USS Liberty – traaginen erehdys?

Kuva: ussliberty.org

Kesäkuun 8. päivä 1967 amerikkalainen sotalaiva USS Liberty joutui hyökkäyksen kohteeksi seilatessaan Välimerellä. Toisin kuin saattaisi kuvitella, hyökkääjät eivät kuitenkaan olleet arabeja tai muslimeja vaan israelilaishävittäjiä seuranaan torpedoveneitä. ”Traagiseksi erehdykseksi” tituleerattu välikohtaus tapahtui siitäkin huolimatta, että oli aurinkoinen iltapäivä ja amerikkalaislippu lepatti selkeästi tuulessa.

Aiheesta on saatavilla paljon niin kirjallista kuin verkosta löytyvää materiaalia. Esimerkkinä mainittakoon, että hyökkäyksestä selviytynyt Phil Tourney on Mark Glennin avustuksella kirjoittanut kokemuksistaan kirjan What I Saw That Day (2011). Eräs toinen hyökkäyksen selviytyjistä, Tito Howard on puolestaan tuottanut aihetta käsittelevän dokumenttielokuvan Loss of Liberty, joka on nähtävissä myös YouTubessa. BBC:n tuottama dokumentti USS Liberty: Dead in the Water vuodelta 2002 löytyy niin ikään YouTubesta. Israelin etuja valvova järjestö Anti-Defamation League (ADL) on toisaalta julistanut[1] kaikki virallisen selityksen kyseenalaistavat näkemykset – yllätys, yllätys – ”salaliittoteorioiksi”.

Allekirjoittaneella oli tarkoituksena kirjoittaa vain lyhyt yhteenveto tapauksesta käyttäen lähteenä mm. Michael Collins Piperin kirjoitusta Israeli Attack on the USS Liberty.[2] Mutta aiheeseen enemmän perehtyessä huomaa sen olevan edelleen melkoisen kiistanalainen ja vastaan tulee paljon muutakin kiintoisaa ja syventävää materiaalia, jota ei voi jättää huomioimatta. Vaikka tämä kirjoitus ei olekaan perusteellinen selvitys asiasta, on tässä kuitenkin pyritty huomioimaan myös esimerkiksi ADL:n näkemyksiä tukeva Jewish Virtual Library -sivustollakin julkaistu artikkeli The ’USS Liberty’: Case Closed[3], jossa Michael B. Oren julistaa tapauksen olevan loppuun käsitelty.

Tapahtumien kulku lyhyesti

Hyökkäys aloitettiin raketeilla ja sitä jatkettiin napalmilla, palavalla kemikaalilla, joka takertuu ihoon tuhoisin seurauksin. Tämän jälkeen torpedoveneet alkoivat tulittaa USS Libertyä konekivääreillä amerikkalaisten yrittäessä tukahduttaa napalmista aiheutuneita tulipaloja. Mutta vaikka laivaa kohti ammuttiin vielä torpedoillakin, ei sitä saatu upotettua. 34 amerikkalaista sai kuitenkin surmansa ja 171 haavoittui. Luonnollisesti Yhdysvaltain presidentti Lyndon B. Johnson alkoi välittömästi uutisten saavuttua Valkoiseen taloon valmistella kostotoimenpiteitä olettaen egyptiläisten olevan vastuussa iskusta.

Presidentti kuitenkin perui vastatoimet saatuaan kuulla Israelin olleen iskujen takana. Mitään suurta etusivun uutista tapauksesta ei tullut, vaan vähäiset raportit asiasta julistivat sen olleen ”traaginen erehdys”. Lontoossa toimivan U.S. Naval Forces in Europen komentaja John S. McCainin ohjauksella amiraali Isaac C. Kidd muodosti tutkijalautakunnan, joka sekin totesi hyökkäyksen johtuneen aluksen virheellisestä tunnistamisesta. Hyökkäyksestä selviytyneiden käskettiin vaieta asiasta sotaoikeuden uhalla. Mikäli joku kysyisi, ohjeistettiin heitä kertomaan tapauksen olleen vahinko.

Israelin armeijan tutkijalautakunta on Chicago Tribunen mukaan[4] myöntänyt, että heidän laivastotukikohtansa tiesi vähintään kolme tuntia ennen hyökkäystä, että parinkymmenen kilometrin päässä Siinain niemimaalta seilannut laiva oli USA:n merivoimiin kuuluva vakoilualus. Tutkijalautakunnan johtopäätös oli, että tämä tieto jollain tapaa vain katosi, eikä päätynyt ilmahyökkäyksistä vastanneille tahoille sen enempää kuin torpedoveneillekään. Libertyn epäonneksi puolustusministeri Robert McNamara myös käski amiraali Lawrence Geisin kutsua takaisin aluksen avuksi lähetetyt hävittäjät. Kun Geis totesi Libertyn olevan avun tarpeessa, marokkolaisella välitysasemalla kommunikaatioista vastannut teknikko J.Q. ”Tony” Hart väittää kuulleensa McNamaran tiuskaisseen, että ”presidentti Johnson ei aloita sotaa tai saata Amerikan liittolaista kiusalliseen asemaan vain muutaman seilorin vuoksi”.

Oliko hyökkäys tahallinen vai tahaton?

Michael Collins Piperin mukaan ei ole epäilystäkään, etteivätkö israelilaiset iskeneet tarkoituksella, ja sen lisäksi myös yrittäneet surmata kaikkia miehistön jäseniä, jotta jälkeenpäin ei olisi Israelia sormellaan osoittamaan kykeneviä todistajia. Vaikka tuohon aikaan Yhdysvaltojen tuki Israelille ei ehkä ollut vielä yhtä vankkumatonta kuin nykyisin, olivat maat kuitenkin liittolaisia. Miksi siis Israel hyökkäisi amerikkalaisia vastaan?

USS Liberty oli aikansa ehdotonta kärkeä ollut vakoilualus. Piper arvelee, että sen keräämät tiedot olisivat voineet osoittaa Israelin julkisen propagandansa vastaisesti pyrkineen laajentamaan meneillään ollutta kuuden päivän sotaa yrittämällä lisätä alueellisia voittojaan tunkeutumalla arabialueille Länsirannassa ja Gazan kaistalla. Tiedot olisivat myös mahdollisesti paljastaneet muitakin kiusallisia asioita, kuten Israelin suunnittelevan Golanin kukkuloiden invaasiota. Michael B. Oren ja ADL kuitenkin esittävät, ettei Israel yrittänyt peitellä suunnitelmiaan Syyrian suhteen, vaan ne olivat amerikkalaisillakin tuossa vaiheessa jo tiedossa.

Miksi sitten USS Liberty oli lähetetty sota-alueelle ilman suojelusta? Orenin mukaan Libertyn päätyminen alueelle johtui lopulta kommunikaatiokatkoksista amerikkalaisten viestintäjärjestelmissä. Olisiko sitten mahdollista, että tätä ”ylikuormitettua ja turhan monimutkaista viestintäjärjestelmää, joka kierrätti viestit Filippiineiltä asti ennen kuin toimitti ne perille”, olisi jopa hyväksikäytetty Libertyn saamisessa haluttuun sijaintiin? On nimittäin väitetty joidenkin tahojen myös Yhdysvalloissa osallistuneen aluksen tuhoksi koituneeseen juonitteluun.

James Angleton. Kuva: Wikimedia Commons

Viikoittainen sanomalehti The Spotlight esitti 21. marraskuuta 1977 CIA:n vastavakoilun johtaja James Jesus Angletonin olleen mukana juonessa orkestroimassa hyökkäystä Libertyä vastaan. Mieshän oli tunnetusti CIA:n yhdyshenkilö Israelin tiedustelupalvelu Mossadiin. Angletonin – joka presidentti John F. Kennedyä uhmaten oli avainasemassa myös avittamassa Israelia kehittämään ydinasearsenaaliaan – sanotaan uskoneen, että Libertyn tuho voisi olla Pearl Harborin kaltainen selkkaus ja se nostattaisi amerikkalaiset arabeja vastaan.

Myös BBC:n dokumentti mainitsee koodinimellä Cyanide kutsutun Israelin ja Yhdysvaltojen tiedustelupalveluiden yhteisoperaation, jossa tarkoituksena oli hyökätä Egyptiin ja syöstä vallasta presidentti Gamal Abdel Nasser. Operaation avainhahmoksi dokumentti mainitsee juurikin Angletonin. Aihe on edelleen hyvin arkaluontoinen. BBC:n dokumentilla Israelin tiedustelupalveluissa toiminut Rafi Eitan ei kiellä kuulleensa operaatiosta, mutta on hyvin vaitonainen kysyttäessä asiasta. Hän ehdottaakin, että haastattelu lopetetaan siihen korostaen vielä lopuksi uskollisuuttaan maallensa. Vaikkei tästä voisikaan vielä päätellä, millainen operaatio tarkalleen oli kyseessä, niin olisiko Eitan ollut näinkin vaivautunut asiasta kysyttäessä, ellei kyseistä operaatiota koskaan olisi ollut suunnitteilla?

Israelin väitteitä hyökkäyksestä

Vuonna 1983 julkistettiin ensi kertaa aiemmin salaiseksi määritelty Yhdysvaltain ulkoministeriölle valmisteltu Carl Salansin raportti[5] vuodelta 1967. Siinä arvioitiin Israelin väitöksiä USS Libertyn iskuun liittyen. Israelilaiset olivat raportoineet Libertyn matkanneen 28–30 solmun nopeudella, kun todellisuudessa se oli ajelehtinut vain viiden solmun nopeudella. BBC:n dokumentilla tosin eräässä torpedoveneistä seilannut Udi Erell väittää tällaisten virheiden olevan hyvinkin yleisiä. Oren kirjoittaa, että väärin arvioidulla nopeudella oli ratkaiseva merkitys pääteltäessä, ettei laiva olisi voinut olla USS Liberty (jonka huippunopeus oli 18 solmua). Mutta jos kerran virheet nopeuden arvioinnissa ovat niin tavanomaisia kuin Erell väittää, kuinka sellaisen tiedon merkitys saattoi olla ratkaiseva hyökkäykseen ryhtymistä harkittaessa?

Kuin kaksi marjaa? Maallikko saattaisi sekoittaakin nämä alukset, mutta ammattilaisen olettaisi erottavan ne toisistaan.

Mikäli Libertyn todella uskottiin liikkuvan väitetyllä nopeudella, olisi tämän pitänyt esitetyllä logiikalla rajata pois myöskin mahdollisuus, että kyseessä oli huomattavasti pienempikokoinenkin egyptiläisalus El-Quseir, johon israelilaiset väittivät Libertyn sekoittaneensa. El-Quseirin huippunopeus nimittäin oli luokkaa 14 solmua. Orenin mukaan israelilaisilla oli kuitenkin määräys ampua kaikkia yli 20 solmun nopeudella kulkevia tunnistamattomia aluksia, sillä vain taistelualukset kykenivät siihen aikaan saavuttamaan sellaisen nopeuden. Mutta tämäkään ei edelleenkään selittäisi sitä, kuinka näin epäpäteväksi väitettyyn menetelmään voitiin luottaa.

Salansin raportin mukaan Israel oli lisäksi väittänyt Libertyn kieltäytyneen identifioimasta itseään. Piper kirjoittaa, että ainoat signaalit israelilaisesta torpedoveneestä olisvat tulleet kuitenkin vasta sen jälkeen kun Liberty oli jo saanut osuman torpedosta ja 25 miehistön jäsentä oli jo kuollut. Oli myös väitetty, ettei USS Liberty kantanut Amerikan lippua tai mitään muitakaan tunnisteita. Lippu oli kuitenkin hyvin näkyvästi esillä. Vielä senkin jälkeen, kun se oli ammuttu alas, amerikkalaisseilorit pystyttivät entistäkin suuremman lipun huomattuaan joutuneensa liittolaisinaan pitämiensä joukkojen hyökkäyksen kohteeksi. Aluksen nimi ja runkonumero olivat niin ikään selvästi nähtävissä sen rungossa, joka vasta hiljattain oli maalattu. Selviytyjien mukaan israelilaislentokone oli kiertänyt Libertyn kaikkiaan 13 kertaa iskua edeltäneiden tuntien aikana. Jotkin miehistön jäsenet laivan kannella olivat jopa vilkuttaneet näille ystävällisinä pitämilleen israelilaisille.

Selviytyneiden antamia lausuntoja

Hyökkäyksestä selviytyneet ovat antaneet mm. seuraavanlaisia lausuntoja. Ernie Gallo kertoo iskua edeltäneenä päivänä laivan kannella ollessaan israelilaiskoneiden lentäneen niin läheltä, että miehistö pystyi vilkuttamaan heille. Rick Aimetti muistelee olleen erittäin selkeä ja lämmin päivä ja kuulleensa amerikkalaislipun lepattavan tuulessa. Stan White kuvailee astuneensa kannelle ja katsoneensa suoraan israelilaiskoneen ohjaamoon. ”Hän vilkutti. Minä vilkutin. Niin läheltä he menivät. He tiesivät keitä olimme.” George Golden pitää selvänä, että ”[israelilaiset] tiesivät mitä olivat tekemässä”. Olivathan he suorittaneet useita tiedustelulentoja tarkkaillen alusta 6–7 tuntia.

Riippumatta siitä, oliko kyseessä erehdys vai ei, voisi Israelin joka tapauksessa katsoa syyllistyneen sotarikoksiin, kuten ahdingossa olevan aluksen pelastusveneiden tuhoamiseen. Lloyd Painter kertoo henkilökohtaisesti todistaneensa kuinka torpedoveneistä konekivääreillä ammutut luotisuihkut tuhosivat USS Libertyn pelastusveneet perusteellisesti. Don Bocher huomauttaa, että suunnitelmat hylätä laiva peruttiin, koska pelastusveneet oli ammuttu. Veljensä hyökkäyksessä menettänyt Josey Toth Linen puolestaan nostaa esiin, ettei hävittäjissä ollut mitään merkintöjä, joka myöskin on vastoin Geneven sopimuksia.

David Lewis arvelee, että mikäli laiva olisi jätetty, taisteluhelikopterit olisivat käyneet napsimissa selviytyneet. Niin perusteellisesti hän katsoo israelilaisten halunneen upottaa sekä laivan että miehistön. Hänen mukaansa kyseessä oli täydellisesti toteutettu sotilasoperaatio, sillä heti ensi töikseen israelilaiset käyttivät lämpöhakeutuvia ohjuksia pyrkien tuhoamaan USS Libertyn kommunikaatiokyvyt.

Kapteeni William L. McGonagle. Kuva: usslibertyveterans.org

Laivan kapteeni William L. McGonagle pohtii myöskin, että ehkäpä ”[hyökkääjät] toivoivat, ettei selviytyjiä olisi, jotta eivät joutuisi vastuuseen teoistaan. Kapteeni McGonaglesta puheen ollen, tapahtumien johdosta hänelle myönnetty Yhdysvaltain korkein sotilasansiomitali Medal of Honor (suom. kunniamitali) luovutettiin erikoisella tavalla salaisesti Washingtonin laivastotukikohdassa sen sijaan, että presidentti olisi luovuttanut sen Valkoisessa talossa. Tämä on ainoa kerta, kun mitali on luovutettu tällä tavoin, mikä osaltaan kertoo, kuinka vakavissaan USS Libertyn tapahtumista pyrittiin vaikenemaan.

”Parhaiten suunniteltu erehdys”

Michael B. Oren toteaa kirjoituksessaan, kuinka sodan tuoksinassa erehdykset eivät ole epätavallisia. Siinä hän on periaatteessa oikeassa. Mutta kuten eräs selviytyjistä toteaa BBC:n dokumentilla, niin ”mikäli [hyökkäys USS Libertyä vastaan] oli erehdys, oli se parhaiten suunniteltu erehdys, josta olen koskaan kuullut”.

Esimerkiksi hätäviestien lähettäminen pyrittiin estämään häiritsemällä Libertyn käyttämiä taajuuksia. Jotta tämä onnistui, oli hyökkääjän tiedettävä, mitä taajuuksia Liberty tulisi käyttämään. Mutta jos taajuudet tiedettiin, niin silloin väistämättä tiedettiin myöskin, että kyseessä oli amerikkalaisalus. Kuten amiraali Thomas Moorer toteaa[6]: ”Jos israelilaiset ajattelivat, että taajuudet, jotka he tukkivat olivat egyptiläislaivan käyttämiä, niin miksi he tukkivat amerikkalaistaajuudet?” Lisäksi Moorer sanoo pitkään kokemukseensa erilaisten laivojen tunnistamisesta perustuen Libertyn olleen lukemattomine joka suuntaan sojottavine antenneineen ”ehkäpä helpoiten tunnistettavissa oleva Yhdysvaltain laivaston listoilla oleva alus”.

Sen, että israelilaiset eivät olisi nähneet amerikkalaislippua laivan mastossa, Oren selittää sillä, että taistelun nostattama savu pilasi näkyvyyden. Näkyvyys oli kuitenkin erinomainen vielä siinä vaiheessa, kun israelilaiskoneet suorittivat tiedustelulentoja ennen iskua. Tätä Oren yrittää selitellä sillä, että pilotit eivät etsineet Libertyä vaan egyptiläisiä sukellusveneitä. Vaikka näin olisi ollutkin, niin mitenkä uskottavalta kuulostaa, että he kaikesta huolimatta eivät olisi kiinnittäneet huomiota USS Libertyn kokoiseen alukseen ja selvittäneet sen kansallisuutta. Tällainenhan olisi ollut todella vastuutonta toimintaa siinä tapauksessa, että kyseessä olisi todella ollut vihollisalus.

Kaapatut keskustelut antavat ymmärtää hyökkäyksen olleen tahallinen

On toki mahdollista, etteivät kaikki hyökkäykseen osallistuneet israelilaiset ainakaan aluksi olleet tietoisia, ketä vastaan hyökkäsivät. Käskythän tulevat aina ylemmiltä tahoilta. Mutta on kuitenkin olemassa vahvaa näyttöä, joka paikkansa pitäessään osoittaisi valheellisiksi väitteet, joiden mukaan kenelläkään hyökkäykseen osallistuneista ei olisi ollut missään vaiheessa hyökkäyksen aikana mitään vihiä siitä, että kohteena olikin amerikkalaisalus.

Hyökkäyksen tapahtuessa Yhdysvaltain ilmavoimien tiedusteluanalyytikkona Kreetalla työskennellyt (BBC:n dokumentissakin esiintynyt) Richard Block kertoo, kuinka hänen yksikkönsä kaappaamissa keskusteluissa israelilainen lentokomentaja kyseenalaisti saamiaan ohjeita hyökätä USS Libertyä vastaan huomattuaan sen olevan amerikkalaisalus. Kenttävalvonta kuitenkin kehotti jatkamaan hyökkäystä, jonka jälkeen epäuskoinen lentokomentaja totesi uudelleen, että kyseessä on amerikkalainen laiva, ja pyysi toistamaan käskyn. Tämänkin jälkeen kenttävalvonnasta yhä käskettiin hyökkäämään.

Kolmen vuosikymmenen ajan hiljaa pysytellyt Block mainitsee Mark Glennin kirjoittamassa artikkelissa[7], että Ahron Jay Cristolin kirja The Liberty Incident (2002) sai hänet avaamaan suunsa. ADL hehkuttaa kirjoituksessaan[8], kuinka Cristolin kirja on perusteellisin aihetta käsittelevä teos ja kumoaa kaikki aiemmat kirjat, artikkelit ja televisiotuotokset, joissa väitetään Israelin tietoisesti hyökänneen USS Libertyn kimppuun. Cristolin ollessa kirjansa signeeraustilaisuudessa, Block tuli paikalle. Hän totesi vertauskuvallisesti, että hänen saamansa tiedustelutieto oli raakamaitoa, kun taas Cristol oli saanut ainoastaan alkuperäistiedoista jalostettua sulatejuustoa. Glenn kirjoittaa kahden muunkin henkilön kertoneen viikoittaislehti American Free Pressille (AFP) kokemuksistaan kuuntelupisteissään, joissa oli jopa lyöty vetoa siitä, mikä israelilaiskaupunki olisi ensimmäisenä tulilinjalla presidentti Johnsonin saadessa kuulla tapahtumista.

Thomas Moorer. Kuva: Wikimedia Commons

Kysyttäessä mielipidettä Israelin motiiveista, Block toteaa Israelin yksinkertaisesti halunneen vetää Yhdysvallat mukaan sotaan arabimaita vastaan. ADL väheksyy Yhdysvaltain puolustushaarakomentajien neuvoston päällikkönäkin toimineen Thomas Moorerin samansuuntaisia lausuntoja todeten, että Israel oli vain joidenkin päivien päässä voitosta, eikä tarvinnut Yhdysvaltojen apua. Block kuitenkin arvelee, että Israel olisi mieluummin antanut amerikkalaisten hoitaa likaiset työt kuin vuodattanut omien joukkojensa verta. Eräs mahdollinen selitys olisi voinut olla myöskin, että Israel pyrki laajentamaan konfliktia entisestään. Olisihan Amerikkalaisten liittyminen Israelin tueksi mahdollistanut sitä käymään sotaa pitempään ilman, että sen talous olisi kärsinyt liiaksi.

Glenn huomauttaa myös, että haastatellessaan USS Libertyn selviytyjiä, AFP sai selville, että 15 vuotta iskun jälkeen eräs israelilaispilotti oli lähestynyt joitakin heistä (kuin myös kongressiedustaja Paul N. ”Pete” McCloskeya). Lehden mukaan pilotti paljasti heille tunnistaneensa Libertyn amerikkalaiseksi ja informoineensa tukikohtaansa. Kun hän käskyistä huolimatta kieltäytyi olemaan välittämästä amerikkalaislipusta ja jatkamaan hyökkäystä, oli hänet pidätetty välittömästi palattuaan tukikohtaan. Chicago Tribunen 2. lokakuuta 2007 julkaisemassa John Crewdsonin kattavassa artikkelissa[9] Blockin väitteet saavat lisää tukea hänen eri puolilla maailmaa työskennelleiltä kollegoiltaan.

Offutin lentotukikohdassa Omahassa analyytikkona toiminut Steve Forslund kertoo erään taistelukoneen vahvistaneen, että kohde on lipusta päätellen amerikkalainen. Kenttävalvonnasta käskettiin upottamaan laiva ja varmistamaan, ettei jäljelle jää selviytyjiä. Forslundin mukaan valvonnassa oltiin selvästi turhautuneita pilottien vastauksiin, ettei laiva ollut uponnut. Forslund sanoi koko yksikkönsä nähneen transkriptiot israelilaisten radioviestinnästä. Vietnamissa samankaltaisissa tehtävissä toiminut James Gotcher kertoo myöskin, että kun Liberty viimein sai lähetettyä hätäkutsun, kenttävalvonnassa tunnuttiin panikoivan ja tehtävän saattamista loppuun kiirehdittiin.

Block, Forslund ja Gotcher ovat kaikki yhtä mieltä, että The Jerusalem Postin vuonna 2004 julkaisema[10] transkriptio pilottien ja valvojien välisestä radio ja puhelinviestinnästä on puutteellinen. ADL kirjoittaa The Jerusalem Postin transkription olevan tarkka selonteko tapahtumista alkaen juuri ennen hyökkäystä ja jatkuen siihen asti kunnes israelilaiset tunnistavat laivan identiteetin ja lopettavat hyökkäyksen. Digital Journal taas väittää[11] transkription pikemminkin tukevan näkemyksiä, että Israel yritti tarkoituksella upottaa amerikkalaiseksi tunnistamansa laivan.

Tämä tuli mieleen allekirjoittaneellekin The Jerusalem Postin artikkelia lukiessa. Hyökkäys alkoi ajassa 13:58 paikallista aikaa ja transkriptio päättyy 14:14 israelilaisten todetessa laivan olevan ”ilmeisesti amerikkalainen”. Torpedoveneet kuitenkin jatkoivat hyökkäystään vielä pitkän aikaa tämän jälkeen. Esimerkiksi ajassa 14:35 yksi viidestä Libertyä kohden ammutusta torpedosta osuu siihen melkein upottaen sen, ja 15:15 miehistön valmistautuessa hylkäämään laivan, torpedoveneet tulittavat sekä pelastusveneitä että miehistöä.[12]

Vaikka The Jerusalem Postin julkaisemassa transkriptiossa on vain kaksi viittausta amerikkalaisiin, James Gotcher toteaa, ettei se missään tapauksessa ole sama, jonka hän aikanaan näki. Hän lisää, että sellaiselle, joka tietää jotakin pilottien ja valvojien välisistä viestintäproseduureista, ei kyseinen transkriptio tunnu luontevalta. Richard Block kommentoi, että siitä vaikuttaisi puuttuvan kohdat, joissa pilotit tunnistettuaan laivan amerikkalaiseksi pyytävät lisäohjeita kenttävalvonnalta. The Jerusalem Postin artikkelista vastannut Arieh O’Sullivan sanoi kuuntelemiensa nauhojen sisältäneen tyhjiä kohtia, mutta oletti niiden tapahtuneen pilottien suorittaessa käskyjään tai silloin, kun heillä ei ollut mitään kommentoitavaa.

ADL on kirjoituksessaan listannut lukuisia henkilöitä ja heidän väittämiään USS Libertyn iskuun liittyen. Kumma kyllä, esimerkiksi Blockia, Forslundia ja Gotcheria tai heidän esittämiään väitteitä se ei mainitse sanallakaan. Chicago Tribunen artikkelin ADL toteaa luottaneen epäluotettaviin lähteisiin. Esimerkkinä se mainitsee, että Yhdysvaltain Libanonin suurlähettiläs Dwight Porterin lausunnoissa Chicago Tribune on käyttänyt lähteenään Qatarin suurlähettiläänäkin toiminutta diplomaatti Andrew Killgorea.

Killgoresta epäluotettavan tekee automaattisesti se, että hänellä on ”pitkä historia Israelin vastaisessa toiminnassa”. Tietenkin voisi sanoa, että Killgore on siis jossain määrin puolueellinen, mutta samalla logiikallahan ADL:n itsensäkin voisi luokitella epäluotettavaksi lähteeksi tämän asian suhteen. Onhan sillä pitkä historia Israelin puolestapuhujana. Killgore ei ole kuitenkaan ainoa lähde. Chicago Tribune mainitsee myös Porterin läheisen ystävän, Trans-Arabian Pipelinen johtajana toimineen William Chandlerin sanoneen, että Porter oli kertonut muistaneensa erään piloteista protestoineen saamiaan käskyjä toteamalla näkevänsä amerikkalaislipun.

Chicago Tribune jatkaa, että Haviland Smith – nuori CIA-virkailija, joka oli sijoitettu Beirutiin kuuden päivän sodan aikaan – ei koskaan itse nähnyt reaaliaikaisia transkriptioita israelilaisten radioviestinnästä. Mutta hänelle oli myöhemmin kerrottu niiden kaikkien olleen hävitetty, koska USA:n hallitus ei halunnut saattaa Israelia kiusalliseen tilanteeseen. Kysyttäessä, oliko NSA kaapannut israelilaispilottien viestiliikennettä, NSA:n apulaisjohtajana hyökkäyksen aikaan toiminut Oliver Kirby toteaa näin tapahtuneen. Kirbyn mukaan pilotit sanoivat useaan otteeseen nähneensä lipun, joten ei ollut epäilystäkään, etteivätkö he olisi tienneet laivan olevan amerikkalainen. Kirby kertoo transkriptioiden vaivanneen häntä koko ikänsä ja olevansa valmis vaikka vannomaan käsi Raamatulla niiden olleen olemassa.

Eläkkeellä olevan eversti Walter Patrick Langin mukaan transkriptioita olisi käytetty ”kurssimateriaalina” äänilähetysten kaappaamiseen liittyen. Lang kuvailee, kuinka amerikkalaislipun noteerannut lentokomentaja vaikutti vastahakoiselta ja kysyi useaan kertaan, että ”haluatteko minun todella tekevän tämän?” NSA:n julkaistessa kolme äänitettä hyökkäyspäivältä, yksikään niistä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti hyökkäyksen ajalta, vaan niissä käsiteltiin jälkiseurauksia, kuten helikopterien lähettämistä pelastamaan veteen hypänneitä. Kaksi äänitteistä oli tehnyt heprean kielen taitaja Michael Prostinak, jonka mukaan äänitteitä oli alkuaan enemmän kuin kolme. Prostinak myöntää, ettei hänen heprean kielen taitonsa ollut riittävän hyvä jokaisen sanan ymmärtämiseen, mutta oli selvää, että meneillään oli hyökkäys, joka jatkui vielä senkin jälkeen kun Amerikan lippu oli mainittu.

Chicago Tribune mainitsee vielä sähkeet, jotka se oli saanut haltuunsa Israelin valtion arkistosta. Viisi päivää hyökkäyksen jälkeen Israelin Washingtonin suurlähettiläs Avraham Harman oli yhteydessä ulkoministeri Abba Ebaniin. Harman totesi amerikkalaisilla olevan todistusaineistoa, että jossain vaiheessa pilotit tunnistivat aluksen, mutta jatkoivat hyökkäystä siitä huolimatta. Kolme päivää myöhemmin Harman toisti varoituksensa todeten amerikkalaisten olevan ”hyvin vihaisia”. Israelilainen historioitsija Tom Segev mainitsee kirjassaan 1967: Israel, the War, and the Year that Transformed the Middle East (2007) joidenkin muiden sähkeiden osoittavan, että Harmanin lähde jälkimmäisessä sähkeessä oli silloinen Yhdysvaltain YK:n suurlähettiläs Arthur Goldberg.

Hätäisesti suoritettu tutkimus välittömästi hyökkäyksen jälkeen

Mitä tulee Isaac C. Kiddin muodostamaan tutkijalautakuntaan, oli Kidd kapteeni Ward Bostonin mukaan arvioinut perusteellisen tutkimuksen kestävän puoli vuotta. Sen sijaan amiraali John McCain antoi hänelle yhden viikon. Aikarajoituksen vuoksi ei ollut mahdollista haastatella kaikkia selviytyjiä, puhumattakaan siitä, että olisi käyty Israelissa haastattelemassa hyökkäykseen osallistuneita. Amiraali Merlin Staringin oli tarkoitus arvioida tutkimusraportti ennen kuin se lähetettiin Washingtoniin. Se kuitenkin vietiin häneltä heti hänen alkaessaan kyseenalaistaa joitakin kohtia raportissa.

Staring kuvailee raporttia ”hätäiseksi, pintapuoliseksi, keskeneräiseksi ja täysin riittämättömäksi tutkimukseksi”. Hänen mukaansa raportti sisälsi ”tosiseikkoja”, joita todistajanlausunnot tai käytettävissä ollut todistusaineisto eivät tukeneet. Lisäksi esimerkiksi Lloyd Painterin antama todistajanlausunto pelastusveneiden tuhoamisesta oli jätetty kokonaan pois. Kun yhden viikon takaraja umpeutui, Bostonin ja Kiddin tiet erosivat jälkimmäisen lentäessä Washingtoniin raportti mukanaan. Kaksi viikkoa myöhemmin Kidd soitti Bostonille sanoen: ”He eivät ole kiinnostuneet faktoista. Se on poliittinen kysymys, ja meidän on käsketty pysyä hiljaa siitä.”

Kestävätkö ADL:n, Orenin ja Cristolin väitteet kriittistä tarkastelua?

ADL:n ja Michael B. Orenin kirjoitukset ovat tietyllä tapaa taitavasti laadittuja. Jos ei ole missään määrin perehtynyt aiheeseen, voivat ne vaikuttaa vakuuttavilta. Saattaa jopa olla, että he ovat oikeassa joidenkin asioiden suhteen, kuten sen, että USA olisi jo ollut tietoinen Israelin suunnitelmista Golanin kukkuloiden suhteen. Kyseisen asian paikkansapitävyyttä ei tällä kertaa kuitenkaan lähdetty selvittämään, koska se ei ollut erityisen keskeinen asia tämän kirjoituksen aiheen kannalta. Norman Finkelstein on kuitenkin kritisoinut[13] Orenia hänen kirjaansa Six Days of War (2002) liittyen. Finkelstein toteaa, että vaikka Oren väittää kuuden päivän sotaa käsittelevän kirjansa perustuvan monipuoliseen lähdemateriaaliin, käytännössä hän vain toistaa Israelin valtion virallisen version sodasta.

Myös ADL:lle Israelin ja Yhdysvaltojen hallitusten esittämät viralliset kannat ovat kaikki kaikessa. Niistä poikkeavat, arvossa pidettyjenkin henkilöiden esittämät näkemykset leimataan ”epäluotettaviksi” tai ”salaliittoteorioiksi”. USS Libertyn selviytyjien lausunnoillekaan ei anneta minkäänlaista arvoa. On totta, että silminnäkijöiden lausunnot eivät aina ole 100-prosenttisen luotettavia. ADL:n hyväksi havaitsema taktiikka heidän väheksymisessään tuntuisi kuitenkin olevan lähinnä luokitella heidät antisemitisteiksi tai vähintäänkin vihjailla heidän olevan sellaisia luettelemalla, kuinka he ovat osallistuneet milloin mihinkin ”antisemitistiseen” konferenssiin.

Ei voi olla kiinnittämättä huomiota, kuinka väitteet antisemitismistä tuntuisivatkin tulevan kuin selkärangasta tilanteessa kuin tilanteessa. The Jerusalem Postin haastattelema[14] hyökkäykseen osallistunut pilotti Yiftach Spector kertoo, ettei ole tavannut ketään hyökkäyksestä selviytynyttä, mutta olevansa kyllä valmis tapaamaan. ”Nämä henkilöt eivät koskaan puhuneet minulle”, hän toteaa. Syyksi hän ehdottaa sellaistakin, että ”[he] etsivät syntipukkia, mahdollisesti saadakseen hyvitystä tai rahaa?” Ensimmäinen asia, jota hän ehdottaa on kuitenkin, että ”ehkä he ovat antisemitistejä”.

Torpedon osuma. Kuva: ussliberty.org

Palataksemme Oreniin, hän väittää, että jos israelilaiset olisivat todella halunneet upottaa USS Libertyn, olisivat he helposti onnistuneet upottamaan kevyesti aseistetun aluksen. Koska näin ei tapahtunut, osoittaa se hänen mielestään, ettei Israelin tarkoitus ollut upottaa kohdettaan. On kuitenkin muistettava, että kuten mainittua jo yksi viidestä ammutusta torpedosta oli vähällä upottaa Libertyn. Voi vain arvailla, millaiset olisivat olleet seuraukset, mikäli loputkin torpedoista olisivat osuneet.

Lisäksi Oren esittää, että halutessaan upottaa laivan, israelilaiset olisivat ennemmin käyttäneet sukellusveneitä, eivätkä olisi hyökänneet kirkkaassa päivänvalossa. Erityistä syytä äärimmäiseen varovaisuuteen tai mahdollisimman salamyhkäisesti suoritettavaan iskuun ei kuitenkaan ollut, sillä israelilaisilla oli puolellaan yllätysetu ja vastassaan hyvin kevyesti aseistettu alus. On myös mahdollista, että iskun toteutus ei olisi edennyt aivan viimeisen päälle etukäteen laadittujen suunnitelmien mukaisesti, vaan hyökkäykseen oli ryhdyttävä heti sopivan tilaisuuden tarjoutuessa. Voihan olla esimerkiksi, että suunnitelmat täytyi laittaa täytäntöön haluttua kiireisemmällä aikataululla, koska oli epävarmaa mitenkä pitkään USS Liberty tulisi pysymään hyökkäyksen kannalta otollisessa sijainnissa. Niin tai näin, ei hyökkäysajankohdasta tai käytetystä kalustosta voi vielä tehdä kovinkaan pitkälle vietyjä päätelmiä suuntaan tai toiseen.

Orenin mukaan israelilaiset välittömästi lopettivat tulituksen ja tarjosivat apuaan huomattuaan erehdyksensä. Finkelstein kommentoi tätä sanoen selviytyjien yksimielisesti todistaneen, että torpedoräjähdyksen jälkeen israelilaisveneet jatkoivat tulitustaan lähietäisyydeltä paikasta, josta laivan nimi ja runkonumero olisivat pitäneet olla selvästi nähtävissä. Lopulta myös pelastusveneitä ammuttiin. Lähdettyään alueelta, palasivat israelilaiset vasta reilun tunnin kuluttua tarjoamaan apuaan. Ja vaikka Oren väittää hyökkääjien veneissä ja lentokoneissa olleen selvät merkinnät, ei miehistön mukaan hävittäjissä olisi ollut merkintöjä, jonka vuoksi niitä ei välittömästi tunnistettukaan israelilaisiksi.

Oren kirjoittaa, kuinka Israel maksoi 6 miljoonaa dollaria korvauksia Yhdysvalloille. Vuonna 1980 se maksoi vielä uudet 6 miljoonaa maiden sopiessa, että ”eivät enää ottaisi esille asiaa tai motiivia tai avaisi uudelleen tapausta mistään syystä”. Vertailun vuoksi voisi mainita Israelin saaneen Yhdysvalloilta vuonna 1980 pelkästään sotilaallista avustusta 4 miljardia dollaria ja taloudellistakin 785 miljoonaa. Kaiken kaikkiaan se sai avustuksia reilut 5 miljardia.[15] Ja vaikka nämä avustukset koostuivat myös lainoista, ovat tutkijat selvittäneet[16], että vuosien 1974 ja 1989 välillä 16,4 miljardin arvosta sotilaalliseen käyttöön myönnettyjä lainoja muunnettiin myönnytyksiksi, kuten oli alun alkaen sovittukin.

Itse asiassa Lähi-idän politiikkaan erikoistunut Stephen Zunes toteaa, että kaikki lainat Israelille on ennemmin tai myöhemmin annettu anteeksi kongressin toimesta. Israel on siis epäilemättä ollut vilpitön väittäessään, ettei sillä koskaan ole ollut maksuhäiriöitä Yhdysvaltojen kongressin myöntämien lainojen suhteen. Näihin avustuksiin verrattuna 6 miljoonaa vaikuttaakin melkeinpä taskurahalta. Mutta miksi sitten Israel katsoi tärkeäksi sopia, ettei asiaan enää palattaisi, jos sillä kerran ei ollut mitään salattavaa? Eikö perusteellinen tutkinta vain olisi osoittanut sen syyttömäksi ja vienyt kaiken pohjan vastaväitteiltä? Oliko se siis edelleen häpeissään tapahtuneesta vai pelkäsikö se ehkä sittenkin, että jotain sen kannalta epämiellyttävää voisi vielä paljastua, mikäli perusteellinen tutkimus tapauksesta tehtäisiin?

Oren vertaa USS Libertyn tapausta vuoden 1987 tapaukseen, jossa Irakin–Iranin sodan aikana irakilainen suihkukone ampui ohjuksia yhdysvaltalaisalus USS Starkia kohden Persianlahdella tappaen kymmeniä amerikkalaisia. Vaikka USS Starkin tapauksessa kuolemantapauksia olikin enemmän ja se on yhtä lailla tuomittava teko, huomauttaa[17] Liberty-selviytyjä James M. Ennes, että Yhdysvallat käytti seitsemän kuukautta tutkiakseen yli 300 hengen voimin tätä lyhyttä välikohtausta. Mutta vaikka 250 Liberty-selviytyjää väittää Israelin valehtelevan 75 minuuttia kestäneestä hyökkäyksestä, ei kongressi ole ilmaissut pienintäkään kiinnostusta asiaan.

Aiemmin mainittua Ahron Jay Cristolin kirjaa ei tämän kirjoituksen kirjoittaja ole lukenut, joten henkilökohtaista mielipidettäkään ei kirjasta luonnollisesti ole. William Hughes on kuitenkin kuvaillut[18] sitä ”ovelaksi, mutta häiritsevästi virheelliseksi puolustuspuheeksi, joka yrittää peitellä vääryyksiä Israelin harkittuun hyökkäykseen USS Libertyä vastaan liittyen”, ja lisäksi ”herjaa oikeutta vaativia ’salaliittoteoreetikoiksi’”.[19] Eräässä kirjansa signeeraustilaisuudessa – johon Hugheskin osallistui – Cristol piti NSA:n julkistamia transkriptioita merkittävinä, mutta kuten todettua, ne koskevat vain hyökkäyksen jälkeisiä tapahtumia, eivätkä täten todista mitään. Hughes esittää silloisen Israelin puolustusministeri Moshe Dayanin mahdollisesti valtuuttaneen hyökkäyksen USS Libertyä vastaan. Kysyessään asiasta Cristolilta, tämä vastasi, ettei Dayan tehnyt päätöstä, vaan se tehtiin ”taktisella tasolla”. Dayan oli Cristolin mukaan maaseudulla syömässä lounasta iskun tapahtuessa. Todisteeksi väitteelleen Cristol tarjosi kuvaa Dayanista lounaalla.

Signeeraustilaisuudessa Cristol väitti myös, että Israel on todettu syyttömäksi seitsemässä tutkimuksessa.[20] Hughesin mukaan Cristol mainitsee kirjassaan näitä tutkimuksia olleen jopa 13. Joissain yhteyksissä hän taas on puhunut 10 tutkimuksesta. Ilmeisesti tämä riippuu vähän laskentatavasta. Eli lasketaanko mukaan vain amerikkalaisten väitetysti suorittamat tutkimukset vai myös israelilaistutkimukset, ja luetaanko Israelin Ram Ron ja Yerushalmi raportit yhdeksi vai kahdeksi erilliseksi tutkimukseksi. Tässä kohtaa Hughes kuitenkin viittaa Terence O’Keefen Washington Report on Middle East Affairsissa julkaistuun artikkeliin[21], jossa tämä käy läpi näitä Cristolin väittämiä tutkimuksia.

Toteavatko 13 tutkimusta Israelin syyttömäksi?

Ensimmäinen tutkimus on USA:n laivaston tutkijalautakunnan välittömästi hyökkäyksen jälkeen suorittama tutkimus, jonka jo totesimmekin epäpäteväksi. Israelin hallituksen raportteja vuodelta 1967 O’Keefe ei pidä varsinaisina tutkimuksina, sillä niissä jo lähtökohtana oli, että kyseessä oli vahinko. Tarkoituksena oli vain määrittää, tulisiko ketään Israelissa asettaa syytteeseen rikoksesta. Ei varmaankaan tarvitse mainita, millaiseen lopputulokseen niissä päädyttiin. Puolustushaarakomentajien neuvoston raportissa kesäkuulta 1967 käsiteltiin vain viestinnässä sattuneita virheitä. Itse hyökkäystä siinä ei käsitelty, joten Israelia ei myöskään voitu julistaa sen enempää syyttömäksi kuin syylliseksikään.

CIA:n vain viisi päivää iskun jälkeen valmistunut raportti totesi hyökkäyksen olleen vahinko. Varsinaista tutkimusta ei kuitenkaan suoritettu tai ensikäden todistusaineistoa kerätty raporttia varten. Cristol ei myöskään ota huomioon, että silloinen CIA-johtaja Richard Helms on myöhemmin omaelämäkerrassaan tullut siihen johtopäätökseen, että hyökkäys oli suunniteltu ja tarkoituksellinen. Clark Cliffordin raportti 18.7.1967 oli yhteenveto tutkijalautakunnan ja CIA:n raporteista. Toisin kuin Cristol väittää, raportissa ei muodostettu mitään johtopäätöstä. Lisäksi Cristol jälleen jättää huomioimatta, että Clifford on myöhemmin kirjoittanut pitävänsä hyökkäystä tarkoituksellisena.

Kahdessa senaatin kuulemistilaisuudessa vuosina 1967 ja 1968 esitettiin muiden asioiden ohella joitain kysymyksiä hallituksen edustajille USS Libertyn hyökkäykseen liittyen. Edustajainhuoneen määrärahakomitean kokouksessa keväällä 1968 käsiteltiin USS Libertylle lähetettyjä kadonneita viestejä. Edustajainhuoneen puolustusvaliokunnan kokouksessa keväällä 1971 keskusteltiin muiden viestintähäiriöiden ohella Libertyn kommunikaatio-ongelmista. Mikään näistä ei ollut minkään sortin tutkimus, eikä mitään johtopäätöksiä mihinkään suuntaan muodostettu, joten Israelia ei myöskään julistettu syyttömäksi.

Cristol väittää senaatin tiedusteluvaliokunnan tutkineen hyökkäystä 1979/1981 ja todenneen Israelin syyttömäksi. Hän ei kuitenkaan ole kyennyt osoittamaan mitään pöytäkirjoja, raportteja tai muutakaan todistusaineistoa kyseisistä tutkimuksista, vaikka tiedusteluvaliokunnan sääntöjen mukaan tutkimuksista on laadittava raportti. Sen jälkeen kun James Ennesin kirja Assault on the Liberty (1980) julkaistiin, NSA teki yksityiskohtaisen selvityksen hyökkäyksestä. Toisin kuin Cristol väittää, raportissa ei tehty varsinaisia johtopäätöksiä. Tekijät tosin huomauttivat apulaisjohtajan pitäneen Israelin selityksiä ”mukavana valkopesuna”.

Israelin puolustusvoimien historian jaosto julkaisi kesäkuussa 1982 raportin vastareaktiona, kun senaattori Adlai Stevenson III totesi uskovansa hyökkäyksen olleen tarkoituksellinen ja toivoi pystyvänsä tarjoamaan selviytyjille puitteet kertoa tarinansa. Näin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Raportti oli joka tapauksessa pääasiassa yhteenveto Israelin aiemmista raporteista vuodelta 1967. Viimeisenä tutkimuksena Cristol mainitsee edustajainhuoneen puolustusvaliokunnan tutkimukset 1991/1992. Cristol väittää tutkimuksen saaneen alkunsa silloisen USS Libertyn veteraanien yhdistyksen presidentti Joe Meadorsin kirjeestä kongressiedustaja Nicholas Mavroulesille. Meadorsin kirjeeseen ei kuitenkaan koskaan vastattu, eikä Yhdysvaltain hallituksen mukaan tällaista tutkimusta ole koskaan ollutkaan.

O’Keefe toteaakin lopuksi Cristolin väitteiden useista Israelin syyttömäksi todenneista tutkimuksista olevan ”puhdasta fantasiaa”. O’Keefe jatkaa, että ”kongressi ei ole koskaan tutkinut hyökkäystä”, kuten Meadorsin saamasta vastauksesta hänen Kongressin kirjastolle lähettämäänsä kyselyyn selviää.[22] USS Libertyn veteraanien yhdistys on jopa tarjonnut[23] 10 000 dollarin palkkion sille, joka osoittaa Cristolin väitteiden pitävän paikkansa. Reilun kymmenen vuoden aikana kukaan ei ole vielä suorittanut haastetta. Myös ADL mainitsee artikkelinsa alussa ”useat hallituksen tutkimukset”. Lienevätkö näitä samoja ”tutkimuksia”, jotka Cristol on kirjassaan maininnut?

Lyndon B. Johnsonin rooli

Lyndon B. Johnson. Kuva: Arnold Newman | Wikimedia Commons

On vielä eräs asia, jota olemme vasta sivunneet tässä kirjoituksessa. Se on presidentti Lyndon B. Johnsonin rooli USS Libertyn hyökkäykseen liittyen. Johnsonin on toisaalta kerrottu olleen vihainen tapahtumista. CIA-johtaja Richard Helmsin mukaan huomattuaan Libertyä koskevan artikkelin olevan vasta New York Timesin sisäsivuilla, oli hän ärjäissyt, että ”sen olisi pitänyt olla etusivulla”.[24] Toisaalta James Bamfordin Body of Secrets (2001) -kirjaan perustuen, amiraali Lawrence Geisin protestoidessa päätöstä lähettää pelastuskoneita Libertyn avuksi, presidentti Johnson olisi tullut puhelimeen todeten, ettei välittäisi vaikka laiva uppoaisi ja ettei halua saattaa liittolaisiaan kiusalliseen asemaan. Geis kertoi tästä myöhemmin NSA:n ryhmää USS Libertyllä johtaneelle David Lewisille pyytäen häntä pitämään sen omana tietonaan kunnes olisi kuollut, ja näin tapahtuikin.[25]

Geisiltä itseltään lainauksen paikkansapitävyyttä ei siis voi enää varmistaa, mutta kyseessä on hieman samankaltainen lainaus kuin aiemmin mainittu Tony Hartin esittämä McNamaran kommentti. Ja puolustusministeri McNamarahan olisi Hartin mukaan edustanut presidentti Johnsonin kantaa.

Mikäli Israel todella tietoisesti hyökkäsi amerikkalaisia vastaan, osoittautui Johnson kuitenkin luotettavaksi kumppaniksi hyväksyen heidän selityksensä. Kapteeni McGonaglellekin kaikessa hiljaisuudessa myönnetty kunniamitali osoittaa Johnsonin hallituksen pyrkineen pitämään asiasta mahdollisimman vähäistä meteliä. Vaikka väitetysti vetojakin lyötiin sen suhteen, mihinkä israelilaiskohteeseen Johnsonin kostotoimenpiteet kohdistuisivat, niin ellei niin pitkälle olisi haluttu mennä, olisihan sotatoimien sijaan edes joihinkin lievempiin toimenpiteisiin voitu ryhtyä. Esimerkiksi Yhdysvallat olisi voinut tuntuvasti leikata avustuksiaan Israelille. Tai ainakaan ei olisi ollut syytä hyssytellä tapahtunutta. Joko siis Johnson vilpittömästi uskoi Israelin tarjoamat selitykset tai sitten ei halunnut muista syistä ryhtyä mihinkään Israelin vastaisiin toimenpiteisiin.

Oliko operaatio Cyanide todellinen?

Pidemmälle vietyjäkin päätelmiä Johnsonin osallisuudesta tapahtumiin on esitetty. American Free Pressissä 4.6.2007 julkaistussa artikkelissa High-Level Treachery Dooms USS Liberty; Crew Was Deemed ‘Expendable’ by LBJ[26] Mark Glenn esittää, että vaikka olisi helppo syyttää tapahtuneesta ainoastaan Israelin petollisuutta, olisi myös Yhdysvaltain hallituksessa ollut henkilöitä, ”joiden kädet ovat aivan yhtä likaiset”. Glenn viittaa operaatio Cyanideen, jota jo ohimennen sivusimmekin. Lähi-idän valtiot, kuten Egypti, olivat muodostamassa vahvoja siteitä Neuvostoliittoon niin sotilaallisen kuin taloudellisenkin avun muodossa. Samaa järkeilyä käyttäen, joka johti Yhdysvallat Koreaan ja Vietnamiin, uskottiin, että ellei neuvostoliittolaisia pysäytetä, he estäisivät amerikkalaisten pääsyn Lähi-idän öljykentille.

Glenn toteaa, että vaikka on pitkään oletettu Israelin hyökänneen tarkoituksellisesti USS Libertyn kimppuun vetääkseen Yhdysvallat tahtomattaan mukaan Lähi-idän konfliktiin, ei USA – tarkemmin sanoen Lyndon Johnsonin hallitus – ehkäpä kuitenkaan olisi ollut pelkkä pahaa-aavistamaton uhri. Glenn viittaa entisen BBC:n tukivan journalistin Peter Hounamin julki tuomiin tietoihin[27] todetessaan, että Libertyn tapaus olisi ollut ”vain yksi domino sarjassa, jossa perimmäisenä tarkoituksena olisi ollut aseellinen sota Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä”. Glenn jatkaa, että aikomuksena olisi ollut upottaa kansainvälisillä vesillä seilannut aseistamaton amerikkalaisalus ja syyttää Neuvostoliittoa ja sen arabikumppaneita, erityisesti Egyptiä.

USS Libertyn upottaminen olisi oikeuttanut Yhdysvaltoja vastaamaan mahdollisesti jopa ydinaseiskulla Egyptiä kohtaan. Lopputuloksena olisi ollut Neuvostoliiton läsnäolosta vapaa Lähi-itä, jonka öljyvarat olisivat näin olleet Yhdysvaltojen ja Israelin hyödynnettävissä. Ne olisivat myös täten olleet paremmissa asemissa sanelemaan ehtoja kommunisteille. Päättävässä asemassa olleiden mukavasti toimistoissaan istuneiden vaikutusvaltaisten tahojen – jotka eivät ole vastuussa teoistaan kenellekään – mielissä 300 seilorin uhraaminen olisi ollut pieni hinta siihen verrattuna, ettei ”vapaa maailma” olisi luisunut Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.

Jos Yhdysvallat olisi itsekin hakenut syytä päästä mukaan Lähi-idän konfliktiin, selittäisi se myös osaltaan, miksi Israel olisi suorittanut false flag -iskun, vaikka oli jo voittamassa sotaa. Kuten Glenn toteaa, virallista vahvistusta operaatio Cyanidesta ei ole, vaan useissa eri haastatteluissa Robert McNamara, entinen ulkoministeri Dean Rusk, Richard Helms kuin myös Rafi Eitan ”ovat ikäisikseen osoittaneet suurenmoista älyllistä ja verbaalista taitavuutta keskustellessaan asiasta”. Glenn kuvailee, kuinka ”he vaikenevat välittömästi kuin olisivat olleet todistamassa jonkin järjestäytyneen rikollisorganisaation suorittamaa iskua ja pelkäisivät henkiensä puolesta”.

Glenn kuitenkin jatkaa, että alemman tason toimijat eivät ole olleet yhtä vaitonaisia, vaan heidän kertomiensa tarinoiden pohjalta voisi palasia yhdistelemällä muodostaa kuvan, jonka perusteella myös Yhdysvallat oli vastuussa USS Libertyn tapahtumista aivan toisella tapaa kuin on aiemmin kuviteltu. Vaikka aihe sinänsä onkin mielenkiintoinen, ei tämän kirjoituksen puitteissa kumminkaan enää lähdetä tämän tarkemmin selvittämään, mistä oli kyse operaatio Cyanidessa tai oliko sellaista operaatiota ylipäätään.

Lopuksi

Mikäli kaikesta huolimatta on vaikea uskoa, että Israel tarkoituksella voisi hyökätä amerikkalaisia vastaan, lienee tässä yhteydessä vielä syytä mainita, ettei se ole aiemminkaan epäröinyt toimia vastaavalla tavalla tilanteen niin vaatiessa. Tunnetuin tapaus on vuoden 1954 epäonnistunut lavastus, jota kutsutaan skandaalin seurauksena eroamaan joutuneen pääministeri Pinhas Lavonin mukaan nimellä Lavon Affair.[28] Tuolloin Israelin agentit suorittivat egyptiläisiksi naamioituneina pommi-iskuja amerikkalais- ja brittikohteissa Egyptissä pyrkimyksenään heikentää Egyptin ja Yhdysvaltojen suhteita. Lavon Affairin voisi todeta olevan selvä tapaus, sillä jopa useat valtavirran lähteet ovat sen dokumentoineet. Mutta USS Libertyn tapaus vaikuttaisi olevan kaikkea muuta kuin loppuunkäsitelty. Tai sitä se ei ole ainakaan Michael B. Orenin ja Israelin toivomalla tavalla.

Huom. Kirjoitukseen on tehty pieniä korjauksia 8.2.2017 lähinnä kieliasuuun liittyen. Varsinaiseen sisältöön ei ole tehty merkittäviä muutoksia, ainoastaan joitakin selvennyksiä.

Viitteet

[1] Anti-Defamation League (16.12.2003, päivitetty 6.10.2008): The USS Liberty Attack. http://archive.adl.org/israel/uss.html#.VgFMA5eG1RQ

[2] Kirjoitus löytyy Victor Thornin ja Lisa Gulianin kokoamasta Piperin kirjoituksia yhteen niputtavasta teoksesta Dirty Secrets (2005) (sivut 29–34). Se on luettavissa muun aiheeseen liittyvän materiaalin ohella myös osoitteessa http://www.americanfreepress.net/Liberty_Supplement.pdf

[3] Oren, Michael B. | Azure (Kevät 2000): The ’USS Liberty’: Case Closed. http://azure.org.il/article.php?id=290 Luettavissa kokonaisuudessaan Jewish Virtual Library -sivustolla: http://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/History/liberty1.html

[4] Crewdson, John | Chicago Tribune (2.10.2007): New revelations in attack on American spy ship. http://www.chicagotribune.com/chi-liberty_tuesoct02-story.html

[5] Salans, Carl F. (21.9.1967): The Salans Report. http://www.ussliberty.org/salans.htm

[6] Katso kohta 2.

[7] Glenn, Mark | The Ugly Truth (6.6.2007): Eyewitness to an Act of War…A US Air Force Intelligence Officer Speaks with American Free Press About the USS Liberty.  https://theuglytruth.wordpress.com/2007/06/06/eyewitness-to-an-act-of-war%E2%80%A6an-air-force-officer-speaks-with-afp-about-the-uss-liberty/

[8] Katso kohta 1.

[9] Katso kohta 4.

[10] O’Sullivan, Arieh | The Jerusalem Post (3.6.2004): Exclusive: Liberty attack tapes revealed. Kopio artikkelista: http://www.freerepublic.com/focus/f-news/1148399/posts?page=33

[11] Lopez, Ralph | Digital Journal (6.11.2014): Jerusalem Post confirms Israel knew USS Liberty was American. http://www.digitaljournal.com/news/world/jerusalem-post-confirms-israel-knew-usaliberty-was-american/article/413296

[12] If Americans Knew (Joulukuu 2002): The USS Liberty Timeline. http://www.ifamericansknew.org/us_ints/ul-ameu.html

[13] Finkelstein, Norman (Marraskuu 2002): Abba Eban with Footnotes. http://www.ussliberty.org/orenbook.htm

[14] Katso kohta 10.

[15] Jewish Virtual Library: U.S. Foreign Aid to Israel: Total Aid. https://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/US-Israel/U.S._Assistance_to_Israel1.html

[16] Zunes, Stepehen | Middle East Policy (Lokakuu 1996): The Strategic Functions Of U.S. Aid To Israel. http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1475-4967.1996.tb00239.x/abstract Kirjoitus on luettavissa myös Washington Report on Middle East Affairs -lehden sivustolla: http://www.wrmea.org/u.s.-aid-to-israel-1948-present.html

[17] Ennes, James M., Jr | Washington Report on Middle East Affairs (Kesäkuu/heinäkuu 1997): USS Liberty: Periscope Photography May Finally Reveal Truth. http://www.wrmea.org/1997-june-july/anniversary-of-a-30-year-investigation-uss-liberty-periscope-photography-may-finally-reveal-truth.html

[18] Hughes, William | ArtBabyArt.com (2002): “Liberty” Smearing Backfires. http://www.artbabyart.com/bill_hughes/ussliberty.html

[19] Ussliberty.org-sivusto on listannut henkilöitä, jotka Ahron Jay Cristolin mukaan ovat ”salaliittoteoreetikoita”: http://www.ussliberty.org/supporters.htm

[20] Jewish Virtual Library on listannut Cristolin mainitsemia tutkimuksia: http://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/History/liberty2.html

[21] O’Keefe, Terence | Washington Report on Middle East Affairs (Joulukuu 2003): Cristol Claim of 13 Investigations Into Israel’s Attack on USS Liberty a Travesty. http://www.wrmea.org/2003-december/cristol-claim-of-13-investigations-intro-israel-s-attack-on-uss-liberty-a-travesty.html

[22] Ussliberty.org: The Big Lie. http://www.ussliberty.org/thebiglie.htm

[23] USS Liberty Veterans Association: $10,000 Challenge. http://www.usslibertyveterans.org/10000challenge.html

[24] Katso kohta 4.

[25] Katso kohta 12.

[26] Glenn, Mark | American Free Press (4.6.2007): High-Level Treachery Dooms USS Liberty; Crew Was Deemed ‘Expendable’ by LBJ. http://www.amfirstbooks.com/IntroPages/Subscription_Periodicals/American_Free_Press/download_files/2007/AFP_20070604_Issue_23_AFP_Main;_Tucker_Heads_For_Istanbul.pdf

[27] Peter Hounam on mm. kirjoittanut kirjan Operation Cyanide: Why the Bombing of the USS Liberty Nearly Caused World War III (2003).

[28] Jewish Virtual Library: Israel Military Intelligence: The Lavon Affair. https://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/History/lavon.html

Mainokset

4 kommenttia

  1. If you are going to make quotes and ignore the official release of documents due to the classification taken off after all these quotes you give shows the lack of understanding of the attack. It was after this when the official records were released that Moorer was found to be incorrect.

    Tykkää

    1. Thank you for your comment. I haven’t advertised this blog anywhere because most of my articles (except this and some others) have been first published in Vastavalkea which is a Finnish alternative media. So I didn’t really expect much comments here and was even more surprised to see a comment from a non-Finnish speaking(?) reader. But nice to have readers in US as well.

      First of all, in my article I only have two quotes from Moorer. I could even leave them out and that wouldn’t change the text significantly. But I’m not saying I’m an expert regarding the USS Liberty attack or that I would have been able to read all the material out there considering that event.

      So, if there are errors in my text, they can be corrected. But when I say errors, I mean errors and not just different interpretations or opinions. Instead of trying to insult me by telling I have a “lack of understanding” you could have provided more detailed information and given links to the official documents you are referring. Then I could check them out when I have more time and see if I’m convinced enough to make any changes.

      In my article I have the following quotes from Moorer:

      “If the Israelis thought the frequencies they jammed were broadcast by an Egyptian ship, why did they jam the American frequency?”

      “I have spent a large part of my life flying over the oceans and identifying ships and this ship was perhaps the easiest ship to identify that was listed in the U.S. Navy, equipped with antennae from bow to stern, pointing in every direction.”

      I have heard others saying same kind of things about jamming the frequencies. I’m not a military expert and maybe I don’t know exactly how those things work but I would have expected four-star admiral Moorer to know a thing or two. So please explain me, if the Israelis wanted to jam an Egyptian ship, did they just randomly jam some frequency and hoped they were jamming the right one? Or what is the reason they jammed the American frequency?

      In the second quote Moorer says that in his opinion USS Liberty was “perhaps the easiest ship to identify”. Of course people can have different opinions about that. Someone (like me) who hasn’t seen much of ships, could say that they all look the same. But when it comes from someone who has been identifying ships a lot for a living, naturally I give more weight to that.

      More of Moorer’s claims can be found in this article: http://www.chron.com/opinion/outlook/article/Betrayal-behind-Israeli-attack-on-U-S-ship-1493153.php

      Which of those claims you found to be incorrect? All of them? And could you please provide some reasoning why they are incorrect. For example when Moorer says that “weather reports confirm the day was clear with unlimited visibility” are you disagreeing and do you have some reliable sources that say it wasn’t a clear day?

      If the official records you are referring are those tapes that have been transcripted in Jerusalem Post, I have covered them in my article. But when I read the article about them: http://www.freerepublic.com/focus/f-news/1148399/posts?page=33 I didn’t find anything that would point Moorer’s claims I mentioned above to be incorrect.

      I know Wikipedia isn’t a very good source but sometimes you can find at least some good links from there. In Moorer’s page https://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Hinman_Moorer it says he believed that the attack was a deliberate act. But even there it doesn’t say anything that later “Moorer was found to be incorrect”. Wikipedia is sometimes biased but usually to the other way, trying to maintain that all the claims questioning the official explanations are just “conspiracy theories”.

      I’m not saying there couldn’t have been some lower level Isareli operatives that honestly didn’t know they were attacking against Americans (at least at the beginning of the attack) but those records do not explain everything that happened that day. I have no idea how well you are able to read Finnish language but if you read my entire article, you know there is much more in it than Moorer and those records.

      Personally I wouldn’t comment any article I haven’t read entirely but I understand you may not be able to read Finnish language that well. Unfortunately I don’t have time to translate whole article but most of the information can be found on the links that I listed as my sources.

      For example in Chicago Tribune article (http://www.chicagotribune.com/chi-liberty_tuesoct02-story.html) intelligence analyst Steve Forslund says: “The ground control station stated that the target was American and for the aircraft to confirm it … The ground control station ordered the aircraft to attack and sink the target and ensure they left no survivors.” And Richard Block says: “The pilots said, ’This is an American ship. Do you still want us to attack?’ And ground control came back and said, ’Yes, follow orders.’” They both agree that “the Jerusalem Post transcript was not at all like what they remember reading”.

      There is much more stuff in that article. And Digital Journal has even written that the “transcript of an Israeli military tape published in the Jerusalem Post supports the unanimous position of the survivors and many high-ranking US officers that Israeli forces knew the USS Liberty was an American ship, as they attempted to sink it”: http://www.digitaljournal.com/news/world/jerusalem-post-confirms-israel-knew-usaliberty-was-american/article/413296

      In my article I have also paid attention to ADL’s, Michael Oren’s and Ahron Jay Cristol’s claims about the attack but didn’t find them very convincing. For example ADL comments the Chicago Tribune article by saying those were not “new revelations”. What does it even matter if the information was new or old? ADL says the report was “misleading” and some testimonies “had already been debunked or proven unreliable”.

      But the “best” example it can give about “unreliable” testimony is Andrew Killgore. He can’t be trusted because he “has a long history of anti-Israel activity”. In that article (http://archive.adl.org/israel/uss.html#.VgFMA5eG1RQ) ADL doesn’t do anything to debunk Killgore’s claims, just says he isn’t reliable and assumes everyone would agree. But even if Killgore is biased, it doesn’t automatically mean that he would lie. He isn’t even the only source considering Dwight Porter.

      And aren’t all the Israel’s supporters and Israeli operatives also biased? How can we trust them? And how can we trust ADL which is also very much biased? Then it goes on about the same old “everyone criticizing Israel are anti-Semitic” etc.

      On his article Terence O’Keefe has pointed out how unreliable is the Cristol’s book praised by ADL: http://www.wrmea.org/2003-december/cristol-claim-of-13-investigations-intro-israel-s-attack-on-uss-liberty-a-travesty.html

      If you trust ADL, Oren, Cristol and others, you have every right to do so. But I don’t trust them very much because I have never had much reasons to do so. And that is my right to not trust them.

      If you have something new and noteworthy information I have totally missed, I would be interested about it. But if the “official documents and records” you mention are those that I mention here, I’m not ignoring them. I just haven’t found them to prove Moorer being incorrect.

      Thank you for the feedback and have a nice day.

      Tykkää

      1. I go through this all the time, almost all books written on the subject were written between 1968 to 1980, the problem with this is the findings of the Navy, Joint Chief of Staff, the Presidental Special counsel, the CIA, NSA intercepts, along with the Senate findings and the House findings were not declassified until 2010. That is where I was getting the data from, the actual transcripts.
        Suggest you check out these sites, they have the data along with the testimony of the Captian, First Officer, the men manning the bridge and in the CIC, you find what is written in the books, these were all put out by men in the engineering spaces, the reason is real simple, after the accident and testimony, the officers questioned in the official inquiry had affidavit of secrecy issued to them, they could not confirm or deny the story, had dealt with many of these in my time in service. The only way to have had access to the paperwork would have been with either Sensitive Compartmented Information (SCI) or Special Access Programs (SAP) clearance, you are not going to get this without a need to know.
        Since then the data has been released, what I find interesting is not one of these men have ever come forward and disputed the findings.
        By the way, here they are, they are important to add to the data, kind of hard to have a clear picture without them.

        U.S. Naval Court of Inquiry
        http://www.thelibertyincident.com/docs/CourtOfInquiry.pdf
        Joint Chief of Staff’s Report
        http://www.thelibertyincident.com/docs/JCSreport.pdf
        CIA Intelligence Memorandums
        http://www.thelibertyincident.com/docs/CIAreports.pdf
        Clark Clifford Report (white house special counsel)
        http://www.thelibertyincident.com/clifford.html
        Senate Foreign Relations Committee Testimony during hearings of the 1967 Foreign Aid Authorization bill, July 1967
        http://www.thelibertyincident.com/docs/SenateInvestigation.pdf
        House Armed Services Committee Investigation of 1971
        http://thelibertyincident.com/docs/HouseInvestigation1971.pdf
        NSA (you have 700+ reports with intercepts)
        https://www.nsa.gov/search/?q=USS+Liberty
        And here are the actual radio intercepts
        https://fas.org/irp/nsa/liberty.pdf

        I have ran into this with the people that have written the books, when asked where they were during the attack, to the man none of the actually witnessed it, they were below deck, in fact almost everyone was written by men in engineering spaces. When this came out none of them can explain the discrepancy, many of them cry there was a cover-up, but can not show proof of it.
        Have studied this for the last 15 years, read the books prior to the release of classified data, found the inconsistencies rather unsatisfactory, then when the official findings were released we find two totally different stories.

        Tykkää

    2. Thank you for the links. Some of those documents I have already read, some of them not entirely. Unfortunately I don’t have time to read all available material about every topic I write. If this topic was the only one I’m interested, then of course I would read all the books and other material I can get.

      At the moment I’m writing other articles and have a lot of other things to do. So, I don’t have time to read the whole U.S. Naval Court of Inquiry which is 728 pages (even if there are pictures included and the testimony is only about 170 pages). I have read some of it but would you like to point out the exact pages that in your opinion contradict to Moorer’s quotes or some other things I mention in my article?

      Also, it should be bear in mind that the Court of Inquiry was rushed and the “findings of facts” in it may not all be facts.

      Chicago Tribune has written that Capt. Ward Boston and Adm. Isaac Kidd Jr. “had estimated that a thorough inquiry would take six months” but John McCain Jr. only “gave Kidd’s investigators a week to complete the job”. Rear Adm. Merlin Staring was asked to assess the report but “it was taken from him when he began to question some aspects of the report”. Staring described it “a hasty, superficial, incomplete and totally inadequate inquiry” and said that it “contained several ‘findings of fact’ unsupported by testimony or evidence”.

      Ussliberty.org site has also noted (http://www.ussliberty.org/nci.htm):

      “When you read the ‘Findings of Fact,’ look for supporting testimony. Navy Regulations require that all findings of fact be supported by evidence in the record. In this case, such evidence is often absent. For example, where the court finds that the flag may not have been seen by the attacking pilots because it may have hung limp at the mast on a windless day, all the evidence in the record points in the opposite direction, indicating that the flag was clearly displayed in adequate wind to hold it aloft for the pilots to see. The court also had access to and reviewed the Ship’s Weather Log which showed that there was ample wind at all times to hold a flag aloft and clearly displayed. Yet the court chose to ignore that log and did not enter it into the record. The careful reader will find numerous other discrepancies in the way the hearing was conducted.”

      Boston has declared that he and Kidd both “believed with certainty that [the attack] was a deliberate effort to sink an American ship”: http://www.ussliberty.org/bostondeclaration.pdf

      He says also that Jay Cristol’s book “twists the facts and misrepresents the views of those of us who investigated the attack”. In Washington, Kidd was ordered to “rewrite portions of the court’s findings” and the publicly released Court of Inquiry transcript “is not the same one that [Boston] certified and sent off to Washington”. When he examined the transcript, he didn’t see his hand corrections and initials and one testimony was even totally missing and excised.

      Joint Chief of Staff’s Report is also quite long and I haven’t had time to examine it thoroughly. Maybe you could point out some of the important pages that contradict my article. However, in his article (which I have already mentioned and also referred in my article) Terence O’Keefe has commented the report: “This was an inquiry into the mishandling of several messages intended for the ship. It was not an investigation into the attack. It did not exonerate Israel, because it did not in any way consider the question of culpability.”

      CIA Intelligence Memorandums were completed shortly after the attack. The first of them only five days after. Not much time to investigate what happened and mostly assumptions that it wasn’t a deliberate attack because Israelis said so. As O’Keefe has written: “No investigation was conducted, and no first-hand evidence was collected. Then-CIA Director Richard Helms concluded and later reported in his autobiography that the attack was planned and deliberate.”

      Clark Clifford Report was also made only a month after those CIA memos and wasn’t an investigation but “merely a summary of other fallacious reports” as O’Keefe says. There are not real conclusions in it. Clifford only speaks about “the best interpretations from available facts” and as O’Keefe has written, “Clifford wrote later that he regarded the attack as deliberate”.

      Senate hearings are just hearings. Not actual reports or investigations. Again, as O’Keefe has written, they “were hearings on unrelated matters which clearly skeptical members used to castigate representatives of the administration under oath before them” and “reported no conclusions concerning the attack”.

      House Armed Services Committee Investigation concerns US military communications failures regarding USS Liberty and some other cases. It doesn’t deal with if the attack was deliberate or not.

      In your NSA-link there are 765 results but many of them seem to be only jpg images. So, I wouldn’t call all of those as “reports”. Undoubtedly there is a lot of written material also, but I have no time to explore if there is something important or if they only repeat what is said on those other documents. If you are familiar with all of that, then you may be able to point out some document that is highly important in your opinion.

      Those NSA intercepts are all “aftermath of Israeli attack on USS Liberty”. They are mentioned in Chicago Tribune article (which I mention several times in my article). It says that “two of the recordings were made by Michael Prostinak, a Hebrew linguist aboard a U.S. Navy EC-121”. And “Prostinak said he was certain that more than three recordings were made that day”. Tribune continues that “Prostinak acknowledged that his Hebrew was not good enough to understand every word being said, but that after the mention of the American flag ‘the attack did continue’”.

      “After listening to the three recordings released by the NSA, Prostinak said it was clear from the sequence in which they were numbered that at least two tapes that had once existed were not there.”

      In that document you linked it also says “fourteen (14) pages withheld”. And Tribune writes that “another linguist aboard the EC-121, who spoke on condition that he not be named, said he believed there had been as many as ‘five or six’ tapes recording the attack on the Liberty or its aftermath”. So, it seems to be obvious that a lot is missing, maybe those parts that were intercepted during the attack.

      I’m wondering which of those documents you referred “were not declassified until 2010”? They are all discussed in Ahron Jay Cristol’s book (2002), Terence O’Keefe’s article (2003) and/or Chicago Tribune’s article (2007) and some other sources I’m referring in my article. Even in Michael Oren’s article, he speaks about “recent declassification of these documents in the United States and Israel” which “have gained [researchers] access to a wealth of primary sources”. And that article was published in 2000.

      Most of the issues in this comment I mention in my article. So, I’m not ignoring the “official findings”. I admit I haven’t read every word in every document. But as far as I read, I didn’t find the facts that would show “that Moorer was found to be incorrect”.

      Many of the authors of those documents or people that are linked up with them and/or the incident have come to the conclusion that the attack was deliberate. Are you saying that in addition to the survivors, Thomas Moorer, Isaac C. Kidd, Richard Block, Steve Forslund, James Gotcher, Oliver Kirby, Michael Prostinak, Ward Boston, Merlin Staring and Richard Helms for example are all just incorrect?

      If you are so sure about that and are so convinced about the documents you mentioned, then why not take this $10,000 challenge: http://www.usslibertyveterans.org/10000challenge.html

      You said that “many of them cry there was a cover-up, but can not show proof of it”. That depends on what you consider as a proof. In that Chicago Tribune article and in many other articles, books and videos, there is a lot of things indicating the attack was deliberate. Of course we don’t know what the absolute truth is. But even if one or two things or some persons were incorrect or not totally accurate, there would still remain a lot of stuff that raises questions.

      Speaking of questions, you didn’t actually even answer to my questions about Moorer. Which of his claims you have found to be incorrect? And what are the exact official documents (and pages) that show he was incorrect?

      If Moorer has said that in his opinion “this ship was perhaps the easiest ship to identify that was listed in the U.S. Navy”, how can that be incorrect? It’s like me saying that fir and pine are easily identifiable from each other, and someone saying I’m incorrect because not everyone knows trees. Also, if the Israelis wanted to jam an Egyptian ship, did they just randomly jam some frequency and hoped they were jamming the right one? Or what is the reason they jammed the American frequency?

      You are right that there are two different stories. But I haven’t yet understood why you are so convinced that the official story is the absolute truth?

      However, this has been useful, because I’ve been planning to make some grammatical improvements to my article and found even one factual error. When I mentioned the Clark Clifford Report, I had wrong date. But now it has been corrected. And maybe I should also add those links to the official documents in my article at some point.

      Thank you again for the feedback.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: