Ghoutan sariini-iskusta lyhyesti

Onko presidentti Barack Obamalla kalaonnea? Kuva: Carlos Latuff

Meneillään olevan Syyrian sisällissodan aikana kemiallisten aseiden käytöltäkään ei ole vältytty. Tunnetuin tapaus lienee 21. elokuuta 2013 sattunut Ghoutan sariini-isku, josta molemmat osapuolet luonnollisesti syyttelivät toisiaan. Mutta vaikka jotkin toimittajat Suomessa ja maailmallakin tuntuvat omaksuneen kannan, että Syyrian presidentti Bashar al-Assadin joukot olivat ilman muuta iskun takana, on asia kaikkea muuta kuin selvä. Tällaisten yksioikoisten tulkintojen levittämisen kiistattomina faktoina voisi katsoa olevan edesvastuutonta. Entäpä sitten terrorijärjestö Isis, onko kyseessä todella ”Syyrian sodan synnyttämä hirviö” vai eräänkin Sanoma-konserniin kuuluvan televisiokanavan edesmennyttä slogania lainatakseni ”jotain ihan muuta”?

Outoja väittämiä Helsingin Sanomissa

Assadin kritisoimisen suhteen ei itselläni lähtökohtaisesti ole ongelmaa. Tokihan hänestä saa jokainen muodostaa oman mielipiteensä. Mutta kun maamme laajimman levikin omaavan sanomalehden ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimittaja setvii pääkirjoituksessaan[1] Syyrian sotaa ja nimeää maan presidentin häpeätahraksi, olisi suotavaa, että faktat olisivat edes jotakuinkin kohdillaan tämän kaltaisia syytöksiä esitettäessä. Kari Huhdan kyseisessä kolumnissa esittämät väittämät ovat kuitenkin jokseenkin omituisia.

Vesa Raiskila ja Hossein Bahmanpour ovat jo käyneet Vastavalkeassa julkaistussa artikkelissaan[2] tyhjentävästi läpi Huhdan kolumnissa esiintyviä epäkohtia, joten en ala nyt kaikkia niitä toistamaan. Mutta vaikka en olekaan mikään ulko- tai turvallisuuspolitiikan ekspertti, oli Huhdan kirjoituksessa joitakin kohtia, jotka välittömästi pistivät silmään kaltaiselleni maallikollekin. Ei ole vaikea arvata, miksi Helsingin Sanomat ei julkaissut Raiskilan ja Bahmanpourin vastinetta. Omiinkaan kyselyihini en vähemmän yllättäen saanut mitään vastausta sen enempää Kari Huhdalta kuin hänen edustamaltaan sanomalehdeltäkään.

Isis – Syyrian sodan synnyttämä hirviö?

Kansainvälinen liittouma kantaa kortensa kekoon Syyrian sisällissodassa, mutta ketä vastaan se taistelee? Kuva: Carlos Latuff

Huhta mainitsee Syyrian sodan ”synnyttämistä hirviöistä” pahimmaksi terrorijärjestö Isisin. Kuitenkin esimerkiksi The Guardianin haastattelema[3] korkea-arvoinen Isis-komentaja on kertonut järjestön alkaneen kehittyä Irakin sodan aikaan amerikkalaisten ylläpitämällä Camp Bucca -vankileirillä Irakissa. Tokihan järjestö on historiansa aikana tunnettu hieman eri nimillä ja ehkäpä Huhdan kirjoituksessa kuitenkin tarkoitettiin, että Syyrian sodan aikaan se alkoi toimia myös Syyriassa? Mutta tämänkin voisi kirjoituksen perusteella ymmärtää olevan Assadin aikaansaannosta, kun taas ”kansainvälinen liittouma yrittää nyt tuhota [Isistä] muun muassa ilmapommituksilla”.

Kuitenkin esim. Foreign Policy -lehti vihjaa[4], ettei maltillisia Assadin hallituksen vastaisia ryhmiä juuri ole ja radikaalit ryhmät ovat saaneet valtavia määriä rahallista tukea muilta arabivaltioilta. Saudi-Arabian, Qatarin ja Turkin tuki Isisille ja muille terrorijärjestöille onkin yleisesti tiedossa. Islamistien kuohunnan Foreign Policy katsoo kylmänviileästi olevan eduksi Yhdysvalloille, ja näin ollen kehottaakin ”hiljaisesti” tukemaan näitä jihadisteja. Siviilien kokema kärsimys kyseisen prosessin aikana olisi Assadin hallituksen syrjäyttämisen arvoista. Newsweek-lehti puolestaan kertoo[5], kuinka ”CIA:n tukemat kapinalliset taistelevat al-Qaidan liittolaisina Syyriassa”. The Guardian taas kirjoittaa[6], että USA on käyttänyt Isistä välineenä Syyrian eristämiseen. Asiasta kiinnostuneille suosittelen myös Vastavalkeassa julkaistua artikkelia Kuinka al-Qaidasta tuli ’hyvis’ Syyrian sodassa[7]. Lisäksi Global Research on koonnut Syyrian sodasta kattavan yhteenvedon[8], jossa riittäisi perehtymistä itse kullekin. Huomionarvoista on, että siinä olevat lainaukset ovat suurimmaksi osin peräisin valtamediassa julkaistuista artikkeleista. Ei siis todellakaan ole kyse ainoastaan mistään ”salaliittoteoreetikoiden” väittämistä.

Kenenkä liittolaisia nämä jihadistit siis olivatkaan, ja ketä vastaan Huhdan mainitsema kansainvälinen liittouma todella taistelee? Ja nimenomaan Assadko on tässä tapahtumaketjussa se suurin häpeätahra? Eihän tilanne toki ole aivan yksinkertainen, ja ei Huhta toisaalta suoranaisesti väitäkään Assadin olevan vastuussa Isisin rantautumisesta Syyriaan. Jättää vain kertomatta, kuinka tämä kansainvälinen liittouma, joka ”yrittää nyt tuhota [Isisiä]”, on ollut mukana myös synnyttämässä kyseistä ”hirviötä”. Mutta jos nyt tämän voisikin vielä katsoa läpi sormien, niin sitten tuleekin jo sen verran paksua tavaraa, ettei se oikein hyvin enää mahdukaan sieltä sormien välistä.

Sariini-iskun syylliset selvillä?

Huhta mainitsee kuin ohimennen, kuinka ”Assadin armeija käytti kemiallisia aseita”. Syyrian suostuttua kemiallisten aseidensa tuhoamiseen, jäivät Yhdysvaltojen suunnitelmat maan pommittamisesta maan tasalle kuitenkin vielä haaveiksi. Käsittääkseni Huhta siis tarkoittaa nimenomaan elokuussa 2013 tapahtunutta Ghoutan sariini-iskua. Tokihan iskun huhuttiin olevan Assadin joukkojen aikaansaannosta. Esimerkiksi aina yhtä reipas ja luotettava Israelin tiedustelupalvelu Mossad kiirehti luovuttamaan keräämiänsä tietoja CIA:lle ja Wall Street Journalin mukaan[9] tarjosikin erään ”ratkaisevista paloista”.

John Kerry. Kuva: Wikimedia Commons

Ulkoministeri John Kerrykin oli kovasti vakuuttunut asiasta, sillä olihan heillä hallussaan todistusaineistoa, kuten kaapattuja yhteydenpitoja ja satelliittikuvia. Nyt ei tehtäisi samoja virheitä kuin Irakin suhteen, jossa aikanaan vain kuviteltiin olleen merkittävät määrät joukkotuhoaseita. Kerry hehkutti Yhdysvaltain hallituksen julkaisemaa virallista dokumenttia[10], jossa faktat oli tuotu kansalaisten ulottuville, jotta kukin voisi tehdä itse omat johtopäätöksensä. Kaikkea materiaalia ei luonnollisestikaan voitu saattaa julkiseen levitykseen, sillä olihan lähteitä ja metodeja suojeltava. Samaisessa artikkelissa[11] The Washington Post joutuukin toteamaan, että tavattoman yksityiskohtaisesta raportista huolimatta raskauttavaa todistusaineistoa, kuten äänitteitä tai valokuvia ei kuitenkaan ollut saatavilla. Kuten lehdessä jatketaan, ei raportti myöskään ”tarjonnut todisteita, jotka tukisivat [Yhdysvaltain] hallituksen väitteitä, että korkea-arvoiset syyrialaiset virkamiehet – mahdollisesti Bashar al-Assad mukaan lukien – olivat sekaantuneet hyökkäykseen”.

Varmasti Assadissakin on vikansa, mutta ainakaan Ghoutan sariini-iskusta Assadin armeijaa ei ehkäpä ainakaan nykytiedon valossa voine syyttää, kuten Kari Huhta pääkirjoituksessaan tekee. Esimerkiksi Ylekin on raportoinut[12], että Massachusettsin teknillisen korkeakoulun (MIT) tutkimuksen[13] mukaan ”sariiniraketit eivät voineet tulla Syyrian hallituksen alueilta”, sillä ”tutkijoiden johtopäätös on, että kaikki mahdolliset Ghoutasta kahden kilometrin säteellä olevat laukaisupisteet sijaitsivat iskupäivänä kapinallisten hallussa olevilla tai kiistellyillä alueilla”. Kun taas ”hallituksen hallinnoimat alueet sijaitsivat kilometrien päässä mahdollisista laukaisualueista”. Lisäksi tutkimukseen osallistuneen Richard Lloydin mukaan ”Syyrian kapinallisilla on varmasti kyky valmistaa tällaisia aseita”. Lloyd jatkaa: ”Luulen, että heillä voi olla enemmän kykyä kuin Syyrian hallituksella”.

Maalaisjärjellä ajatellenkin tuntuisi järjettömältä, että jos nyt Assad olisikin ollut aikeissa suorittaa iskun, olisi hän suorittanut sen juuri kun YK:n tarkastajat olivat hallituksen pyynnöstä saapuneet tutkimaan aiempaa kemiallista iskua (joka ilmeisesti oli kapinallisten suorittama). MIT:n tutkimus ei kuitenkaan vielä syytä tapahtumasta mitään osapuolta. Jos taas Helsingin Sanomilla, Kari Huhdalla tai ihan kellä tahansa on esittää jotakin materiaalia, joka tukisi Huhdan väitettä, että juuri ”Assadin armeija käytti kemiallisia aseita” Ghoutan iskussa, niin itseltäni tällainen tieto on sitten mennyt ohi. Mikäli syyllistä haluaa arvuutella, niin ”todisteiden kokonaisuus viittaa pikemminkin mm. Yhdysvaltain, Saudi-Arabian ja Turkin tukemien, al-Qaidaan kytkeytyvien kapinallisten syyllisyyteen”, kuten Raiskila ja Bahmanpour toteavat.

Turkin johtavan sanomalehti Zamanin englanninkielinen versio Today’s Zaman taas on hiljattain kirjoittanut[14] Turkin osallisuudesta sariinikaasun päätymisessä Syyriaan. Kaksi opposition edustajaa väittää Turkin hallituksen yrittävän horjuttaa tutkimusta maan osallisuudesta. Heidän mukaansa tutkimus kuitenkin sisältää yksityiskohtaiset tiedot ääninauhojen kera siitä, kuinka Turkissa valmistettu sariini päätyi terroristeille. Turkin tiedustelupalvelun sanotaan olleen tietoinen asiasta. Sariini-iskun tarkoituksen väitetään olleen saada aikaan Yhdysvaltojen johtama sotilasoperaatio Assadin hallituksen kaatamiseksi. Myös Pulitzer-palkittu Seymour Hersh on kirjoittanut[15] Turkin osallisuudesta ja yrityksistä provosoida Yhdysvaltain interventio Assadin suistamiseksi vallasta.

MIT:n raportin tekijätkin painottavat, ”että Yhdysvallat aikoi tehdä sotilaallisen iskun Syyrian hallitusta vastaan ilman perustavanlaatuista ymmärrystä tapahtumien kulusta”. Ainakin tässä kirjoituksessa käsitellyn pääkirjoituksensa perusteella on valitettavasti todettava, ettei tuota ”perustavanlaatuista ymmärrystä” tuntuisi Kari Huhdallakaan olevan. Kysehän ei ole mistään mielipideasiasta, vaan kun kerran syyllistä ei ole virallisesti nimetty, niin melkeinpä suoranaisesta totuuden vääristelystä joka, kuten Raiskila ja Bahmanpour kirjoittavat, osaltaan luo ”hyväksyvää ilmapiiriä Syyriaan kohdistuville laittomille sotatoimille”.

Helsingin Sanomat jatkaa valitsemallaan linjalla

Ehkei Assad ole kaikin puolin ihannehallitsija, mutta kritiikin häntä kohtaan tulisi perustua faktoihin, eikä mihinkään tiedustelupalveluiden tai muidenkaan tahojen fantasioihin. Helsingin Sanomat kuitenkin jatkaa valitsemallaan linjalla Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Laura Saarikosken todetessa[16], että ”[presidentti Barack Obama] lupasi panna kovan kovaa vastaan, jos Syyrian diktaattori Bashar al-Assad käyttää kemiallisia aseita”. Saarikoski jatkaa, että ”niin tapahtui, mutta Yhdysvallat ei tehnyt mitään”. Sen lisäksi, että Saarikoski toistaa Huhdan kyseenalaisen väittämän, saa hänen kirjoituksestaan sen käsityksen, että hän kaipaisi Yhdysvalloilta ”kovempaa” ulkopolitiikkaa Lähi-idässä. Saarikoski kirjoittaa:

Amerikkalaiset lähtivät Irakista, mutta se ei ratkaissut alueen ongelmia. Syntyi valtatyhjiö, jonka täytti Isis. Sadattuhannet pakolaiset vyöryvät Eurooppaan. Yhdysvaltoja haukutaan, kun se puuttuu asioihin, mutta seurauksensa on silläkin, kun se päättää olla puuttumatta.

Saarikoski ei ota huomioon sellaista mahdollisuutta, että ehkäpä näitä hänen mainitsemiaan valtatyhjiöitä ei pääsisi syntymään, jos Yhdysvallat ei alun perinkään olisi lähtenyt sotaretkilleen, joiden todelliset syyt ovat kirjoituksen alussa mainitsemaani slogania jälleen siteeraten ”jotain ihan muuta” kuin millä se niitä perustelee. Uskoakseni Isis myös kaatuisi huomattavasti helpommin, jos USA liittolaisineen lakkaisi tukemasta sitä.

Joka tapauksessa, on vaikea ymmärtää, millä tavoin Yhdysvaltojen sotatoimet Syyriassa saisivat mitään hyvää aikaan. Invaasioiden jälkeen Irak ja Libya jätettiin heitteille erittäin kaoottisen tilaan. Olisi varsin naiivia kuvitella, että Syyrian suhteen Yhdysvallat toimisi jollain tapaa vastuullisemmin, tai että se ylipäätään välittäisi mistään muusta kuin omista ja liittolaistensa eduista. Saarikosken kirjoituksessa ei näin sanota, mutta monesti Yhdysvaltojen interventiota toivovat näkevät kuitenkin negatiivisena asiana Venäjän toimet Isisiä vastaan. Toki Venäjäkin saattaa toimia itsekkäistä syistä, mutta erona on se, että Venäjän etujen mukaista olisi Syyrian tilanteen vakauttaminen.

Propagandan torjuntaa käsittelevässä artikkelissaan Helsingin Sanomat puhuu[17] sivistämisen keinoin tapahtuvasta torjunnasta. Lehden mukaan ”lajin edelläkävijänä pidetään brittiläistä Eliot Higginsiä”, joka Youtubeen ladattuja videoita analysoiden ”onnistui löytämään niistä todisteet sille, että diktaattori Bashar al-Assadin joukot käyttivät kemiallisia aseita siviilejä vastaan”. Helsingin Sanomat ei kuitenkaan mainitse, että MIT:n tutkimuksesta vastanneet Richard Lloyd ja Theodore Postol ovat kritisoineet[18] Higginsiä. He toteavat, että vaikka hänet valtamediassa esitetään jonkinlaisena asiantuntijana, on Higgins on tehnyt muutoksia faktoina esittämiinsä asioihin joka kerta, kun hänen johtopäätöksensä on kyseenalaistettu uuden teknisen tiedon valossa. Lisäksi Lloyd ja Postol väittävät, että ne asiat, joiden suhteen Higgins on oikeassa, ovat peräisin heidän omista tutkimuksistaan.

Higginsiä parempana esimerkkinä tästä sivistämisen keinoin tapahtuvasta propagandan torjunnasta näkisin Ghoutan sariini-iskua niin ikään käsittelevän blogin nimeltä Who Attacked Ghouta[19]. Ylläpitäjä toteaa haastattelussa[20] saaneensa alkusysäyksen blogin perustamiseen havaittuaan, että niin lännen kuin Venäjänkin esittämä todistusaineisto oli tasoltaan heikkoa ja ilmiselvästi laadittu vain palvelemaan poliittisia tarkoitusperiä. Suurena pettymyksenä edes YK:n tarjoamat tiedot eivät osoittautuneet kaikilta osin luotettaviksi. Blogin tekoon on osallistunut kymmeniä henkilöitä, ja se on kelpuuttanut vain sellaista todistusaineistoa, joka on voitu varmentaa useasta eri lähteestä.

Blogissa on analysoitu[21] myös Higginsin esittämiä väitteitä todeten, että vaikka Assadin hallitus onkin käyttänyt samankaltaisia raketteja kuin joita Ghoutan iskussa käytettiin, ei tämä itsessään millään riitä osoittamaan hallituksen syyllistyneen kyseiseen iskuun. Itse asiassa blogissa tullaan siihen tulokseen[22], että kun huomioidaan kaikki kelvollinen todistusaineisto, ainoa uskottava selitys tapahtuneelle on, että kapinalliset olivat iskun takana. Uskoakseni Helsingin Sanomia ei tämän kaltaiseen johtopäätökseen päätyvä sivistämisen keinoin tapahtuva propagandan torjunta kuitenkaan ilahduta yhtä paljon kuin aiemmin mainittu Eliot Higgins.

Lopuksi

Bashar al-Assad. Kuva: Fabio Rodrigues Pozzebom | Wikimedia Commons

Uutisoidessaan al-Assadin halusta asettua ehdolle presidentinvaaleissa Helsingin Sanomat jälleen toteaa[23], että ”hänen epäillään muun muassa käyttäneen kemiallisia aseita omia kansalaisiaan vastaan”. Tällä kertaa siis vain ”epäillään”, mutta ei sentään kuitenkaan unohdeta kertoa Assadin olevan ”sisällissodan tärkein syyllinen”. Kapinallisten mainitaan olevan ”lännen tukemia”, mutta ei luonnollisestikaan kerrota heidän olevan lännen tukemia terroristeja tai edes vihjaista todellisista syyllisistä yhä jatkuvaan sisällissotaan. Siihen en osaa ottaa kantaa, mitenkä hyvin kansan tahto Syyriassa sitten toteutuisi, mikäli lännen tukemat jihadistit saataisiin kukistettua ja vaalit päästäisiin järjestämään.

Mutta entäs sitten, jos näin ei käykään ja kapinalliset kuitenkin saisivat Assadin syrjäytettyä? Seurattaisiinko siis Libyan esimerkkiä[24], josta valtavat ihmismassat henkensäkin uhalla pakenevat vallitsevaa kaaosta. Kun ruoditaan pakolaisvirtaa sodan runtelemista maista, olisi syytä kiinnittää huomiota, kuinka hartaasti ja järjestelmällisesti eräätkin tahot Yhdysvalloissa ovat laatineet suunnitelmiaan Lähi-idän invaasioilleen. Ei sovi silti unohtaa Israeliakaan, jolla myös on ollut merkittävä rooli mm. uuskonservatiivisen niin kutsutun ”sotapuolueen” kulisseissa[25]. Ottamatta kantaa itse pakolaisongelmaan, kiitoskortin tilanteesta voinee joka tapauksessa osaltaan lähettää näille tahoille sekä heidän liittolaisilleen ja tukijoilleen. Uusien, entistäkin voimakkaampien sotatoimien ehdottamisen lääkkeeksi voisi puolestaan katsoa olevan melkoista puoskarointia.

(Huom. Vaikka tämä kirjoitus on alun perin julkaistu jo 11.9.2015, on siihen tehty useita muutoksia ja lisäyksiä julkaisun jälkeen. Viimeisin päivitys 5.11.2015.)

Viitteet

[1] Helsingin Sanomat. 14.8.2015. http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1439438192762

[2] Vastavalkea. 19.8.2015. http://vastavalkea.fi/2015/08/19/helsingin-sanomien-paakirjoitus-on-hapeatahra

[3] The Guardian. 11.12.2014. http://www.theguardian.com/world/2014/dec/11/-sp-isis-the-inside-story

[4] Foreign Policy. 23.8.2012. http://foreignpolicy.com/2012/08/23/two-cheers-for-syrian-islamists

[5] Newsweek. 30.4.2015. http://www.newsweek.com/cia-backed-rebels-fight-alongside-al-qaeda-wing-syria-327064

[6] The Guardian. 3.6.2015. http://www.theguardian.com/commentisfree/2015/jun/03/us-isis-syria-iraq

[7] Vastavalkea. 12.5.2015. http://vastavalkea.fi/2015/05/12/kuinka-al-qaidasta-tuli-hyvis-syyrian-sodassa/

[8] Global Research. 29.8.2015. http://www.globalresearch.ca/syrian-war-islamic-state-isis-creation-timeline/5472680

[9] Land Destroyer. 28.8.2013. http://landdestroyer.blogspot.fi/2013/08/cofirmed-us-claims-against-syria-there.html (alkuperäinen Wall Street Journalin artikkeli 27.8.2013: http://www.wsj.com/articles/SB10001424127887324906304579039342815115978)

[10] U.S. Government Assessment of the Syrian Government’sUse of Chemical Weapons on August 21, 2013. 30.8.2013. http://apps.washingtonpost.com/g/page/world/us-government-assessment-of-the-syrian-governments-use-of-chemical-weapons/425/

[11] The Washington Post. 30.8.2013. https://www.washingtonpost.com/world/national-security/nearly-1500-killed-in-syrian-chemical-weapons-attack-us-says/2013/08/30/b2864662-1196-11e3-85b6-d27422650fd5_story.html

[12] Yle. 17.1.2014. http://yle.fi/uutiset/mitn_tutkimus_ghoutan_sariiniraketit_eivat_voineet_tulla_syyrian_hallituksen_alueilta/7036796

[13] Lloyd, Richard & Postol, Theodore. 2014. Possible Implications of Faulty US Technical Intelligence in the Damascus Nerve Agent Attack of August 21, 2013. MIT. https://www.voltairenet.org/IMG/pdf/possible-implications-of-bad-intelligence.pdf

[14] Today’s Zaman. 21.10.2015 http://www.todayszaman.com/national_chp-deputies-govt-rejects-probe-into-turkeys-role-in-syrian-chemical-attack_402180.html

[15] London Review of Books. 17.4.2014. http://www.lrb.co.uk/v36/n08/seymour-m-hersh/the-red-line-and-the-rat-line

[16] Helsingin Sanomat. 11.9.2015. http://www.hs.fi/ulkomaat/a1441860573535

[17] Helsingin Sanomat. 16.10.2015 http://www.hs.fi/kotimaa/a1444965859592

[18] London Review of Books. 22.5.2014. http://www.lrb.co.uk/v36/n10/letters

[19] Who Attacked Ghouta? http://whoghouta.blogspot.fi/

[20] Human Rights Investigations. 12.11.2013. http://humanrightsinvestigations.org/2013/11/12/who-attacked-ghouta-with-chemical-weapons-the-opposition-forces/

[21] Who Attacked Ghouta? 22.9.2013. http://whoghouta.blogspot.com/2013/09/brown-moses-analysis.html

[22] Who Attacked Ghouta? 2.11.2013. http://whoghouta.blogspot.com/2013/11/the-conclusion.html

[23] Helsingin Sanomat. 25.10.2015. http://www.hs.fi/ulkomaat/a1445740251814

[24] Vastavalkea. 19.5.2015. http://vastavalkea.fi/2015/05/19/libyan-sodan-valheet-ja-seuraukset/

[25] Vastavalkea. 15.7.2015. http://vastavalkea.fi/2015/07/15/irakin-sodan-puuhamiehet/

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: