti voisi kysyä, että miksi sitten juuri nyt lännen tuki Ukrainalle oli lisääntynyt? Tai onko pelkkää sattumaa, että Venäjä aggressioineen astelee näyttämölle juuri, kun koronapelottelulta alkaa pudota pohja?

Sotia hyödynnetään myös harhautuksellisiin tarkoituksiin

Kirjoituksessaan Söyring sivuaa, että Ukrainan tilannetta voi tarkastella ”myös harhautuksena, jonka alle länsihallitukset hautaavat koronatoimien inhimilliset ja taloudelliset ’oheisvahingot’” tai jota Yhdysvaltain demokraattipuolue voisi hyödyntää ennen vuoden 2022 välikausivaaleja. Olen aiemmissa kirjoituksissani käsitellyt sotia siitä näkökulmasta, että ne toimisivat myös – tai näkökannasta riippuen ennen kaikkea – äärimmäisenä harhautuskeinona ja manipulaation välineenä ollen kansalaisia jakava ja yhdistävä tekijä.[5] Niillä voidaan peitellä esim. pankkieliitin harjoittamasta rahapolitiikasta seuranneita talouskriisejä, ja saadaan ihmiset myöntyväisemmiksi eliitin tarjoamille ratkaisuille esimerkiksi niin rahajärjestelmän kuin maailman hallinnon keskittämiselle: ”Sota on vallanpitäjille työkalu sosiaaliseen ohjelmointiin massiivisessa mittakaavassa.”

”Hajota ja hallitse” -taktiikkaa käyttäen valtaeliitti pääsee luomaan järjestystä kaaoksesta oman agendansa mukaisesti, sillä kriisin aikaan ihmiset eivät aina ajattele järkevästi ja ottavat apua vastaan keneltä hyvänsä – myös sellaiselta taholta, jolla on pahoja aikomuksia. Pelko saa ihmiset herkästi luopumaan jopa vapaudestaan, kuten koronapandemian aikanakin huomasimme. Näin ollen voisikin puhua myös ”harhauta ja hallitse” -taktiikasta. Brandon Smith käsittelee Ukrainan konfliktia nimenomaan tästä näkökulmasta kirjoituksessaan Order Out Of Chaos: How The Ukraine Conflict Is Designed To Benefit Globalists.[6] Vaikka asian käsittely esoteerisemmasta vinkkelistä usein herättääkin salaliittoteoriatutkan, on näkemykselle mielestäni vakavasti otettavat perusteet. Eikä kyse ole mistään litteän maan liskoihmisten invaasiosta, jonka kanssa samaan lokeroon valtamedia joko laiskuuttaan tai tarkoitushakuisuuttaan pyrkii tämänkaltaiset tulkinnat yleensä niputtamaan.

Tässä kirjoituksessa käytän Smithin artikkelia runkona, mutta yksi yhteen tämä ei ole sen kanssa, enkä tukeudu ainoastaan siihen, vaan käyn läpi kosolti muutakin materiaalia. Ensin hieman kertaan Ukrainan tilanteen kehittymistä ja tarkastelen sitä reaalipoliittisesta näkökulmasta, jota myöskään ei kannata sivuuttaa, koska voi olla vaikeaa ymmärtää tilanteen kokonaiskuvaa, jos sitä setvii vain mustavalkoisena hyvän ja pahan kamppailuna – riippumatta siitä kumman osapuolen mieltää hyväksi ja kumman pahaksi.

Alkusysäys kriisille

Smith katsoo ainakin pintapuolisen alkusysäyksen tilanteen eskaloitumiselle olleen länsivaltojen ja Ukrainan virkamiesten päätös harkita Ukrainan Nato-jäsenyyttä. Politiikan ja kansainvälisten suhteiden tutkija John J. Mearsheimer määrittää[7] alkuhetkeksi tarkalleen Naton huhtikuun 2008 Bukarestin huippukokouksen, jossa julistettiin, että Georgiasta ja Ukrainasta tulisi Naton jäseniä jonain päivänä. Lännen valtamedian pyrkiessä yksinkertaistamaan tilannetta esittämällä Venäjän irrationaalisena hyökkääjänä, Yhdysvaltain entinen Neuvostoliiton lähettiläs Jack Matlock Jr. palauttaa mieliin Kuuban ohjuskriisin.[8]

Yhdysvaltojen uhkaama Kuuba itsenäisenä valtiona oli oikeutettu etsimään tukea haluamastaan suunnasta ja kääntyi Neuvostoliiton puoleen. Niinpä kun Yhdysvallatkin oli sijoittanut ydinaseita Turkkiin, päätti Neuvostoliitto asettaa omiaan Kuubaan. Tämä oli Yhdysvaltojen mielestä virhe, ja presidentti John F. Kennedy vaati Neuvostoliittoa poistamaan ohjukset Kuubasta. Smith lisää, ettei varmasti päättyisi hyvin, mikäli vaikka Meksiko ilmoittaisi liittyvänsä sotilaalliseen liittoon Kiinan kanssa ja jälkimmäinen kärräisi aseensa Yhdysvaltojen etelärajan tuntumaan.

Oli Venäjän toimista mitä mieltä hyvänsä, niin strategisesti niille on siis perusteita. Eivätkä ne kumpua irrationaalisesta ajattelusta, vaan siitä, että Venäjä kokee Nato-maiden puuhastelun ja sotilasliiton mahdollisen laajentumisen rajalleen itselleen vakavaksi uhkaksi, joka on hoidettava ennen kuin on liian myöhäistä. Aivan samalla tavoin kuin Yhdysvallat koki Neuvostoliiton ydinaseet Kuubassa uhkana. Smith näkee kuitenkin tekopyhyyttä Venäjän käyttäytymisessä naapurimaitaan kohtaan sen tukiessa levottomuuksia toisaalla ja paheksuessa toisaalla.

Esimerkiksi Kazakstanissa ihmiset osoittivat mieltään korkeita kaasun hintoja vastaan köyhyyden noustua vuoden 2019 neljästä prosentista jonnekin arviolta 16–20 prosentin tietämille. Siinä missä länsimaissa mielenosoituksia kohtuuttomia koronatoimia vastaan on yritetty leimata kaiken muun ohella Venäjän masinoimiksi, Kazakstanin hallitus väitti niin ikään mielenosoitusten maassaan olevan ulkomaisten voimien manipuloimia. Mitään todisteita ei osoitettu, mutta pelkkä väite riitti syyksi Venäjälle marssittaa joukkojaan rajan yli Kazakstanin hallituksen pyynnöstä lopettamaan protesteja.

Kriisin kehittyminen

Toden teolla Ukrainan kriisi käynnistyi kuitenkin vasta alkuvuodesta 2014. Kun nyt esitetään Venäjän aggressioiden osoittaneen, että Ukrainan olisi tullut liittyä Natoon hyvän sään aikana, Mearsheimerin mielestä todellinen syypää nykytilanteeseen on länsi, joka on yrittänyt vuodesta 2008 lähtien tehdä Ukrainasta läntisen suojavallin Venäjän rajan tuntumassa. Ennen vuotta 2014 Ukrainan suhteen ei kuitenkaan ollut muuta ongelmaa kuin korkeintaan jonkinasteista sanasotaa.

Toki Ukrainalla jakautuneena maana oli omat sisäpoliittiset ongelmansa ja pelkonsa Venäjää kohtaan, mutta Venäjä ei toiminut hyökkäävästi sitä kohtaan ennen kuin Nato muutti tilanteen. Amerikanvenäläisellä toimittajalla Vladimir Poznerilla on perspektiiviä pitkältä ajalta sekä Venäjän/Neuvostoliiton että Yhdysvaltojen politiikasta. Hän on samoilla linjoilla Mearsheimerin kanssa ja huomauttaa, että itse asiassa ennen vuotta 2008 Venäjä ei kansainvälisessä toiminnassaan tehnyt ainuttakaan siirtoa, joka olisi vihastuttanut Yhdysvaltoja, kun taas lännen toiminta aiheutti närää Venäjässä.[9] Se ei pitänyt Naton laajentumisista vuonna 1999 Puolaan, Tšekkiin ja Unkariin sekä 2004 mm. Romaniaan ja Baltian maihin, mutta sulatti ne.

Puheet Ukrainan ja Georgian liittymisestä alkoivat olla jo liikaa, ja toden teolla Ukrainan kriisi alkoi helmikuussa 2014 vallanvaihdolla, jossa Venäjä-mielinen johtaja korvattiin Amerikka-mielisellä. Mearsheimer mainitsee muutamia avaintapahtumia, jotka johtivat vaihdokseen.[10] Tilanne alkoi kehittyä 21. marraskuuta 2013 Ukrainan silloisen presidentti Viktor Janukovytšin hylättyä EU:n vapaakauppa- ja assosiaatiosopimuksen, jonka jälkeen laajat mielenosoitukset käynnistyivät Kiovassa Maidan-aukiolla. Venäjä tarjosi Ukrainalle omaa sopimustaan joulukuun lopulla.

Mearsheimerin mukaan Janukovytšin hallitus ylireagoi mielenosoituksiin ja tammikuun 2014 lopulla kuolemantapauksia alkoi tapahtua. Joskin on esitetty, että mielenosoituksissa tarkka-ampujien laukauksiin johtanut käsky ei välttämättä tullut Janukovytšilta ja samat tarkka-ampujat saattoivat ampua sekä mielenosoittajia että poliiseja.[11] Oliver Stone kuvailee dokumentissaan Ukraine On Fire (2016) Maidanin tapahtumia niin, että mielenosoitukset käynnistyivät rauhanomaisina, mutta sitten paikalle löysi äärioikeisto, joka alkoi aiheuttaa rettelöitä.

21. helmikuuta 2014 sovittiin uusista presidentinvaaleista toukokuulle, mutta se ei tyydyttänyt mielenosoittajia ja Janukovytš erosi seuraavana päivänä paeten Venäjälle. Stone esittää filmissään näyttöä, kuinka vallanvaihdos Ukrainassa äärioikeiston, poliisin ja mielenosoittajien välisine yhteenottoineen vaikutti Yhdysvaltojen lietsomalta tavalla, johon etenkin maan ulkopolitiikan uuskonservatiivinen siipi on erikoistunut mm. tukemalla ja kouluttamalla vallankumouksellista liikehdintää eri maissa. Ja vaikka Janukovytš ei ollut mikään pyhimys, maalattiin hänestä epärealistisen demonista kuvaa. Stonen dokumentissa on huomioitava sen puolueellisuus, mutta tämä ei tee epätosiksi julkisuuteen vuotaneita länsimaisten poliitikkojen ja diplomaattien keskusteluita ja puheita Ukrainan asioiden junailemiseksi.

Maaliskuussa 2014 Venäjä otti Krimin niemimaan haltuunsa, koska ei voinut antaa Sevastopolissa olevan laivastotukikohtansa ajautua lännen haltuun. Hieman sen jälkeen sisällissota käynnistyi Itä-Ukrainassa hallituksen ja separatistien välillä. Mearsheimer pitää selvänä Venäjän käyttäneen hyväkseen sisällissotaa lisäämällä polttoainetta liekkeihin varmistaakseen, etteivät heidän liittolaisensa Itä-Ukrainassa tulisi Ukrainan hallituksen kukistamiksi.

Onko Putin Yhdysvaltojen ulkopolitiikan luomus?

Venäjä rampauttaa Ukrainaa ennemmin kuin antaa sen tulla Naton jäseneksi. Suurvallat ovat vainoharhaisia turvallisuutensa suhteen, eikä Venäjä halua Yhdysvaltojen kanssa sotilaallisessa liitossa olevaa maata rajalleen yhtään sen enempää kuin Yhdysvallatkaan haluaisi omalle rajalleen toisen suurvallan kanssa liitossa olevaa maata. Vaikka Nato ei olisi Venäjälle uhka juuri tällä hetkellä, kuka tietää onko se sitä 10 vuoden päästä. Tämä on reaalipolitiikkaa ja Mearsheimer on ihmeissään, etteivät ihmiset lännessä ymmärrä tätä. Usko hyvä/paha-asetelmaan ja siihen, että Yhdysvallat ja länsi voi tehdä mitä tahansa välittämättä seurauksista on vankka. Ehkäpä sen vuoksi, että Yhdysvallat oli kylmän sodan jälkeen ylhäisessä yksinäisyydessään selkeästi voimakkain valtio ja entistä vapaampi käymään sotia Venäjän ollessa heikoimmillaan.

Presidentti Donald Trumpin hallinnon aikana alkanut Ukrainan aseistus Yhdysvaltojen toimesta on jatkunut Joe Bidenin kaudella, ja Ukrainasta on alettu puhua kuin liittolaisesta. Aseiden on määritelty olevan puolustusta varten, mutta ei ole merkityksellistä eroa puolustukseen ja hyökkäykseen tarkoitettujen aseiden välillä. Se mikä näyttää toisesta katsontakannasta puolustukselliselta, on vastapuolen kannalta hyökkäävää. Lisäksi brittiläiset ja amerikkalaiset ovat suorittaneet provokaatioita hävittäjäaluksilla ja pommikoneilla liikkuen Venäjän alueveden läpi ja rannikkoa pitkin Mustallamerellä. Nämä seikat ovat lisänneet Venäjän tunnetta, että Nato on siirtymässä aina vain lähemmäs ja imaisemassa Ukrainan de facto jäsenekseen.

Naton väitetyn lupauksen olla laajentumatta itään Mearsheimer sanoo olevan kiintoisa kysymys, jolle molemmat osapuolet voivat jossain määrin perustellusti löytää itselleen mieleisen vastauksen. Kylmän sodan ollessa päättymässä Neuvostoliiton, Yhdysvaltojen ja Länsi-Saksan kesken oli useita keskusteluja asiasta, ja Mearsheimer sanoo olevan näyttöä lännen lupauksista, ettei Nato laajentuisi itään päin. Kirjallista lupausta Neuvostoliitolle ei kuitenkaan annettu allekirjoitetun sopimuksen muodossa. On myös esitetty, että koska asiasta sovittiin Neuvostoliiton kanssa, ei sanallinenkaan lupaus olisi enää voimassa Venäjän kanssa.

Pozner muistuttaa Vladimir Putinin heti valtaan päästyään kysyneen[12], voisiko Venäjästä tulla Naton jäsen, mutta ovet pidettiin kiinni. Jos kuvittelee, että Ukrainan Natoon liittyminen jo aikaa sitten olisi estänyt nykyisen konfliktin kehittymisen, niin ehkäpä Venäjän ottaminen Natoon olisi ollut vieläkin tehokkaampi tapa ehkäistä se. Venäjän Natoon liittyminen ei tietenkään ollut kynnyskysymys, mutta Pozner katsoo Venäjän kokeneen lännen vähätelleen sitä, olleen ylimielinen ja muodostaneen sille vakavan uhkan. Siksi hänen mielestään Yhdysvaltojen politiikka loi Putinista sellaisen kuin Putin on tänä päivänä.

Venäjän tarkoitusperät Ukrainaa kohtaan eivät ole länttä jalompia

Riitaan kuten sotaankin tarvitaan kuitenkin aina molemmat osapuolet, ja Venäjä on vastuussa omista toimistaan, vaikka länsi olisikin kerjännyt verta nenästään. On näyttöä Yhdysvaltojen juonittelusta kriisin taustalla sen pyrkiessä horjuttamaan Ukrainaa jo pitkään ennen vuotta 2014. Esimerkiksi Yhdysvaltain apulaisulkoministerinä toiminut Victoria Nuland on puheessaan kertonut maansa tuoneen demokratiaa Ukrainaan viiden miljardin edestä[13] mitä ilmeisimmin tavoitteenaan saada maahan amerikkalaismielinen hallitus. Venäjän tarkoitusperät Ukrainan suhteen eivät ole kuitenkaan olleet sen jalompia, vaan sekin on pyrkinyt käyttämään maata omien etujensa edistämiseksi. Eikä ihmisiä voi syyttää osallisuudesta mielenosoituksiin ja tyytymättömyydestä venäläismielisen Janukovytšin hallitukseen, joka oli yhtä lailla korruptoitunut kuin sitä seurannut amerikkalaismielinen.

Presidentti Vladimir Putinin entinen neuvonantaja Andrei Illarionov on väittänyt, että Venäjän sotajohto olisi suunnitellut konfliktia 11 vuotta ennen vuotta 2014.[14] Venäläislehti Novaja Gazeta puolestaan kertoo haltuun saamaansa asiakirjaan perustuen, että Venäjä olisi alkanut valmistelemaan joidenkin osien irrottamista Ukrainasta jo Viktor Janukovytšin ollessa vielä vallassa.[15] Putin-mielisten mielestä nämä väitteet ovat propagandaa, mutta ei sitäkään vaihtoehtoa voi jättää laskuista, että Venäjä olisi vain odottanut otollista hetkeä suunnitelmiensa toteuttamiselle, ja osin ukrainalaisten tyytymättömyydestä, osin lännen junailusta aiheutunut tilanne lopulta tarjosi sellaisen.

Lisäksi Ukrainassa soppaa hämmentävät puolisotilaalliset äärioikeistolaiset pataljoonat[16], jotka voivat olla uhka länsimieliselle hallituksellekin, mutta separatisteja vastaan taistellessaan ovat tarjonneet Venäjälle syyn puuttua asioihin. Huoli natseista Ukrainan hallituksessa ei kuitenkaan vaikuta aidolta tai ainakaan olevan mikään prioriteetti, sillä vaatimukset ”denatsifioinnista” hylättiin nopeasti Venäjän antaessa ehtonsa ”erikoisoperaationsa” päättämiseksi.

Se, että Venäjän sotilaalliset toimenpiteet kansainvälisellä areenalla 2000-luvun alussa olivat vähäisiä Yhdysvaltoihin verrattuna, eikä se tehnyt Ukrainan suhteen siirtoa ennen vuotta 2014, ei välttämättä ole osoitus Venäjän sen aikaisesta rauhantahtoisuudesta tai siitä, ettei sillä olisi ollut mitään pahaa mielessä. Ehkäpä se halusi ensin vahvistaa sotavoimiaan riittävälle tasolle oltuaan heikossa jamassa vielä Putinin noustessa valtaan. Venäjän kansan keskuudessa sellaisiakin näkemyksiä on esitetty[17], että Itä-Ukrainan sotilasoperaation tarkoituksena olisi osoittaa vallankumouksen kustannusten olevan tavallisille kansalaisille suuremmat kuin hyödyt, ja näin ehkäistä Putinin vastaista liikehdintää. Tällöin Ukrainan tilanne on toiminut näytöksenä, jonka pitkittyminen on Putinille eduksi. Pitkittyminen on hyödyttänyt Venäjää myös siten, että Natoon ei oteta jäseniä, joilla on meneillään rajakiistoja. Ukrainassa Venäjä on myös päässyt osoittamaan, että tuntiessaan tarvetta on valmis käyttämään sotilaallista voimaa.

Joka tapauksessa selvää on, että Venäjälle Ukraina on strategisesti tärkeämpi, kun taas Yhdysvaltojen intresseissä on vain pyrkiä levittämään vaikutuspiiriään jälleen uuteen maahan tehden samalla kiusaa Venäjälle. Tämän vuoksi Venäjä on valmis menemään hyvinkin pitkälle estääkseen Ukrainan Nato-jäsenyyden ja lännen vaikutusvallan lisääntymisen maassa – joko hyvällä tai pahalla. Yhdysvalloille taas Ukrainan merkitys strategisesti on vähäinen. Mearsheimer kuvailee sitä niin, että kriisin alkuvaiheessa edes John McCain, joka ”ei ole koskaan nähnyt sotaa, jota ei haluaisi taistella”, ei vaatinut USA:lta sotilaallisen voiman käyttöä Ukrainassa.

Sodan usva sumentaa alleen todelliset tavoitteet

Kliseisesti sanoen totuus on aina sodan ensimmäisiä uhreja. Ukrainan ja Venäjän välisessä konfliktissakin molemmat osapuolet suoltavat omaa propagandaansa, emmekä voi täysin tietää, mikä on luotettavaa tietoa tai voimmeko luottaa esim. Putinin entisen neuvonantajan väitteisiin, kun tällä hyvin ilmeisesti on asioita hampaankolossa Putinia kohtaan. Olisiko Venäjä silti vastoin Mearsheimerin ja Poznerin oletuksia kohdistanut sotilaallisia toimia Ukrainaa kohtaan joka tapauksessa vain odottaen sopivaa casus belliä vai olivatko sen suunnitelmat vain varautumista lännen toimien varalle? Tokihan jokaisella suurvallalla on suunnitelmia erilaisten skenaarioiden varalle, ja tämä voi olla klassinen ”muna vai kana” -kysymys.

En lähde väittelemään tuosta, tuliko ensin muna vai kana, mutta molemmat osapuolet ovat osaltaan syyllisiä sotaan. Venäjän hyökkäys on tuomittava, mutta täysin mustavalkoisesta hyvän ja pahan mittelöstä ei ole kyse. Brandon Smith katsoo, ettei kannattaisi liiaksi keskittyä siihen, kenen syytä mikäkin on, vaan hedelmällisempää olisi pohtia millä tavoin kriisiä pyritään hyödyntämään.

Tarkoitus ei ole väittää, etteivätkö kaikki muutkin tässä kirjoituksessa mainitut syyt olisi todellisia syitä kriisille. Mutta kuten James Corbett kirjoittaa, Ukrainan ja Venäjän välinen historia on hyvin tapahtumarikas, ja riippuen siitä miten pitkälle historiaa kelataan taaksepäin, voi jokainen poimia syylliseksi haluamansa tahon.[18] Smith toteaakin kyseessä olevan sellaisen ”historiallisen epäselvyyden”, jollaisia globaalilla valtaeliitillä on tapana hyödyntää, sillä sodan usva auttaa sumentamaan heidän omat aktiviteettinsa niin, että ihmisten on vaikea nähdä ketkä ovat todellisia hyötyjiä.

Smith on aiemmin puhunut ”haulikkoefektistä” kuvaillessaan, kuinka globalistit räiskivät kipinöitä ympäri maailmaa toivoen joidenkin niistä leimahduttavan liekkeihin jonkin ”ruutitynnyrin”. Ukrainan konfliktissa hän ei näe mitään globalistien kannalta ainutlaatuista, vaan yhtä hyvin alueellinen sota olisi voitu yrittää nostattaa Taiwanissa, Pohjois-Koreassa tai Iranissa. Ja kenties Kiina tekeekin siirtonsa Taiwanissa Yhdysvaltojen huomion keskittyessä Ukrainan tilanteeseen. Täytyy kuitenkin todeta, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on varmasti länsimaissa tunteita herättävämpi ja kahtiajakavampi konflikti kuin sota muissa edellä mainituissa maissa. Näin ollen sitä on helpompi hyödyntää, jos tarkoituksena on vaikuttaa etenkin länsimaalaisiin ihmisiin.

Kriisi olisi voitu ratkaista diplomatialla

Smith ja Matlock toteavat, että kriisi olisi ollut ratkaistavissa tervettä järkeä käyttäen ja perusdiplomatialla olisi päästy pitkälle. Aivan kuten Kuuban ohjuskriisi päättyi aseellisten yhteenottojen sijaan sopimukseen, että Neuvostoliitto poistaa ohjuksensa Kuubasta ja Yhdysvallat Turkista. Heidän näkemyksensä eroavat sen suhteen, että Matlockin kuin myös John Mearsheimerin mielestä ratkaisuun pääseminen olisi vaatinut enemmän ponnisteluja.

Nykytilanne eroaa siinä mielessä ohjuskriisistä, että se on jo ehtinyt kypsyä useamman vuoden ajan, ja vastapuolesta on puolin ja toisin rakennettu roistomaista kuvaa, jolloin kummankin osapuolen on poliittisesti hankalampi tehdä myönnytyksiä säilyttäen kasvonsa. Toki molemmat suurvallat ovat roistomaisiin tekoihin syyllistyneetkin siinä määrin, ettei niiden luonnehtiminen roistovaltioiksi ole perusteetonta. Mutta ongelmana on, kuinka länsimedia on hyvin yksipuolisesti keskittynyt Venäjän pahuuteen ja venäläismedia maalannut omaa kuvaansa lännestä. Omiensa tekemisessä taas kumpikaan on harvoin nähnyt vikaa. Toiseksi ongelmaksi Mearsheimer nostaa, että Ukrainan hallituksen tulisi saavuttaa jonkinlainen yhteisymmärrys venäjänkielisen väestön kanssa Donbassissa ja saada sisällissota päättymään.

Smith esittää, että Nato olisi voinut Venäjän huolia ymmärtäen ottaa askeleen taaksepäin Ukrainan jäsenyyden suhteen ja Yhdysvallat lopettaa aseiden ja rahan kanavoinnin Ukrainaan. Mearsheimerin mukaan ilmeinen ratkaisu olisi tehdä Ukrainasta jälleen neutraali valtio Venäjän ja Nato-maiden välillä, kuten se oli vuoteen 2014 asti. Tietenkin myös Venäjän olisi pitänyt hillitä uhitteluaan ja toimiaan ja ymmärtää, että samalla tavoin kuin lännen toimet provosoivat sitä, Venäjän sotaharjoitukset rajalla lisäsivät vaatimuksia Ukrainan aseistamisesta lännen taholta.

Putin ei ole tyhmä. Hän tietää kyllä, että lännen toimien tarkoitus saattoi olla houkutella Venäjä provosoitumaan. Ehkä jopa siinä määrin, että se lopulta hyökkäisi Ukrainaan laajalla skaalalla. Separatistien hallinnoiman Donetskin alueella toimivalta toimittaja Janus Putkoselta kysyttiin, että eikö Venäjän näin ollen olisi kannattanut mm. päättää sotaharjoitus rajan tuntumassa ja tehdä kaikkensa ollakseen provosoitumatta. Vastaus oli, että ei missään tapauksessa, kun lännelläkin on vaikka mitä harjoituksia meneillään. ”Venäjällä on vain ja ainoastaan syytä tarkastuttaa armeijakuntiensa puolustuskykyä.”

Ymmärrän tämän näkökulman, ettei Venäjällä ole varaa näyttää heikolta, sillä sen nieltyä esim. Naton aiemmat Itä-Euroopan laajennukset, on länsi vain entistä innokkaammin pyrkinyt astumaan sen varpaille. Enkä kiistä, etteikö Venäjällä olisi oikeus harjoitella ja pitää iskukykyään yllä. Mutta jos se todella olisi ollut järkevämpi ja rauhantahtoisempi osapuoli, olisi sillä ollut tuhannen taalan paikka näyttää se maailmalle olemalla vähemmän provosoiva ja provosoituva taho sekä minimoimalla riskit pienimmällekin provokaatiolle. Venäjällä olisi lisäksi ollut erinomainen tilaisuus tehdä sen hyökkäystä varmana toitottanut länsi naurunalaiseksi, mikäli ei olisikaan hyökännyt.

Seitsemän vuotta Venäjällä asunut toimittaja Riley Waggaman on työskennellyt mm. Russia Insiderille, Press TV:lle ja Russia Todaylle. Viimeksi mainitun palveluksesta hän erosi syyskuussa 2021. Waggaman huomauttaa, kuinka monet Venäjälle myötämieliset analysoijat pitivät Venäjän interventiota mahdottomana vain viikkoa ennen hyökkäystä. Niitä, jotka väittivät Venäjän olevan hyökkäämässä, pidettiin CIA:n käsikassaroina. Nyt samat henkilöt väittävät, ettei Venäjällä ollut muuta mahdollisuutta tai että Putin teki jälleen hämmästyttävän siirron jossakin 5D-shakissaan. Operaatioiden ulottaminen Kiovaan ja muualle ei Waggamanin mielestä millään tavoin edistä Venäjän turvallisuutta, vaan antaa lännelle syyn lisätä vettä myllyyn Putinin toimiessa kuin se mielipuoli, jollaiseksi hänet on lännessä leimattu.

Lännen ja idän vastakkainasettelu – osin valheellinen paradigma

Ukrainan skenaario muistuttaa alakouluikäisten nahistelua, jossa kumpikaan ei anna tuumaakaan periksi ja perustelee tekemisiään sillä, että ”kun tuo toinenkin ja tuo aloitti”, eikä kumpikaan ymmärrä, että molempien olisi tultava vastaan riidan sopimiseksi. Miksi näin? Onko sekä lännen että Venäjän johdossa diplomatiaan kykenemättömiä lyhytnäköisiä johtajia? Vaikka diplomaattisen ratkaisun hakemisessa tässä tilanteessa oli haasteensa ja ehkei se olisi ollut niin helposti tehty kuin Smith arvelee, kallistun silti hänen kannalleen, että diplomatialla tilanne olisi saatu ratkaistua, jos tahtoa olisi riittänyt.

Vaikka Venäjä olisi kokenut hyödyt kustannuksia suuremmiksi, ei tilanne mitenkään suureksi eduksi sille ole maailman tuomitessa sen teot. Siinäkin tapauksessa, että talouspakotteet eivät sitä ylitsepääsemättömästi hetkauttaisi, läntisen median ja poliitikoiden langettama mainehaitta ja rajoitteet kansainvälisenä toimijana ovat ilmeisiä ulottuen aina kulttuurin ja urheilun tasoille asti ja saaden sille aiemmin myötämielisten Kiinan ja Unkarinkin osin luopumaan tuestaan sitä kohtaan tai ainakin pidättäytymään osoittamasta tukeaan julkisesti.[19] Tämä lienee tosin poliittista teatteria, sillä kuten Yle kertoo, vaikka Kiina ja kumppanit vaativat Venäjältä diplomatiaa, eivät ne ole valmiita katkaisemaan kauppasuhteitaan.[20]

Sivuhuomiona todettakoon, että Ylen artikkelissa tulee ilmi vähän kuin huomaamatta lännen tekopyhyys. Siinä paheksutaan Brasiliaa, Intiaa ja Kiinaa, koska ne menevät bisnes edellä, eivätkä tuomitse Venäjän hyökkäystä. Samalla todetaan, ettei länsi ole edes halunnut tosissaan puuttua Kiinan räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin, jotta kauppasuhteet sen kanssa eivät vaarantuisi.

Smithin mukaan diplomatia ei edennyt, koska vallanpitäjät kulissien takana eivät halunneet sen etenevän. Yhdysvaltojen, Naton ja länsimaiden johtajat ovat kiistatta globalismin pauloissa, mutta sama pätee Venäjäänkin. Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoi pitävänsä sekä Yhdysvaltoja että Venäjää oligarkkitalouksina todeten osuvasti: ”Oligarkkitalous on monin tavoin symbioottisessa riippuvuussuhteessa poliittisen vallan kanssa. Sen voi ilmaista esimerkiksi näin: Yhdysvalloissa pääsee presidentiksi miljardöörien tuella, Venäjällä miljardööriksi presidentin tuella.”[21]

Korkean tason globalisti Henry Kissinger on ollut Putinin pitkäaikainen luottoystävä jo tämän FSB-ajoista lähtien. Syksyllä 2021 Venäjä ilmoitti liittyvänsä Maailman talousfoorumin (WEF) neljännen teollisen vallankumouksen verkostoon.[22] WEF:n perustaja Klaus Schwab on jopa väittänyt Putinin olleen mukana säätiön nuorten johtajien Young Global Leaders -ohjelmassa. Tämä on kummastusta herättänyt väite, koska ohjelmaan otetaan mukaan vain alle 38-vuotiaita henkilöitä ja WEF:n aloittaessa ohjelman vuonna 1993 (silloin nimellä Global Leaders for Tomorrow) Putin oli jo 41-vuotias. Schwab on voinut sekoittaa asioita, mutta väite kertonee silti Putinin ja Schwabin hyvistä väleistä jo pitkän ajan takaa. Tammikuussa 2021 Putin piti pääpuheenvuoron WEF:n keskustelutilaisuudessa kutsuen Schawbia ”rakkaaksi ystäväkseen”.[23]

Tilaisuuden teemana oli ”suuri nollaus”, ja puheessaan Putin läntisten johtajien tapaan nosti keskuspankit avainasemaan, kun maailmantaloutta lähdetään rakentamaan koronapandemian jäljiltä. Venäjän suurin pankki Sberbank on ollut WEF:n strateginen kumppani vuodesta 2008 ja pankin toimitusjohtaja Herman Gref WEF:n luottotehtävissä vuodesta 2009.[24] Venäjän hallinnon yritysten tueksi perustaman investointirahasto RDIF:n johtaja Kirill Dmitriev nimettiin Young Global Leaders -ohjelmaan 2009.[24]

Finanssipalveluja tarjoava investointipankki Rothschild & Co kertoo heillä olleen toimisto paikan päällä Venäjällä jo yli vuosikymmenen ajan.[25] Se ylistää vertaansa vailla olevia yhteyksiään maan hallitukseen ja korkean tason toimijoihin sekä mainitsee tarjonneensa neuvojaan ”monissa maan suurimmissa, monimutkaisimmissa ja ennakkotapauksina toimineissa liiketoimissa”. Viisi vuotta sitten talouslehti Forbes kertoi JP Morganin ja Goldman Sachsin olevan Venäjällä kolmen suurimman investointipankin joukossa lännen asettamista talouspakotteista huolimatta.[26] Goldman Sachsilla oli alusta alkaen sormensa pelissä myös kehittyvien maiden muodostamassa BRICS-yhteisössä.[27]

Riley Waggaman sanoo, että jos pitää keskuspankkeja, Maailman talousfoorumia, digitaalisia valuuttoja ja biometrisen datan keräämistä epäilyttävinä asioina, sopii myös Venäjä kuvaan täydellisesti, koska siellä tehdään samaa, mitä kaikkialla muuallakin.

Moninapainen maailma globalistien tapaan

James Corbett muistuttaa, kuinka Putin ja Kiinan presidentti Xi Jinping molemmat ”rakastavat kontrolloida kansalaistensa jokaista ajatusta, sanaa ja tekoa”. Venäjällä sodan kutsumisesta sodaksi saa sakkoja, ja Kiinassa on käytössä sosiaalinen luottopisteytys. Hallitusta vastaan asettuessa riskeeraa turvallisuutensa ja voi menettää vapautensa (sen mitä siitä on jäljellä) tai pahimmillaan jopa henkensä. Tällaiset orwellmaiset piirteet yhteiskunnassa ovat globalistien mieleen, joten voisi sanoa, että Kiina ja Venäjä ovat jopa pitemmällä siinä, mitä globalistit tavoittelevat.

Vasta Pekingin talviolympialaisten yhteydessä Xi ja Putin ilmaisivat toiveensa, että kansainvälinen yhteisö yhdistäisi voimansa sellaisilla avainalueilla, kuten epidemiat, ilmastonmuutos, kestävä kehitys ja digitaalinen talous.[28] Tämä on kuin kaunisteltu versio suoraan läntisten globalistien pelikirjasta, jossa he toteavat globaalien ongelmien vaativan globaaleja ratkaisuja tarjoten sitten mielellään sellaisia, jotka johtavat heidän oman valtansa kasvuun. Ja lopulta vallan siirtymiseen ylikansallisille organisaatioille yhä pienemmän piirin käsiin kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien, yksityisyyden ja oikeuksien kaventuessa.

Edellä on vain joitain esimerkkejä Venäjän kytköksistä globalisteihin ja heidän instituutioihinsa. Toiset ovat sitä mieltä, ettei merkitse mitään jos Putin osallistuu esim. WEF:n ja Schwabin toimintaan, mutta ylianalysoivat kaikkien läntisten poliitikkojen osallistumista siihen. Joka tapauksessa kytköksiä on aivan liikaa, jotta ne voisi ohittaa olankohautuksella ja väittää globalismin olevan vain lännen tai Yhdysvaltojen agenda, vaan nimensä mukaisesti se on maailmanlaajuista. Rockefeller-rahoitteisen Special Studies Project -ryhmän työstämässä vuonna 1961 julkaistussa teoksessa Prospect for America: The Rockefeller Panel Reports suunnitellaan ”uuden maailmanjärjestyksen muodostamista”, jossa maailma olisi jaettu pienempiin yksikköihin, mutta toimisi yhtenäisesti.[29]

Toiset katsovatkin, että Pohjois-Amerikassa globalisteilla on Yhdysvallat, Länsi-Euroopassa EU, Euraasiassa Venäjä, Aasiassa Kiina ja Intia, Etelä-Amerikassa Brasilia ja Afrikassa Etelä-Afrikka edistämässä pyrkimyksiään. Siinä missä Putin välillä käyttää globalismin vastaista retoriikkaa, ovat globalistit alkaneet sisällyttää omaan retoriikkaansa ”moninapaisen maailman”. Esimerkiksi Klaus Schwab on ilmaissut ”globalisaation vanhassa muodossaan tulleen tiensä päähän” ja hehkuttanut Kiinan roolia sen uudessa muodossa, jossa tulisi taata vuorovaikutteisuus moninapaisessa maailmassa.[30]

Globalistien käyttämänä ”moninapainen maailma” on kuitenkin lähinnä markkinointi-ilmaus, jolla viitataan samaan asiaan kuin ”uudella maailmanjärjestyksellä” tai ”suurella nollauksella” – ja kenties harhautuskeino. Kun käytetään toista ilmaisua ja esitetään tavoitteet eri muodossa, voidaan saada niitä vastustavatkin myötämielisiksi niille.

Putin – lännen valtaeliitin kilpailija vai samassa veneessä?

Sodat kaikessa raadollisuudessaan ovat globalismia ajavalle valtaeliitille peliä, jota he pelaavat tosiasiassa enemmän yhteisten tavoitteiden eteen kuin toisiaan vastaan, vaikka jonkinlaisia keskinäisiä kiistoja ja näkemyseroja voikin olla. Kyllähän rikollisorganisaatiotkin kilpailevat keskenään, vaikka niillä olisi suurempia yhteneviä tavoitteita. Brandon Smith kirjoittaa olevan tärkeää ymmärtää suurimman osan konflikteista idän ja lännen välillä olevan suunniteltuja konflikteja, joissa molempien osapuolten johtohenkilöt eivät todellisuudessa ole napit vastakkain. Tässä kohtaa oma näkemykseni poikkeaa hieman Smithin näkemyksestä. Hän on aiemmin todennut, ettei pidä todennäköisenä globalistien joukossa olevan kilpailevia klikkejä.

Itse en näe mahdottomana, että Putin olisi tyytymätön paikkaansa pöydässä. Mutta mikäli Venäjän hyökkäys oli se, mitä tavoiteltiinkin, ei ole oikeastaan väliä missä määrin Putinin ärtymys länttä kohtaan aitoa. Hyökkäämällä hän edisti agendaa joko omasta halustaan tai tahtomattaan. Ja kuten Corbett toteaa, todellinen sota on se, jota kansainvälinen eliitti käy kansalaisia vastaan maasta riippumatta. Jos elitistit sotivat keskenään, he sotivat vain määrittääkseen mikä ryhmä elitisteistä saa hallita ja millä tavoin. Siinä sodassa tavallisella kansalaisella ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja saman mustekalan eri lonkeroiden väliltä valitessaan.

Pozner ja Mearsheimer tuntuvat pitävän lännen epäonnistunutta politiikkaa Venäjää kohtaan arroganttiuden lisäksi jonkinlaisena onnettomana sattumuksena, joka johtuisi osin siitä, etteivät tätä vuosisataa elävät demokratian keskellä varttuneet läntiset johtajat ymmärtäisi Neuvostoliitossa varttuneen ja edelleen 1900-lukua elävän Putinin ajatusmaailmaa, vaan Putinin reagointi olisi jopa yllättänyt heidät jossain määrin. Ajatusmaailmojen poikkeavuus varmasti aiheuttaa ongelmansa, mutta en jaksa uskoa, että Putinin toimet täytenä yllätyksenä tulivat. Onhan Yhdysvalloilla oltava Venäjää ymmärtävät asiantuntijansa analysoimassa Venäjän toimia, ja kuten mainittua, Venäjällä ja Putinilla on tiiviit kytkökset globalisteihin ja näiden instituutioihin.

Pozner korostaa, ettei syytä Yhdysvaltoja sen politiikasta, vaan ennemminkin pitää sitä naiivina, mutta entä jos Putin onkin lännen politiikan tarkoituksellisesti tuottama luomus? Tällöin olisi tosin epätodennäköistä, että älykkään pelurin ja taitavan strategin maineessa oleva Putin, jolla on yhteyksiä aina Kissingeriä ja Schwabia myöten, ei olisi selvillä siitä, mitä peliä nämä pelaavat. Se, että Putin silti pelaisi heidän odottamallaan tavalla, osoittaisi hänen olevan samassa veneessä.

Mitä Ukrainan konfliktista saadaan ulos?

Joka tapauksessa globalisteille sodissa kuten muissakin kriiseissä tavoitteena on saavuttaa salattuja päämääriään samalla kun väkijoukkoja lamautetaan katastrofeilla ja kauhunhetkillä. Tämä on se kaava, jolla he ovat aina toimineet. He pelaavat molemmin puolin valtioita ja ihmisryhmiä toisiaan vastaan ja luovat sitten järjestystä kaaoksesta. Mutta onko heillä jotakin tiettyjä tavoitteita, joita nimenomaan Ukrainan kriisillä voidaan saavuttaa?

Talousjärjestelmän uudistamisesta ”suurella nollauksella” on puhuttu avoimesti jo niin suurissa määrin, ettei näiden suunnitelmien olemassaoloa ole enää järkevää kiistää. Smith arvelee Ukrainan tilanteen eskaloitumisenkin liittyvän suureen nollaukseen. Vuoden 2008 finanssikriisin aikaan yhdysvaltalainen poliitikko ja entinen investointipankkiiri Rahm Emanuel totesi, että ”koskaan ei pidä antaa vakavan kriisin valua hukkaan, vaan se on mahdollisuus tehdä asioita, joita et aiemmin voinut kuvitella tekeväsi”.[31] Jo noihin aikoihin Schwab yritti parhaansa mukaan myydä ajatusta globaalista hallinnosta ratkaisuksi ongelmaan.

Koronapandemian puhjettua Schwab ja WEF alituisesti esittivät pandemian olevan hieno mahdollisuus kaavailemansa suuren nollauksen edistämiselle.[32] Mutta Schwab otti varaslähdön julistaessaan nollauksen väistämättömyydeksi. Kun koronapandemialla ei saatu riittävästi edistettyä suuren nollauksen ja neljännen teollisen vallankumouksen runnomista eteenpäin, voi Ukrainan sota olla B-suunnitelma.

Teknologian kehittyminen ja talousjärjestelmän uudistaminen itsessään eivät ole toki yksiselitteisesti hyviä tai huonoja asioita, mutta jos ne tapahtuvat globalistien ehdoilla, vaarana on esim. käteisen rahan katoaminen. Saimme jo varoituksen mitä sellaisesta voisi seurata, kun Kiinan systeemiä ihaileva Kanadan pääministeri – myös Young Global Leader -ohjelmassa ollut – Justin Trudeau yritti jäädyttää hallituksensa asettamia koronatoimia kritisoivien pankkitilit.[33] Rokotepassin on katsottu voivan olla hiljainen liikkeellelähtö pyrkimyksissä kohti Kiinan tyylistä sosiaalisen luottopisteytyksen järjestelmää[34], jossa hallitus voisi tehdä sitä kritisoivien kansalaisten elämän vaikeaksi. Trudeau otti kuitenkin Schwabiakin suuremman varaslähdön kuvitellessaan asioiden etenevän suurin harppauksin yhdessä yössä. Tai ehkä hän vain puki sanoiksi ja teki ne asiat, joita moni vallanpitäjä lännessäkin sisimmässään haluaisi tehdä, mutta ymmärtää vielä toistaiseksi olla tekemättä.

Oli korona sitten onneton sattuma tai tahallisesti laboratoriosta lähtöisin, niin globalistit kaiketi odottivat sen olevan tappavampi. Olihan WEF yhdessä Gates Foundationin ja Johns Hopkins Center for Health Securityn kanssa simuloinut vastaavaa pandemiaa Event 201 -harjoituksessa muutamaa kuukautta ennen todellista pandemiaa. Harjoituksessa ennustettiin kuolonuhrien määrän olevan 65 miljoonaa, johon koronan kuolinluvut eivät yllä edes lähelle. Toki suuri määrä ihmisiä on kuollut ja vapauksia viety joissain maissa rankallakin kädellä, mutta nyt pandemia vaikuttaisi lähestyvän loppuaan.

On vaarana, että pelkoa lietsoneita ja kenties itse pandemiaa suurempaa tuhoa aiheuttavia kohtuuttomia koronatoimia laatineita aletaan vaatia tilille, ellei kansalaisten mieliin vyörytetä uuttaa uhkaa, joka saa heidät unohtamaan nämä kysymykset. Sota Ukrainassa ja pelkkä uhka sen leviämisestä laajemmalle tarjoavat muitakin mahdollisuuksia. Sillä voidaan peitellä todellisia syitä talous- ja toimitusketjuongelmille. Laittamalla kaasuhanat kiinni Venäjä voi horjuttaa EU:n taloutta.

Finanssikriisien alkulähde on kuitenkin keskuspankkien harjoittama rahapolitiikka. Sota on aina toimiva harhautus tämän ekonomisen sabotaasin pimittämiseksi. Ja kun syyttävä sormi osoittaa muualle kuin pankkieliittiä, voi se tarjota työttömyyttä, köyhyyttä ja epätoivoa aiheuttavan talouskriisin ratkaisuksi lisää keskittämistä ja globalismia.

Käännekohta dollarille?

Smith on aiemmin esittänyt, että pyrkimyksissään kohti yhteistä maailmanvaluuttaa globalistien tavoitteena olisi eliminoida dollarin mahti matkan varrella. Dollari varantovaluuttana on ehkä jo tehnyt tehtävänsä ja seisoo uuden järjestelmän tiellä. Sen heikkenemistä voisivat edistää kansainvälistä maksuliikennettä koskevat talouspakotteet Venäjää vastaan. Kuten aiemmin viitatussa Ylen analyysissa spekuloidaan, dollari voitaisiin nousevien talousmahtien Venäjän-kaupassa korvata ”vaikkapa Kiinan valuutalla yuanilla”.

Sveitsiläisen Credit Suisse -pankin päästrategi Zoltan Pozsar muistuttaa, kuinka valuuttojen asemat kuihtuvat ja nousevat kukoistukseen sotien aikana. Esimerkiksi Englannin punta oli toiseen maailmansotaan asti merkittävimmän varantovaluutan asemassa, mutta tämän jälkeen dollari vei sen aseman. Pozsar ei pidä mahdottomana, etteikö Ukrainan sota voisi olla käännekohta dollarille, jos sanktioiden seurauksena erilaisten hyödykkeiden maastaviejät alkavat vaatia maksua jossakin toisessa valuutassa pitäessään dollaria riskinä.

Venäjän keskuspankin johtaja Elvira Nabiullina kertoi Venäjän olevan implementoimassa jo vuodesta 2014 lähtien kehittämäänsä SPFS-maksujärjestelmää SWIFT-järjestelmän korvaajaksi.[35] Joidenkin lähteiden mukaan Venäjän hallitus olisi kehittämässä digitaalista maailmanvaluuttaa maailmanlaajuista kauppaa varten. Kiina on vuosia kehittänyt omaa lohkoketjuun perustuvaa digitaalista valuuttaansa, ja nyt arvellaan sen saavan uutta virtaa Ukrainan kriisiä seuranneista sanktioista Venäjää vastaan.[36]

Kuten Yle mainitsee, ”digitaalisen valuutan myötä Kiinan hallinto saisi yhä tarkempaa tietoa ihmisten rahankäyttötavoista”.[37] Lisäksi kun raha ei olisi vaihdettavissa käteiseksi, olisi hallinnon entistä helpompi jäädyttää jonkin ”hankalan” yksilön kaikki varat.[38] Vaikka Yleä huolettaa asia lähinnä kiinalaisten kannalta, Kanadan esimerkki osoittaa, että uhka on todellinen länsimaissakin.

Viime vuosina ”keskuspankit ympäri maailman ovat nostaneet esille digitaalisten valuuttojen välttämättömyyden”, joten ei ole epäilystäkään etteivätkö globalistit pyrkisi kohti yhteistä maailmanlaajuista ja digitaalista valuuttaa. Heidän mottonsa on aina ollut, että mahdollisuudet täytyy hyödyntää, ja Ukrainan sota tarjoaa mahdollisuuksia viedä eteenpäin tätä kehityskulkua, jossa Venäjä ja Kiina ovat hyvin vahvasti mukana – oikeastaan vaikuttavat olevan jopa avainroolissa.

Jännitteet Venäjän kanssa eräs keino hiljentää toisinajattelijat

Konfliktia Venäjän kanssa voi hyödyntää myös toisinajattelijoiden hiljentämisessä. Kun Venäjä on pahin roistovaltio, mitä kuvitella saattaa, niin Venäjän tukijaksi leimautuminen voisi olla turmiollista niille, jotka pelkäävät esim. työnsä tai maineensa puolesta. John Mearsheimer mainitsee russofobian olevan Yhdysvalloissa (kuten Suomessakin toim. huom.) ”hyvin merkittävää”. Jopa kylmän sodan aikaan oli suotavampaa antaa millään muotoa ymmärtäviä lausuntoja Neuvostoliitosta kuin nykypäivänä Venäjästä.

Mutta vaikkei edes puhuisi Venäjästä sanaakaan, kaikenlaista globalismin vastaista tai hallitusta kritisoivaa puhetta ja mielenilmaisua pyritään usein väittämään Venäjän masinoimaksi. Vain ”Venäjän trollit” tai ”äärioikeistolaiset” marssivat vapauden puolesta mielivaltaisia koronarajoituksia vastaan. Jos Venäjä ei koskaan hyökkää ja osoita pahuuttaan, voisi Venäjän asiamieheksi leimaaminen kadottaa tehoaan. Monet lääkärit ja asiantuntijatkaan eivät uskaltaneet esittää näkemyksiään koronan suhteen pelätessään leimautuvansa ”kulkutautimyönteisiksi”. Venäjä-mieliseksi tai jopa vieraan vallan agentiksi leimautuminen voi olla monelle vähintään yhtä suuri stigma, ja pitää heidät hiljaisena. Varsinkin jos ei todellisuudessa edes ole Venäjä-mielinen.

Yhdysvaltojen näkökulmasta Smith toteaa, että hallituksen on helpompi oikeuttaa sotatilalain julistaminen, jos se tehdään vastavetona ulkomaisen vihollisen uhalle. Narratiivi Venäjän vaikutusvallasta ja toisinajattelijoiden julistaminen Venäjän trolleiksi palvelisi siis tätäkin tarkoitusta. Tietenkin seuraukset sodasta ovat kauaskantoisemmat ja amerikkalaisia enemmän ja raskaammin sotatoimet vaikuttavat Ukrainan alueella elävään siviiliväestöön. Smith kuitenkin katsoo vapaus-mielisten amerikkalaisten olevan pahin kanto kaskessa globalisteille heidän yrittäessään edistää agendaansa. Laajamittainen vastustus globalistien toimia vastaan alkaa usein Yhdysvalloista ja muu maailma seuraa tarkkaan tapahtumia siellä.

Amerikkalaisille voi olla suunnitteilla perusteellisempia uhkia, kuten talouden suistaminen raiteilta vieläkin pahemmin. Tämän vuoksi USA:ta yritetään Smithin mielestä epäilemättä vetää Ukrainan suohon, jotta saataisiin syntipukki ongelmille. Media tekee hänen nähdäkseen kaikkensa yrittäessään ”vakuuttaa länsimaisia ihmisiä tukemaan suoraa sotilaallista yhteenottoa Venäjän kanssa konfliktissa, jonka kanssa heillä ei ole mitään tekemistä”.[39] Ja vähättelemättä ukrainalaisten kärsimyksiä, niin samalla kun Venäjän suhteen käydään ylikierroksilla, unohdetaan tekopyhästi Yhdysvaltojen hallituksen käyttäneen yli vuosikymmenen sotatoimiin, joiden seurauksena satoja tuhansia siviilejä kuoli Lähi-idässä ilman, että monikaan maa räpäytti edes silmäänsä.

Kahtiajaon taiturit

Donald Trump aiheutti valtavaa kahtiajakoa Suomessa asti. Korona sai kansan jakautumaan vieläkin merkittävämmin. Politiikan tutkija Iivi Anna Masso kirjoittaa, kuinka länsimaalaiset johtajat ovat mielettömällä koronapolitiikallaan erotelleet kansalaisia kahteen kastiin ideologisin perustein niin voimakkaasti, että hän pitää tätä jopa turvallisuusuhkana: Jos jokin taho haluaisi aiheuttaa ongelmia jollekin valtiolle, olisi sen helpompi toimia kahtia jakautunutta kuin yhtenäistä valtiota vastaan.[40] Nyt koronan ja samalla sen varjolla tehdyn politiikan vaikutus alkaa hiipua, joten valtaeliitti kenties tarvitsee uuden tekijän, jolla jakaa kansaa. Ja onhan Putin jo vuosien ajan jakanutkin, joten on vaikeaa välttyä seuraavalta ajatukselta.

Olisi suorastaan nerokasta globalisteilta rakentaa ensin Putinista sankarikuvaa ja saada globalismia vastustavat tukemaan häntä. Kun he ovat valinneet puolensa ja uhranneet henkistä pääomaansa Putinin puolesta vuosien ajan, eivät he helposti muuta kantaansa edes Putinin lähtiessä sotajalalle. Tällöin tilanne kiristyy ja Ukrainan sota voi johtaa ”sotaan” myös Putin-mielisten ja -vastaisten välillä. Ja globalistit tietenkin parhaansa mukaan pyrkivät leimaamaan kaiken kritiikin itseään kohtaan ”sotaisan Venäjän kannattamiseksi”, ja sillä tavoin viemään pohjaa kritiikiltä.

Paras oppositio on kontrolloitu oppositio. Jos samalla omistajalla olisi hallussaan jonkin tietyn alan kaikki relevantit firmat, olisi hänen helppo säädellä mikä niistä menestyy. Eikä olisi täysi katastrofi, jos jotain yllättävää sattuisi ja ”väärä” firma menestyisikin. Globalistit eivät ehkä ole niin mahtavia ja suunnitelmallisia kuin hurjimmissa teorioissa annetaan ymmärtää, mutta kaksin kortein pelaamisessa ja kahtiajaossa he ovat aina olleet taitavia.

Idän kytkökset globalismiin ”salaliittoteoriaa vailla todisteita”?

Ymmärrän, että virallista narratiivia ainoana mahdollisena totuutena ja selitysmallina tapahtumille pitävät leimaavat esittämiäni asioita salaliittoteoriaksi. Mutta arvelen, ettei kirjoitus miellytä monia kyseisen narratiivin ulkopuolisille selitysmalleille myötämielisiäkään. Venäjästä kirjoittaminen tähän sävyyn ja samalla jollain tapaa neutraalista näkökulmasta on – toisin kuin läntisistä globaaleista toimijoista kriittiseen sävyyn kirjoittaminen – epäkiitollista siinä mielessä, että tällä tavoin saa kimppuunsa sekä Venäjä-mielisiä että Venäjä-vastaisia. On kirjoitettava kieli keskellä suuta, sillä kummastakin joukosta löytyy niitä, jotka ovat valmiita väärinymmärtämään kirjoituksen sisällön yhdenkin väärän sanavalinnan vuoksi.

Jopa pioneerityötä suomalaisen vaihtoehtoismedian kentällä tehnyt Janus Putkonen on leimannut Kiinan (ja käsittääkseni Venäjänkin) yhteydet globalisteihin salaliittoteoriaksi vailla todisteita.[41] Tässä ja monissa edellisissä kirjoituksissani olen kuitenkin näitä kaivattuja todisteita esittänyt runsain määrin. Ne eivät ole aivan kiistattomia faktoja siinä mielessä, etteivät jättäisi sijaa spekuloinnille. Mutta myös Putkonen puhuu usein asioista, joista aivan kiistämättömiä todisteita ei ole ja mennään enemmän tai vähemmän spekulaation puolelle.

Salaliittoteoria on sinällään kelvollinen termi, kun esitetään teoria jostakin salaliitosta. Ongelmana on sen politisointi ja valjastaminen lyömäaseeksi diskreditoimaan virallisia ”faktoja” kyseenalaistavat. Putkonen tietää tämän paremmin kuin hyvin, ja siksi on mielestäni puolueellista, laiskaa ja hieman epärehellistäkin kuitata itäisiä valtioita koskeva kritiikki salaliittoteorioiksi. Varsinkin kun hän aiemmin on myöntänyt arvelevansa, ettei ”suuresti kunnioittamallaan” Putinillakaan ole ”puhtaat jauhot pussissa Moskovan talopommeista”.[42] Tämä on saanut hämmästelemään hänen varauksettomalta vaikuttanutta luottamustaan Putinia kohtaan. Tarkoitus ei ole kuitenkaan syyttää Putkosta tai muitakaan tulkinnoistaan ja näkemyksistään, joihin jokaisella on tietenkin oikeus ja omat syynsä, vaikkei niitä toinen henkilö aina kykenisikään ymmärtämään.

Putkosen tapauksessa jonkinlaisen selityksen tarjoaa[43] Jiri Keronen. Hän kuitenkin myöntää[44] suksien menneen ristiin Putkosen kanssa, joten täysin varauksetta en hänen esittämiinsä syytöksiin voi suhtautua, ja suureen osaan niistä en osaa ottaa kantaa. Vuotaneissa sähköpostikeskusteluissa riippumattomana toimittajana esiintyvä Putkonen kuitenkin itse myöntää edustamallaan Donetskin kansantasavallan lehdistökeskuksella olevan Moskovan tuki todeten, että ”niin pitkään kuin Donin johto toimii yksityisillä rahoilla, se näyttäytyy itsenäisenä”. Tämä ei itsessään ole raskauttava todiste, eikä tarkoita, etteikö Putkonen aidosti uskoisi asiaansa.

Keronen esittää kuitenkin esimerkkejä, jotka asettavat Putkosen toiminnan kyseenalaiseen valoon. Kun Putkonen usein toteaa olevansa ainoa suomalainen toimittaja paikan päällä Donetskissa, toinen puoli tarinasta on, että hänen antamiensa lausuntojen pohjalta alueelle on evätty pääsy toimittajilta, jotka eivät ole riittävän Putin-henkisiä tai ovat liian Ukraina-myönteisiä. Lisäksi Keronen esittää DONi Newsin käyttäneen esimerkiksi uutisoinnissaan hyökkäyksestä Donetskia vastaan kuvituskuvana kuvaa Mariupolista Venäjän hyökkäyksen jäljiltä. Hän mainitsee myös DONi Newsin epärealistisesti uutisoineen 2017, että Yhdysvallat olisi lähettänyt kerralla peräti 40 prosenttia kaikista tankeistaan Eurooppaan osana sotavalmisteluja Venäjää vastaan.

Vaihtoehtoismediat ja Putkonen itsekin ovat oikeutetusti kritisoineet valtamediaa propagandistisesta uutisoinnista, valheellisesta kuvien käytöstä ja sensuurista. Mikäli pitää paikkansa, että Putkonen itse uutistoimistoineen on käyttänyt samoja menetelmiä, niin mitä syytä olisi uskoa, että hän kertoo totuuden? Propagandaan ei pidä vastata propagandalla, jos haluaa säilyttää uskottavuutensa.

Sotaa ei tule pyrkiä oikeuttamaan millään verukkeella

Usein argumentoidaan, että vaikka Venäjäkin syyllistyy roistomaisiin tekoihin, on Yhdysvaltojen ja lännen syntilista moninkertaisesti pidempi. Ja siksi suurempi huomio tulisi kohdistaa länteen, joka nytkin samanaikaisesti – mutta pienemmällä mediahuomiolla – suoritti omia ilmaiskujaan Somaliassa terrorismin vastaisen sodan nimissä.[45] Osittain olen samaa mieltä, mutta olisi vaarallista jättää Venäjä ja Kiina vaille huomiota. Nytkin Venäjän iskuissa tulleita siviiliuhreja ja siviilikohteiden pommituksia on perusteltu mm. sillä, että Ukraina käyttää siviilejä ihmiskilpinään. Käytti tai ei, ei se tee tästä hyväksyttävää, vaan tuo mieleen Yhdysvaltojen selittelyt omista siviiliuhreistaan.

Missä on nyt se joidenkin vaihtoehtoismedioiden hehkuttama länttä kaikin puolin mukamas ”jalompi ja parempi” Venäjä, kun Putkonen Alex Jones -tyylisesti raivoaa videollaan, että ”jos Venäjälle luo sotilaallisen uhan, niin silloin tulee tuhotuksi”? Paheksumme, kun Yhdysvallat tuhoaa ”uhkiaan” sotilaallisesti, mutta Venäjän suhteen tulisi ymmärtää, että sillä on oikeutus toimilleen? Olen samaa mieltä Putkosen kanssa, että Natosta sietäisi pysyä kaukana. Mutta kuten Riley Waggaman toteaa, Venäjä itse aggressioillaan ajaa naapurimaitaan Naton syliin ja nostattaa Naton kannatusta, eikä täten toiminnallaan lisää turvallisuuttaan, vaan on osaltaan vastuussa tästä sotilaallisen uhan luomisesta itselleen. Ehkä tämä on tarkoituskin.

Ehkä Venäjäkin tarvitsee perusteita asevoimiensa kehittämiseen, ylläpitoon ja käyttämiseen. Tiedustelueversti Martti J. Kari mainitsee luennossaan [46] jo keisari Nikolai I:n sanoneen, että sotimista raja-alueilla ”tarvitaan patrioottisen hengen ylläpitämiseksi”. Kaikkia Karin väittämiä en allekirjoita tai ota niihin kantaa, mutta järkeenkäyvästi hän esittää, että pysyäkseen vallassa on Venäjän johdon kerrottava kansalaisilleen, että maa on vihollisen ympäröimä ja sodassa. Putkonen jatkaa Venäjän olevan syvästi traumatisoitunut maa, koska länsimaiset ihmiset eivät tunnu välittävän venäläisiin kohdistuvasta siviiliväestön tappamisesta. Kari käy läpi Venäjän historiaa, josta löytyy perusteita näille traumoille ja peloille, että ”joku aina hyökkää tänne”.

Putkonen ei ole siis täysin väärässä, ja kuten todettua, russofobiaakin lännessä esiintyy. Mutta hyökkäyksellään Ukrainaan Venäjä itse on vain pahentanut tilannetta. Eivätkä Venäjän ja Neuvostoliiton lähihistorian valtiojohdotkaan ole koskaan vaikuttaneet aidosti piittaavan tuon taivaallista omista tai muiden maiden siviileistä. Stalinin vainoissa kuoli miljoonia, ja Putinin aikakaudellakaan toisinajattelu ei ole ollut suotavaa. Jo Putinin valtaannousun taustalla hyvin suurella todennäköisyydellä olivat valtioterroriteot, joissa kuoli 300 oman maan kansalaista.[47]

Turvallisuusuhkia on jokaisella maalla, mutta silti vain suurvallat kokevat oikeudekseen hyökätä ja painostaa naapurimaitaan niiden vuoksi – vaikka toki ne ovat myös ainoita, jotka näin voivat toimia. Putkonenkin toteaa, että kun Ukraina ei itse ole ollut valmis hylkäämään lännen ja Naton vaikutusta, niin saa se apua siihen – halusi tai ei. John Mearsheimer toteaa, että kansainvälisillä laeilla ja ihmisoikeuksilla ei ole loppujen lopuksi merkitystä, vaan ”kansainvälisessä järjestelmässä mahti luo oikeudet”.[48] Tämä on valitettavaa realismia, ja viimeistään hyökkäyksellään Ukrainaan Venäjä osoitti, ettei se ole suurvaltana yhtään Yhdysvaltoja hyväntahtoisempi.

Sekä Mearsheimer että Putkonen omilla tavoillaan esittävät, ettei suurvallan vieressä sijaitsevan pienemmän valtion kannata ärsyttää suurvaltaa. Tästä olen samaa mieltä. Natolle Suomi on yhdentekevä muussa mielessä kuin mahdollisena sotatantereena Venäjää vastaan. Paremmat turvatakuut saamme pitämällä yllä omaa uskottavaa puolustusta ja asiallisia suhteita Venäjän kanssa, sillä sotilaallisessa mielessä Venäjä voi muodostaa Suomelle suuremman uhkan kuin yksikään muu valtio. Asialliset välit eivät kuitenkaan tarkoita, että Venäjän sotatoimia tulisi hyväksyä sen enempää kuin lännen sotatoimia.

Alan jopa kallistua siihen suuntaan, että kansainvälisenä toimijana ja globalistien hyödyntämänä iskuryhmänä suurempi vaara voi piilläkin Venäjässä, jos siitä Yhdysvaltoja lyhemmän ”rikosrekisterin” ja strategisessa mielessä loogisempien kohteiden vuoksi pyritään vaihtoehtoismedioissa maalaaman ”hyvistä”, jonka aggressiot ovat oikeutettuja. Vähän niin kuin Trumpin ollessa vallassa Yhdysvaltojen pommituksille löytyi hänen kannattajiltaan aina jokin oikeutus, vaikka takuuvarmasti niitä ei olisi puolusteltu, jos Hillary Clinton olisikin ollut ohjaksissa. Täältä käsin on helppo huudella, että Venäjällä on oikeus puolustaa etupiiriään, mutta Ukrainan kansalaisena saattaisi mieli muuttua.

Kyberhyökkäyksen uhka nousussa

On vaikea ennustaa miten tilanne tulee kehittymään, mutta vaikka suurimuotoinen aseellinen yhteenotto ei laajenisi tai kestäisi loputtoman kauan, voi se olla jo ainakin osittain tehnyt tehtävänsä. Koska Venäjälle Ukraina on paljon Yhdysvaltoja tärkeämpi, arvelee Mearsheimer sodan päättyvän lopulta enemmän Venäjää tyydyttävään ratkaisuun. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi onkin antanut ymmärtää, ettei tavoittelisi enää Nato-jäsenyyttä, koska on ymmärtänyt, ”ettei Nato ole valmistautunut hyväksymään Ukrainaa”.[49] Separatistialueiden suhteenkin hän sanoi olevansa valmis ”kompromisseihin”.

Niin kauan kuin globalisteilla on valtaa, ei Smith kuitenkaan näe loppua ikävyyksille. Hän pitää mahdollisena, että seuraavaksi olisi vuorossa jonkinlainen kyberhyökkäys, jossa Venäjä saattaisi olla mukana, mutta jonka todellinen alullepanija olisi globaali eliitti (jossa toki Putinkin vaikuttaa olevan ”syvästi mukana”). Myös Yle kirjoittaa Ukrainan sodan nostaneen kyberhyökkäyksen uhkaa.[50]

WEF, joka ennen koronapandemiaa simuloi vastaavaa tilannetta, on järjestänyt myös harjoituksen, jossa simuloidaan kyberuhkaa. Sellaisen varjolla voitaisiin turvallisuuden nimissä esim. rajoittaa pääsyä vain hallitusten ”turvallisiksi” luokittelemille internetsivuille. Ovathan monet sivustot tai verkossa vaikuttavat sisällöntuottajat jo koronapandemian ja Venäjän hyökkäyksen johdosta päätyneet modernin kirjarovion liekkeihin.

Putin uhkasi vastata lännen pakotteisiin tavalla, jollaista ei olisi ennen nähty. Mikäli globalistit saavat tahtonsa läpi, ei Smith usko Putinin tarkoittavan ydinsotaa. Globalistit ovat vuosikymmeniä rakentaneet monimutkaista kontrolliverkostoaan. Eivät he halua romahduttaa sitä aiheuttaen tilanteen, jossa heidän olisi mahdotonta hallita ihmisryhmiä. Internetin kaatuminen vain viikoksikin voisi puolestaan aiheuttaa sopivissa määrin kaaosta ja toimia sekin osaltaan syntipukkina mm. talousongelmille, jotka alunperin juontavat juurensa pankkieliitin harjoittamasta politiikasta.

(Huom. Tekstiä on muokattu ja siihen on tehty lisäyksiä julkaisun jälkeen. Viimeisin päivitys 10.3.2022.)

Lähteet

[1] Raiskila, Vesa | Vastavalkea (8.4.2015): Suomen media ja Venäjän propaganda https://vastavalkea.fi/2015/04/08/suomen-media-ja-venajan-propaganda/

[2] Söyring | AvoinMedia (23.2.2022): Ukrainan kriisi — valikoima poliittisia palasia ja näkökulmia https://avoin.media/2022/02/23/ukrainan-kriisi-valikoima-poliittisia-palasia-ja-nakokulmia/

[3] Kurki-Suonio, Ossi | Talouselämä (25.2.2022): Kaasun hintaan kova nousu – Ruotsalainen asiantuntija: Nord Stream 2 joudutaan ehkä avaamaan https://www.talouselama.fi/uutiset/kaasun-hintaan-kova-nousu-ruotsalainen-asiantuntija-nordstream-2-joudutaan-ehka-avaamaan/b53148d0-f3e4-4477-b538-faf43cc5b0a9

[4] Puheenaihe | YouTube (24.2.2022): Ukraina: Venäjän hyökkäys ja informaatiosota (Jyri Lavikainen & Emma Rimpiläinen) | Puheenaihe 211 https://www.youtube.com/watch?v=ksdTeeb3Lxc

[5] Salmi, Mika | Vastavalkea (1.2.2018): Sodat elintärkeitä globalistien agendalle https://vastavalkea.fi/2018/02/01/sodat-elintarkeita-globalistien-agendalle/

[6] Smith, Brandon | Alt-Market (24.2.2022): Order Out Of Chaos: How The Ukraine Conflict Is Designed To Benefit Globalists https://alt-market.us/order-out-of-chaos-how-the-ukraine-conflict-is-designed-to-benefit-globalists/
Suomeksi: AvoinMedia (2.3.2022): Kaaoksesta järjestykseen: miten Ukrainan konflikti on suunniteltu palvelemaan globalisteja https://avoin.media/2022/03/02/kaaoksesta-jarjestykseen-miten-ukrainan-konflikti-on-suunniteltu-palvelemaan-globalisteja/

[7] King’s Politics (22.2.2022): PROFESSOR JOHN MEARSHEIMER: THE SITUATION IN RUSSIA AND UKRAINE | KING’S POLITICS https://www.youtube.com/watch?v=Nbj1AR_aAcE

[8] Matlock, Jack F. | ACURA (14.2.2022): ACURA ViewPoint Jack F. Matlock, Jr.: Today’s Crisis Over Ukraine https://usrussiaaccord.org/acura-viewpoint-jack-f-matlock-jr-todays-crisis-over-ukraine/

[9] Yale University (2.10.2018): Vladimir Pozner: How the United States Created Vladimir Putin https://www.youtube.com/watch?v=8X7Ng75e5gQ

[10] The University of Chicago (25.9.2015): Why is Ukraine the West’s Fault? Featuring John Mearsheimer https://www.youtube.com/watch?v=JrMiSQAGOS4

[11] Kunnas, Kaja & Kerkelä, Lasse | Helsingin Sanomat (5.3.2014): Samat tarkka-ampujat saattoivat ampua Kiovassa poliiseja ja mielenosoittajia https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002714500.html

[12] Rankin, Jennifer | The Guardian (4.11.2021): Ex-Nato head says Putin wanted to join alliance early on in his rule https://www.theguardian.com/world/2021/nov/04/ex-nato-head-says-putin-wanted-to-join-alliance-early-on-in-his-rule

[13] Global Research (7.2.2014): American Conquest by Subversion: Victoria Nuland’s Admits Washington Has Spent $5 Billion to “Subvert Ukraine” http://www.globalresearch.ca/american-conquest-by-subversion-victoria-nulands-admits-washington-has-spent-5-billion-to-subvert-ukraine/5367782

[14] Aro, Jessika | Yle (14.9.2014): Putinin ex-neuvonantaja: ”Venäjä sotii Ukrainaa vastaan – suunniteltu 11 vuotta” https://yle.fi/uutiset/3-7470317

[15] Nurminen, Jussi & Jormanainen, Heli | Yle (24.2.2015): Novaja Gazeta: Venäjä suunnitteli Ukrainan osien haltuunottoa jo Janukovytšin vallassa ollessa https://yle.fi/uutiset/3-7827394

[16] Puopolo, Ivan (25.2.2022): Putin väitti ryhtyvänsä sotaan muun muassa natseja vastaan – onko absurdin väitteen taustalla tämä? https://puopolo.fi/putin-sanoi-taistelevansa-ukrainassa-natseja-vastaan-tastako-on-kyse/

[17] Rimpiläinen, Emma | Ydin (21.5.2015): Putinismiin kyllästyneet vailla johtajaa https://ydinlehti.fi/numero-2015-2/putinismiin-kyllastyneet-vailla-johtajaa/

[18] Corbett, James (28.2.2022): The Ukraine Crisis: What You Need to Know https://corbettreport.substack.com/p/the-ukraine-crisis-what-you-need

[19] Graham-Harrison, Emma, Beaumont, Peter, Roth, Andrew & Oltermann, Philip | The Guardian (26.2.2022): Putin shunned by world as his hopes of quick victory evaporate https://www.theguardian.com/world/2022/feb/26/the-world-shuns-pariah-putin

[20] Mäkeläinen, Mika | Yle (1.3.2022): Analyysi: Sori vaan Ukraina, mutta bisnes on bisnestä – maailman nousevat talousmahdit eivät tuomitse Venäjän hyökkäystä https://yle.fi/uutiset/3-12337982

[21] Hanska, Jari | Iltalehti (7.2.2022): Tuomioja haukkuu Nato-kannattajat disinformaation levittämisestä https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/66086475-5abc-4b05-97f6-e250d002b588

[22] World Economic Forum (13.10.2021): Russia Joins Centre for the Fourth Industrial Revolution Network https://www.weforum.org/press/2021/10/russia-joins-centre-for-the-fourth-industrial-revolution-network/

[23] Russia Briefing (28.1.2021): Russian President Putin’s Speech At The World Economic Forum: Complete English Translation https://www.russia-briefing.com/news/russian-president-putin-s-speech-at-the-world-economic-forum-complete-english-translation.html/

[24] Sberbank (17.1.2017): Sberbank to participate in the World Economic Forum in Davos https://web.archive.org/web/20220202105735/https://www.sberbank.ru/en/press_center/all/article?newsID=623ec8e0-f0ba-46f5-b3f0-f40a87bd1bd9&blockID=1539&regionID=77&lang=en&type=NEWS

[25] Rothschild & Co: Our services in Russia and the CIS https://web.archive.org/web/20211209084643/https://www.rothschildandco.com/en/countries/russia-and-the-cis/

[26] Rapoza, Kenneth | Forbes (25.4.2017): What Sanctions? JP Morgan And Goldman Sachs Become Top Three Investment Banks In Russia https://www.forbes.com/sites/kenrapoza/2017/04/25/what-sanctions-jp-morgan-and-goldman-sachs-become-top-three-investment-banks-in-russia/#262d279514be

[27] O’Neill, Jim | Goldman Sachs (30.11.2001): Building Better Global Economic BRICs https://www.goldmansachs.com/insights/archive/archive-pdfs/build-better-brics.pdf

[28] Kremlin (4.2.2022): Joint Statement of the Russian Federation and the People’s Republic of China on the International Relations Entering a New Era and the Global Sustainable Development https://web.archive.org/web/20220224044605/http://en.kremlin.ru/supplement/5770

[29] RedefiningGod.com (26.11.2015): Let’s cut the crap: Vladimir Putin is helping usher in the globalist New World Order (Addendum 2 – Alex Jones and David Icke’s role: bash the West, praise the East, sell the dialectic). http://redefininggod.com/2015/11/lets-cut-the-crap-vladimir-putin-is-helping-usher-in-the-globalist-new-world-order/

[30] Zixiong, Jin | GTN (27.6.2017): Klaus Schwab: ’Globalization in its old form has come to an end.’ https://news.cgtn.com/news/3d637a4e3451444e/share_p.html

[31] Wall Street Journal | YouTube (19.11.2008): Rahm Emanuel on the Opportunities of Crisis https://www.youtube.com/watch?v=_mzcbXi1Tkk

[32] Schwab, Klaus | World Economic Forum (3.6.2020): Now is the time for a ’great reset’ https://www.weforum.org/agenda/2020/06/now-is-the-time-for-a-great-reset/

[33] BBC News (15.2.2022): Trudeau vows to freeze anti-mandate protesters’ bank accounts https://www.bbc.com/news/world-us-canada-60383385

[34] Raiskila, Vesa | Vastavalkea (30.12.2015): Kiina ”pelillistää” kuuliaisuuden https://vastavalkea.fi/2015/12/30/kiina-pelillistaa-kuuliaisuuden/

[35] Chawla, Vishal | Crypto Briefing (28.2.2022): Russian Central Bank Chief Says Alternative to SWIFT Already in Place https://cryptobriefing.com/russian-central-bank-chief-says-alternative-to-swift-already-in-place/

[36] Tang, Frank | South China Morning Post (3.3.2022): China digital currency: will Western sanctions against Russia over Ukraine boost e-yuan? https://www.scmp.com/economy/china-economy/article/3168949/will-western-sanctions-against-russia-over-ukraine-invasion

[37] Hallamaa, Teemu | Yle (17.5.2020): Käteisen katoaminen voi romahduttaa ihmisten luottamuksen koko rahajärjestelmään – Kilpailu ensimmäisestä digitaalisesta valuutasta on käynnissä https://yle.fi/uutiset/3-11345289

[38] Crowley, Kirsi | Yle (19.5.2021): Kiina kokeilee jo setelit korvaavaa digivaluuttaa – digiyuan antaa hallinnolle keinon katsoa kansan rahapusseihin https://yle.fi/uutiset/3-11927636

[39] Smith, Brandon | Alt-Market (4.3.2022): A Large Scale False Flag Cyber-Attack Is Now Imminent https://alt-market.us/a-large-scale-false-flag-cyber-attack-is-now-imminent/

[40] Massa, Iivi Anna (19.1.2022): Divide et impera https://iiviannamasso.wordpress.com/2022/01/19/divide-et-impera/

[41] Kemppe, Mikko | YouTube (22.2.2022): Ukrainan tilanne – Kuka sotii ja kenen puolesta? – Janus Putkonen #106 https://youtu.be/LyCWEpR6kM8?t=2824

[42] Putkonen, Janus | YouTube (10.9.2011): ”Terrorismi vallan välineenä” -luento 10.9.2011 https://www.youtube.com/watch?v=66XgIwe9br8 (Poistunut YouTubesta, mutta tämän artikkelin kirjoittajan arkistoista edelleen löytyy)

[43] Keronen, Jiri (2.3.2022): Janus Putkonen – Suomalaisen putinismin kasvot https://jirikeronen.com/2022/03/02/janus-putkonen-suomalaisen-putinismin-kasvot/

[44] Kemppe, Mikko | YouTube (4.3.2022): Onko sodassa hyvää ja huonoa disinformaatiota? – Jiri Keronen #110 https://www.youtube.com/watch?v=AtlK8PWskPw

[45] Schmitt, Eric | The New York Times (24.2.2022): U.S. Carries Out First Airstrike in Somalia Since August https://www.nytimes.com/2022/02/24/us/politics/somalia-shabab-us-airstrike.html

[46] Moniviestin | Jyväskylän yliopisto (3.12.2018): Martti J. Kari – Venäläinen strateginen kulttuuri – miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii? https://moniviestin.jyu.fi/ohjelmat/it/panu/kyber/hybridivaikuttaminen-ja-turvallisuus/031218

[47] Salmi, Mika | Vastavalkea (11.11.2019): Tšetšenian sodan räjähtävä esinäytös https://vastavalkea.fi/2019/11/11/tsetsenian-sodan-rajahtava-esinaytos/

[48] Committee for the Republic | YouTube (3.3.2022): Putin’s Invasion of Ukraine Salon | Ray McGovern, John Mearsheimer https://www.youtube.com/watch?v=ppD_bhWODDc

[49] MTV Uutiset (8.3.2022): Zelenskyi: Ukraina voi luopua Nato-jäsenyyden tavoittelemisesta – kyseessä yksi Venäjän rauhanehdoista https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/zelenskyi-ukraina-voi-luopua-nato-jasenyyden-tavoittelemisesta-kyseessa-yksi-venajan-rauhanehdoista/8374048

[50] Ojanperä, Sini | Yle (7.3.2022): Ukrainan sota nosti kyberhyökkäysten riskit tapetille – Lahdella vahva valmius, joka opittiin kantapään kautta https://yle.fi/uutiset/3-12344538

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: