9/11 – ”inside job” vai ulkoisen tahon orkestroima isku?

Vaihtoehtoisessa mediassa usein todetaan syyskuun 11. terrori-iskujen olleen ns. ”sisäpiirin keikka”. Ehkäpä osaltaan asian tiimoilta julkaistun materiaalin sangen vaihtelevasta tasosta johtuen ei väitteellä joidenkin mielestä ole riittävästi kredibiliteettiä. Mutta elleivät terroristit tuona päivänä vain sattuneet olemaan erityisen onnekkaita, vaikuttaisi jonkinlainen tuki sisäpiiriläisten taholta olleen välttämätöntä. Usein kuitenkin yhtälössä vähemmälle huomiolle jää se puoli, että kyseessä saattoi kaikesta huolimatta olla myös – tai ennen kaikkea – ulkoisen tahon järjestämä terrori-isku.

Tuskin kukaan lähtee kiistämään, etteikö World Trade Centeriin ja Pentagoniin kohdistuneiden iskujen kohdalla olisi ollut kyseessä ilmiselvä salaliitto. Näinhän ei tee edes Yhdysvaltain hallitus. Syystä tai toisesta suuren yleisön keskuudessa kannatusta onkin saanut juuri kyseisen – epäluotettavuutensa kerta toisensa jälkeen osoittaneen – hallituksen liikkeelle laskema salaliittoteoria. Mainitun teorian mukaanhan iskujen takana olisivat olleet Osama bin Ladenin johtamat arabiterroristit. Tämän teorian ei kuitenkaan tulisi olla mikään itsestäänselvyys jättäen automaattisesti varjoonsa kaikki muut teoriat.

Sillä vaikka oletettujen lentokonekaappaajien toimet ennen iskuja oli onnistuttu rekonstruoimaan, niin esimerkiksi FBI:n johtaja Robert Mueller joutui puheessaan Commonwealth Clubilla San Franciscossa 19. Huhtikuuta 2002 myöntämään[1], etteivät he ole löytäneet mitään varsinaista todistusaineistoa näiden terroristien juonittelusta. Tämän hän antoi ymmärtää johtuvan siitä, että terroristit noudattivat ”huolellista suunnittelua ja erikoislaatuista salassapitoa”, ja että heillä oli ”laaja-alaista tietämystä siitä kuinka Amerikka toimii”. (Piper 2013, 238.)

Mohammed Atta. Kuva: Wikimedia Commons

Oletettavasti puhuttiin kuitenkin vielä samoista terroristeista, joiden oli ensin kerrottu esiintyneen omilla nimillään ja käyttäneen niin ikään omissa nimissään olevia luottokortteja. Erään terroristin passikin oli löytynyt sopivasti läheltä World Trade Centerin raunioita. Lentokonekaappaajien johtajaksi mainitun Mohammed Attan matkalaukusta jopa väitettiin löytyneen täydellinen lista kaappaajista. (Yli-Karjanmaa 2008, 226.) Mikäli siis terroristit olivat olleet niin eteviä kuin Mueller antoi ymmärtää, voisi hyvällä syyllä olettaa kaiken mainitun aineiston olleen vain harhautustarkoituksessa jätettyä. Mutta eikö tällöin olisi hyvin kyseenalaista, että Atta ja kumppanit ylipäätään olisivat olleet näitä Muellerin mainitsemia ”erikoislaatuista salassapitoa” noudattaneita terroristeja?

Jos hetkeksi unohdetaan arabit, niin tokihan muitakin mahdollisia syypäitä tapahtuneelle on esitetty. Yhdysvaltain hallintoa, CIA:ta tai jotakin salamyhkäistä ja epämääräistä kasvottomana pysyttelevää tahoa, kuten ”Illuminatia” tai ”uutta maailmanjärjestystä” voi vielä kohtalaisen huoletta asettaa syytetyn pallille, sillä tällöin on jaossa korkeintaan hullun paperit. Mutta jos erehtyy millään tapaa negatiivisessa valossa yhdistämään tapahtumiin erään Lähi-idän demokratian, on kyseessä jo huomattavasti suuremman luokan erhe, sillä tällöin alkavat monet jo kaivella antisemitisti-kortteja taskuistaan.

Voihan olla, että esim. CIA:n kohdallakaan ei aivan metsään mennä. Ja ”uusi maailmanjärjestyskin” sinänsä on termi, jota useat poliitikotkin ovat käyttäneet. Sen suhteen ongelmana vain on, että eri henkilöille se tuntuu tarkoittavan hyvin erilaisia asioita. Mutta juuri Israel vaikuttaisi olevan monelle se viimeinen pyhä lehmä, jolle pysyvästi varattua kunniapaikkaa alttarilla ei ole soveliasta kyseenalaistaa missään olosuhteissa. Yhdysvalloissahan jopa oman valtion asettaminen päävastuuseen 9/11-iskuista tuntuisi saavan enemmän hyväksyntää, kun 9/11-totuusliikkeen sisälläkin toisinaan vältellään ottamasta kantaa tai käsittelemästä aineistoa Israelin mahdolliseen osallisuuteen liittyen. Joissain piireissä vieläpä kaikenlaiset teoriat joistain reptiliaaneistakin saavat suurempaa huomiota. Tämän vuoksi – ja myös koska olemme jo kuulleet aivan riittämiin tarinoita arabiterroristeista – onkin syytä ottaa tarkasteluun väitteet Israelin osallisuudesta iskuihin.

Israelin osuutta 9/11-iskuihin on käsitellyt mm. Victor Thorn kirjoissaan 9-11 Evil (2006) ja Made in Israel (2011). Käytän kuitenkin pääasiallisena lähteenäni Michael Collins Piperin kirjaa False Flags (2013), josta mielestäni löytyy pätevämpi esitys asiasta, vaikka Thorn onkin kirjoittanut aiheesta hiukan laaja-alaisemmin. Hänen kirjojaan lukiessa kannattaa kuitenkin olla normaalia tarkkaavaisempi, sillä Thorn tuntuisi välillä hieman sekoittavan asioita. Hän myös esittää faktoina sellaisia seikkoja kuin Oded Ellnerin tunnustus ja David Sternin tapaus, joihin palaamme myöhemmin.

Hyötyikö Israel iskuista?

Äkkiseltään voisi vaikuttaa kummalliselta, että juuri Israel toteuttaisi tai olisi osallisena Yhdysvaltoja vastaan suunnatussa terrori-iskussa. Vuoden 2001 WTC-iskut eivät kuitenkaan ole ensimmäinen kerta kun Mossad on yhdistetty niin sanottuun false flag -operaatioon Amerikan maaperällä, vaan sillä lienee ollut roolinsa myös samaiseen rakennukseen kohdistuneessa vuoden 1993 iskussa sekä Oklahoma Cityn pommi-iskussa 1995. Olenkin jo aiemmin kirjoittanut[2] Mossadin oletettavista kytköksistä presidentti John F. Kennedyn murhaan. Amerikan mantereelta pois siirryttäessä kenties tunnetuin tapaus on niin kutsuttu ”Lavon Affair”, jonka jopa useat valtavirran lähteet ovat dokumentoineet. Piper listaa kirjassaan kymmenkunta muutakin tapausta, mutta valitettavasti näitä ei ole mahdollista lähteä tarkastelemaan tämän kirjoituksen puitteissa. (Piper 2013, 28–29.)

Sattumoisin 10. syyskuuta 2001 The Washington Times julkaisi artikkelin[3], jossa Yhdysvaltain armeijan analyytikot luonnehtivat Mossadia ”häikäilemättömäksi ja ovelaksi”, eräänlaiseksi ”villiksi kortiksi”, joka olisi ”kykeneväinen ottamaan amerikkalaisjoukot kohteekseen ja saamaan iskun näyttämään palestiinalaisten tai arabien teolta”. Väite oli peräisin 68-sivuisesta tutkielmasta, jota oli ollut laatimassa 60 upseeria The School of Advanced Military Studies (SAMS) -nimellä tunnetusta johtotehtäviin valmentavasta Yhdysvaltain armeijan koulutuskeskuksesta. (Piper 2013, 164.)

Vain joitain tunteja WTC-iskujen jälkeen entinen CIA-analyytikko ja yksityisen tiedusteluyhtiö Stratforin perustaja George Friedman puolestaan kirjoitti[4], että ”päivän suuri voittaja oli Israel”. Hän tuntui iloitsevan siitä, että nyt kun amerikkalaisetkin olivat joutuneet yhteisen vihollisen uhreiksi, eivät he enää voisi kritisoida Israelin toimia, vaan heistä tulisi jälleen kerran sen kumppaneita Yhdysvaltojen julistaessa sodan islamistiradikaaleja vastaan. USA tulisi myös riippuvaiseksi Israelista, jonka tiedustelu- ja operointikykyjä kyseisellä alueella se tulisi tarvitsemaan. (Piper 2013, 165–166.)

Friedman ei ole suinkaan ollut ainoa Israelin ystävä, joka vaikutti tyytyväiseltä tapahtumien kulkuun. Virallisen teorian vastaisiin – etenkin Israelia koskeviin – teorioihin vihamielisesti suhtautuva Jonathan Kay hehkuttaa kirjassaan Among the Truthers (2011) kuinka 9/11 oli historiallinen käännekohta, joka antisemitististen terroristien kannalta ironisesti vain lujitti amerikkalaisten suhdetta Israeliin ja sai heidät ymmärtämään millaista nihilististä vihaa israelilaiset kohtaavat päivittäin. (Piper 2013, 177–178.) Ottamatta vielä varsinaisesti kantaa tähän tapaukseen, tässä kohtaa voisi nostaa esiin, kuinka kirjastaan Valtiot ja terrorismi (2008) tunnettu Hannu Yli-Karjanmaa on terrorismista kirjoittaessaan osuvasti todennut[5] ”korkean profiilin terroriteon” olevan mahdollisesti ”tavoitteittensa osalta monikerroksinen”, ja että ”käytännön toteutuksesta vastaavan ryhmän tavoitteet saattavat poiketa oleellisesti taustalla olevan suunnittelijan ja rahoittajan tavoitteista”.

Benjamin Netanjahu. Kuva: Wikimedia Commons

Kun Israelin nykyiseltä pääministeriltä Benjamin Netanjahulta kysyttiin 12. syyskuuta 2001 iskujen merkityksestä maiden välisille suhteille, vastaus oli, että ”ne ovat todella hyvä asia, tai eivät hyvä, mutta luovat välittömästi sympatiaa”[6]. Huhtikuussa 2008 Netanjahu antoi Bar Ilanin yliopistolla puhuessaan israelilaislehtien Maariv ja Haaretz mukaan lausunnon, että ”on eräs asia, josta hyödymme, ja se on hyökkäys kaksoistorneihin ja Pentagoniin sekä Amerikan kamppailu Irakissa”[7]. Hän jatkoi, että kyseiset tapahtumat ”käänsivät yleisen mielipiteen Amerikassa eduksemme”. (Piper 2013, 168–169.)

Ennen 9/11-iskujahan kovat otteet palestiinalaisia kohtaan olivat saaneet ulkomaailman tuomitsemaan Israelin käyttämän väkivallan ja brutaaliuden. Ensi kertaa historiansa aikana se nähtiin enemmänkin roistona kuin uhrina. Yhdysvalloissakin tuhannet – ja maailmalla miljoonat – ihmiset marssivat hyvin äänekkäästi Palestiinan puolesta tuomiten Israelin. Sen oikeus olemassaoloonsa kyseenalaistettiin jopa joidenkin juutalaisten keskuudessa. Alkusyksystä 2001 Durbanissa pidetyssä kansainvälisessä rasismin vastaisessa konferenssissa ihmiset eri puolilta maailmaa olivat todenneet, ettei Israelin palestiinalaisten kohtelu juuri eronnut siitä miten juutalaisia kohdeltiin Natsi-Saksassa. (Piper 2013, 175–176.)

Monet ovat valmiita uskomaan arabien suorittaneen iskut motiiveinaan viha ja kateus. Mutta tässä mainitut seikat osoittavat myös Israelilla olleen motiivi järjestää jonkin sortin terrori-isku amerikkalaisia vastaan, ja mainittuja uskomuksia arabeista hyödyntäen vierittää syy heidän niskaansa. Ääri-islamistien myös ehkä ajatellaan olevan riittävän fanaattisia ollakseen moraalisesti valmiita suorittamaan tämän kaltaisen iskun. Mutta kuten tulemme huomaamaan, eivät juutalaiset ääriliikkeetkään aatemaailmaltaan mitenkään terveellä pohjalla ole, vaan ovat huolestuttavia niin muun maailman kuin oikeastaan myös juutalaisten itsensäkin kannalta.

Meir Kahane. Kuva: Wikimedia Commons

Yhtenä esimerkkinä mainittakoon Jewish Defense Leaguen (JDL) – jota FBI luonnehti ”oikeistolaiseksi terroristiryhmäksi” – perustaja ja israelilaisten fundamentalistien hengellinen ohjaaja Rabbi Meir Kahane. Hän piti esimerkillisinä niitä, jotka ovat valmiita uhraamaan toisia juutalaisia Israelin tulevaisuuden turvaamiseksi ja vaati omasta mielestään henkisesti sairaiden, juutalaisuuden olemassaoloa uhkaavien – toisin sanoen muualla kuin Israelissa elävien – juutalaisten surmaamista. Kirjassaan Time to Go Home (1972) Kahane kehottaakin kaikkia juutalaisia palaamaan kotiin (Israeliin). Ne jotka kieltäytyvät ovat hänen mukaansa turvattomia ja uhrattavissa. Kahanesta kertovassa kirjassa The False Prophet (1990) Robert I. Friedman paljastaa ”korkea-arvoisten Mossadin jäsenten” ohjailleen tätä ja avainhenkilön olleen myöhemmin Israelin pääministerinäkin toiminut Yitzhak Shamir. Friedman myös huomauttaa, että Kahanen opit ovat saaneet jalansijaa ja niin ikään pääministerinä toiminut Ariel Sharon oli yksi niiden ”potentiaalisimmista kannattajista”. (Piper 2013, 222.)

Suorittiko Mossad vakoiluoperaatioita Yhdysvalloissa ennen 9/11-iskuja?

Vaihtoehtomedia American Free Press kertoi 1. lokakuuta 2001, että vähintään kolme israelilaisryhmää kolmessa erillisessä paikassa pidätettiin silminnäkijöiden raportoitua heidän juhlineen ja tanssineen WTC-iskujen tapahtumahetkellä. Kaikista näistä sijainneista oli ihanteellinen näkymä World Trade Centeriin ja ainakin kahdessa paikkaa miehet silminnäkijöiden mukaan tallensivat videokuvaa tapahtumista ja olivat jo valmiiksi kasanneet laitteistonsa ennen kuin ensimmäinen kone edes osui kaksoistorneihin. Yksi ryhmistä oli Jersey Cityn Liberty State Parkissa, toinen Union Cityssä ja kolmas Weehawkenissa israelilaisen muuttofirma Urban Moving Systemsin (UMS) katolla. Itse asiassa kaikki ryhmät olivat jollain tapaa kytköksissä New Yorkissa ja New Jerseyssä operoiviin israelilaisiin muuttofirmoihin. (Piper 2013, 187.)

12. syyskuuta sanomalehti The Bergen Record raportoi[8], että Jersey Citystä lähteneen UMS-firman pakettiautolla liikkuneen ryhmän autosta oli löydetty karttoja, joissa tiettyjä paikkoja oli korostettu. Pommikoirat olivat myös reagoineet kuin olisivat havainneet räjähteitä. Recordin mukaan tutkintaa läheiset tahot kertoivat, että miesten uskottiin liittyvän päivän tapahtumiin ja tienneen mitä tulee tapahtumaan. Joidenkin lähteiden mukaan autosta olisi löydetty myös pommeja, mutta Yhdysvaltain hallitus kiisti väitteet. Tämän innostamana koko tarina juhlivista ja tanssivista israelilaisista yritettiin laittaa huolimattomien ja epätarkkojen, sittemmin oikaistujen uutisraporttien piikkiin. Alkuperäisessä Recordin artikkelissa ei kuitenkaan edes väitetty, että pommeja olisi löydetty, eikä siinä esitettyjä tietoja näin ollen koskaan oikaistu, sillä eihän ollut mitään tarvetta sellaiseen. Se tosiasia, että autossa ei siis luultavasti ollut pommeja, ei mitenkään osoita vääräksi lehden esittämiä väitteitä. (Piper 2013, 188.)

Myös muualla kuin New Yorkin alueella pidätettiin israelilaisessa muuttofirmassa työskennelleitä henkilöitä epäiltynä osallisuudesta terrorismiin liittyviin aktiviteetteihin. Pennsylvanialainen lehti Pottstown Mercury kertoi[9] 17. lokakuuta, että kaksi miestä – jotka poliisin kuvauksen mukaan olivat Lähi-idästä – oli pidätetty, kun heidän hallustaan oli löydetty yksityiskohtaista videokuvaa Chicagossa sijaitsevasta Sears Towerista (nyk. Willis Tower). Kyseessä on eräs maailman korkeimmista rakennuksista, jota yleisesti pidettiin mahdollisena kohteena terrorismille. Miesten kansallisuutta ei kerrottu sen tarkemmin, mutta he työskentelivät Urban Moving Systemsin kanssa samaan verkostoon kuuluneelle yhtiölle nimeltä Moving Systems Incorporated. (Piper 2013, 189.)

Suurimman huomion saivat kuitenkin UMS:n rakennuksen katolla olleet miehet – veljekset Paul ja Sivan Kurzberg, Omer Marmari, Yaon Shmuel ja Oded Ellner. Viisikkoa ympäröineistä epäilyksistä huolimatta oikeusministeri John Ashcroft lopulta päästi heidät menemään. Forwardin mukaan korkea-arvoiset israelilaisdiplomaatit olivat lähestyneet Ashcroftia asian tiimoilta. Palattuaan Israeliin Ellner antoi televisio-ohjelmassa lausunnon, jota on pidetty tunnustuksena. Kyse on kuitenkin asiayhteydestään irrotetusta lausunnosta, joka englannin kielelle käännettynä on saatu kuulostamaan siltä, että Ellner olisi myöntänyt hänellä ja kumppaneillaan olleen ennakkotietoa tulevasta terrori-iskusta. Näin mahdollisesti olikin, mutta kyseinen lausunto ei kuitenkaan ole missään nimessä kelvollinen todiste asiasta. (Piper 2013, 190–191.)

Maaliskuun 15. 2002 arvostettu newyorkilainen sanomalehti Forward viimein myönsi[10], että oli olemassa yhteys näiden epäilyttävästi käyttäytyneiden ryhmien ja Mossadin välillä. Lehden mukaan entinen korkea-arvoinen tiedusteluvirkailija – joka halusi pysytellä nimettömänä – kertoi FBI:n tulleen tutkintansa aikana siihen johtopäätökseen, että ainakin kaksi aiemmin nimetystä viisikosta oli Mossadin palkkalistoilla ja UMS oli vain julkisivu Mossadille. Yhdysvaltojen ottaessa yhteyttä Israelin hallitukseen, olisi sieltä myönnetty asian olleen todella näin. Toki Forward myös väitti, että nämä miehet vain tarkkailivat paikallisia arabeja ja heidät päästettiin menemään, koska eivät tienneet mitään 9/11-iskuista. Jännitteet USA:n ja Israelin välillä olisivat johtuneet vain siitä, ettei Israel ollut ilmoittanut etukäteen suorittavansa tätä operaatiota Amerikan maaperällä. (Piper 2013, 195–198.)

Forwardin artikkeli vaikuttaa siis osittain peittely-yritykseltä, eikä selitä miksi nämä Mossadin agentit olivat World Trade Centerin romahtaessa juhlineet ja käyttäytyneet kuin olisivat ennakkoon tienneet mitä tulee tapahtumaan. Aivan täyttä varmuuttahan ei kuitenkaan ole siitä, olivatko nämä miehet kameroineen asemissa jo valmiiksi ennen kuin lentokoneet osuivat kohteisiinsa vai alkoivatko he kuvata vasta tornien otettua osumaa, mutta kyseinen episodi on joka tapauksessa jokseenkin erikoinen. Useita erillisiä Mossadin peiteorganisaatioon linkittyviä epäilyttävästi käyttäytyviä ryhmiä juhlimassa ja/tai tallentamassa yksityiskohtaista kuvaa terrori-iskun kohteeksi päätyneistä kaksoistorneista ja myös mahdollisena kohteena pidetystä rakennuksesta Chicagossa. Varmasti moni muukin otti kuvia torneista tuona päivänä, mutta moniko heistä poseerasi iloisesti palavat tornit taustallaan?

Joulukuun 12. 2001 Fox News kanavalla reportteri Carl Cameron esitti olevan todistusaineistoa, että israelilaiset olisivat tarkkailleet 9/11-iskun väitetysti suorittaneita terroristeja. Hänen mukaansa tutkijat epäilevät, että he olisivat keränneet tietoa iskuista, mutta eivät jakaneet sitä amerikkalaisten kanssa. Taideopiskelijoina Jerusalemin yliopistosta tai Bezalel Academysta esiintyneet israelilaiset ottivat toistuvasti yhteyttä Yhdysvaltain hallituksen henkilöstöön yrittäen myydä taidetta ja käsitöitä. He valitsivat kohteekseen erityisesti sotilastukikohdat ja erilaiset virastot kuten FBI ja DEA (Drug Enforcement Administration) ja tuppautuivat myös viranomaisten yksityisiin koteihin. (Piper 2013, 193–194.) Bezalel Academyssa nämä opiskelijat eivät kuitenkaan olleet kirjoilla, vaan sen sijaan heiltä löytyi sotilas- ja tiedustelutaustaa, erikoisuutenaan mm. räjähteet ja sähköisten signaalien sieppaus. Tiedot on vahvistanut DEA:n laatima 60-sivuinen raportti[11]. (Thorn 2006, 27, 81.)

Tähän väliin on todettava, että Oded Ellnerin ”tunnustuksen” lisäksi toki muutakin paikkaansa pitämätöntä tietoa Israelin yhteyksistä 9/11-iskuihin on ollut liikkeellä. Tällaiset väitteet on syytä oikaista, sillä väärän tiedon levittäminen ei hyödytä kuin niitä, jotka yrittävät peitellä tapahtunutta. Ensinnäkin liikkeellä oli huhua, että USA:n hallituksesta peräisin oleva vuoto kertoi Mossadin olevan epäiltynä. Kyseisen raportin mukaan jonkin sortin ekspertti ”David Stern” oli tutkinut Israelin tiedustelupalveluiden historiaa ja hänen mukaansa WTC-iskuissa oli Mossadin kädenjälki. Tämä tieto oli saatu näyttämään siltä kuin se olisi peräisin jostain todellisesta uutislähteestä, mutta kyseessä oli vain internetissä levinnyt huijaus ja ilmeisesti tätä ”eksperttiä” ei ole edes olemassa. (Piper 2013, 201.)

Toinen huhu liittyy siihen, että kaksoistornien ja Pentagonin alueella olisi iskujen aikaan työskennellyt 4000 Israelin kansalaista ja/tai juutalaista, jotka olisivat selvinneet saatuaan ennakkovaroituksen Israelilta. On totta, että esimerkiksi kaksi israelilaisen ohjelmistoyhtiö Odigon työntekijää oli saanut kaksi tuntia ennen iskuja viestin, jossa varoitettiin lähestyvästä iskusta[12]. Viestien alkuperästä ei kuitenkaan ole tietoa ja Piperkin toteaa, että tuskin Mossadkaan olisi pystynyt edes niin halutessaan salaisesti varoittamaan kaikkiaan 4000 juutalaista. Joka tapauksessa on järjetöntä väittää, ettei yhtään juutalaista olisi kuollut WTC-iskuissa. Yhtä järjetöntä on kuitenkin myös väittää juutalaisuhrien osoittavan, ettei Mossad olisi voinut olla osallisena iskuissa. Näillä asioilla kun ei yksinkertaisesti ole keskinäistä yhteyttä. (Piper 2013, 199–201.)

Olisiko Osama bin Laden kaikesta huolimatta voinut olla iskujen takana?

Tässä vaiheessa tiedämme siis, että Israelilla oli motiivi sekä mahdollisesti myös jonkin asteista ennakkotietoa iskuista. Mutta eihän sen välttämättä tarvitse vielä tarkoittaa mitään. Olisiko siis Osama bin Laden sittenkin voinut olla iskujen pääarkkitehti? Pohtiessaan bin Ladenin ja tämän verkoston kyvykkyyttä suoriutua tehtävästä itsenäisesti, Pulitzer-palkittu Seymour Hersh huomautti[13] The New Yorkerissa 8. lokakuuta 2001 sotilaslähteensä vihjeeseen tukeutuen, että ”merkittävä ulkomainen tiedustelupalvelu saattoi myös olla sekaantunut”. Kuten Piper toteaa, Hersh ei maininnut minkä maan tiedustelupalvelua hänen lähteensä tarkoitti, mutta on tunnettu kritiikistään Mossadin juonitteluja kohtaan. (Piper 2013, 222.)

Osama bin Laden. Kuva: Hamid Mir | Wikimedia Commons

Oli sitten kyse todisteiden puutteesta tai jostakin muusta syystä, bin Ladenin etsintäkuulutuksessa[14] ei erikseen mainita syyskuun 2001 terrori-iskuja. Hän oli kuitenkin FBI:n etsityimpien terroristien listalla jo vuoden 1998 Yhdysvaltain suurlähetystöjä Keniassa ja Tansaniassa koetelleiden pommi-iskujen johdosta. Onkin mielenkiintoista, että CBS:n mukaan[15] bin Laden olisi ollut dialyysihoidossa Yhdysvaltain silloisen liittolaisen, Pakistanin sotilassairaalassa vain päivää ennen syyskuun 11:nen iskuja. Näin ollen ei olisi ollut mitenkään mahdoton tehtävä vangita hänet jo ennen kyseisiä iskuja.

Vaikka emme voikaan varmuudella tietää, pitävätkö tiedot CBS:n raportissa paikkansa, vaikuttaisi siltä, että useat tiedustelupalvelut olivat joka tapauksessa hyvinkin tietoisia Osama bin Ladenin liikkeistä. Brittilehti Guardian siteerasi[16] arabimaailman johtavana poliittisena äänenä tunnettua Mohammed Heikalia 10. lokakuuta 2001. Hän pitää mahdottomana, että al-Qaida olisi kyennyt suorittamaan operaation ilman, että USA olisi saanut siitä vihiä etukäteen. Hänen mukaansa bin Laden oli ollut jo vuosia valvonnan alla, ja al-Qaidan olivat soluttaneet niin Amerikan, Pakistanin, Saudien kuin Egyptinkin tiedustelupalvelut. (Piper 2013, 202.)

Todennäköisesti myös Mossad oli hyvin perillä bin Ladenin suunnitelmista. Varsinkin jos hän käytti Inslaw-yhtiön kehittämää Promis-seurantaohjelmistoa, kuten uskottiin. Tapaus Promisin ympärillä on hyvin sotkuinen, mutta lyhyesti sanottuna Yhdysvaltain oikeusministeriön otettua sovelluksen käyttöönsä 1982, ohjelmaa ilmeisesti muunneltiin CIA-yhteyksiäkin omanneen Earl Brianin johdolla niin, että sitä voitiin kaupata edelleen laittomasti ja sen saivat käyttöönsä useat eri tahot Israel mukaan lukien. Ohjelmaan oli kuitenkin lisätty salainen takaportti, jonka ansiosta sitä käyttävien aktiviteetteja pystyivät tarkkailemaan ne, joilta se oli hankittu. Bin Laden oli kertoman mukaan ostanut sovelluksen Venäjän mustasta pörssistä. (Piper 2013, 202–204.)

Tässä kohtaa voisi ihmetellä, että mitä tekemistä Venäjän alamaailmalla sitten on Israelin ja Mossadin kanssa? Itse asiassa yllättävän paljon. On syytä huomioida, että puhuttaessa organisoidusta rikollisuudesta Venäjällä, hyvin harvat verkostoon kuuluvat ovat etnisesti venäläisiä ja useilla on Venäjän ja Israelin kaksoiskansalaisuus. Kirjassaan Red Mafiya (2000) Robert I. Friedman kertoo esimerkiksi, että eräs syndikaatin johtohahmoista, Shabtai Kalmanovitch, oli myös Mossadin agentti, ja monilla syndikaatin jäsenillä, kuten Joseph Kobsonilla oli vahvoja yhteyksiä israelilaiseen oikeistopuolue Likudiin. Kyseisessä puolueessahan on vaikuttanut mm. 9/11-iskujen aikainen pääministeri Ariel Sharon ja nykyisin sen johdossa on Benjamin Netanjahu. (Piper 2013, 205.)

Mutta palataksemme bin Ladeniin, Pakistanin tiedustelupalvelu ISI:n pääjohtajana 1987–89 toiminut Hamid Gul huomauttaa kansainvälisen uutistoimisto UPI:n (United Press International) haastattelussa[17], että bin Laden oli enemmänkin henkinen johtaja, ei mikään varsinainen sotilaskomentaja tai taktikko, joka olisi kyennyt viemään läpi niinkin vaativan operaation kuin mitä 9/11-iskut olivat (Piper 2013, 209). Piper myös viittaa käymäänsä keskusteluun Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien varapääministerinäkin toimineen Sheikki Sultan bin Zayed Al Nahyanin kanssa, joka puolestaan huomauttaa, ettei bin Laden ollut mikään merkittävä poliittinen vaikuttaja Lähi-idässä, vaan hänestä tuli sielläkin laajemmin tunnettu vasta amerikkalaisen massamedian nostettua hänet julkisuuteen. Varsin yleinen näkemys arabimaailmassa oli, että bin Laden oli vain CIA:n ja/tai Mossadin pelinappula. Aivan samaan tapaan kuin ihmiset länsimaissa, myös monien arabimaiden – kuten Irakin, Egyptin ja Libyan – hallinnot näkivät hänet vihollisenaan. (Piper 2013, 215–216.)

Kun siis otamme huomioon, ettei Osama bin Ladenilla ollut laajaa tukea edes arabimaailmassa ja hän oli jatkuvasti eri maiden tiedustelupalveluiden seurannassa sekä kaiken lisäksi vielä sairasti kroonista munuaistautia, ei vaikuta kovinkaan uskottavalta, että tämä mies olisi vastuussa aikamme merkittävimmästä terrori-iskusta. Itse asiassa aiemmin mainittu Hamid Gul ei usko bin Ladenin olleen vastuussa edes Tansanian ja Kenian pommi-iskuista.

Oliko presidentti George W. Bush mukana juonessa?

Ellei Osama bin Laden ollut 9/11-iskujen pääarkkitehti, niin kuka sitten? Tuskin sentään ainakaan presidentti George W. Bush, mutta oliko hän kuitenkin osallisena suunnitelmassa? Tässä kohtaa Victor Thorn ja Michael Collins Piper ottavat hieman erilaisen lähestymistavan. Thorn näkee Bushin valinnan presidentiksi yhtenä edellytyksenä iskujen tapahtumiselle (Thorn 2006, 16). Mene ja tiedä, ehkä näin tavallaan olikin. Piper taas esittää sangen mielenkiintoisen näkökulman aiheeseen. Ennen kuin otamme sen käsittelyyn, tehtäköön kuitenkin selväksi, että nyt ei ole suinkaan tarkoitus mitenkään puolustella hyökkäyssotia Lähi-idässä aloittanutta Bushia ja hänen hallitustaan.

George W. Bush. Kuva: Wikimedia Commons

Piper nostaa esiin, että Hamid Gul – joka uskoo Mossadin orkestroineen iskut muutaman USA:n puolustusjärjestelmässä operoineen kätyrinsä avustuksella – antaa ymmärtää uskovansa, että Bush ei olisi ollut etukäteen tietoinen iskuista, vaan olisi tietyllä tapaa ollut jopa uhrin asemassa. Gulin mukaan on kuvaavaa, kuinka Bush oli peloissaan ja kiirehti turvaan ydinbunkkeriin aivan kuin olisi pelännyt ydinasetilannetta. Ja mikä onkaan Lähi-idän merkittävin ydinasevaltio? Ei ole varmuutta oliko uhka todellinen, mutta täytyy myös muistaa, että presidentin Air Force One -lentokone oli saanut uhkaviestin, jossa jopa mainittiin koneen salaiseksi luokiteltu koodinimi. (Piper 2013, 209–213.) Ehkäpä Bushilla oli syytä pelätä omankin henkensä puolesta. Entinen Mossad-agentti Victor Ostrovsky on nimittäin esittänyt Mossadin suunnitelleen jo Bushin isän George H. W. Bushin murhaa tämän toimiessa presidenttinä. (Piper 2005, 14–17.)

Kun huomioidaan Bushin nykyinen Israelille myönteinen asenne, saattaa vaikuttaa kummalliselta, että hän tai hänen isänsä olisi ollut tavalla tai toisella kohteena Mossadin operaatiossa. Gulin mukaan Israel ja sen amerikkalaiset etujärjestöt kuitenkin vihasivat heitä, koska heidän katsottiin öljybisnestensä vuoksi olevan liian läheisiä joidenkin arabimaiden kanssa. Epäilyksiä vain lisäsi, että Bushin vaalikassasta 150 miljoonaa dollaria oli peräisin arabilähteistä, kun taas vastaehdokas Al Gore oli saanut paljon rahoitusta Israelille myönteisiltä tahoilta. Lisäksi George H. W. Bush yhdessä entisen ulkoministeri Jim Bakerin kanssa oli solminut strategisia suhteita Saudi-Arabian ja Iranin kanssa. Bushin hallinto ei yksinkertaisesti ollut riittävän Israel-myönteinen. Eräs fanaattinen senaattori, James Inhofe jopa julisti[18], että ”henkinen ovi iskuille Yhdysvaltoja vastaan avattiin” eli toisin sanoen ”Jumala salli terroristien hyökätä”, kuten Piper hänen puheensa tulkitsee, ”rangaistuksena Amerikalle, joka oli ollut liian ankara Israelia kohtaan”. On siis hyvin mahdollista, että Bush itsekin olisi epäillyt Israelin olevan 9-11-iskujen takana, tajunnut ”virheensä” ja kääntänyt kelkkansa vakuuttaakseen epäilijänsä tuestaan Israelille. (Piper 2013, 210–211.)

Olivatko itsemurhalentäjät sittenkään arabeja?

Siinäkin tapauksessa, että Mossad olisi ollut iskujen taustalla, täytyihän lentokonekaappaajien kuitenkin olla arabeja? Ei välttämättä, vaikka onkin totta, että kovaonniset matkustajat kuvailivat kaappaajia arabeiksi ja erään koneen mustasta laatikosta kuului arabiankielistä puhetta. Muslimit eivät kuitenkaan ole ainoita itsemurhaiskuihin kykeneviä, vaan esimerkiksi tämän kirjoituksen kannalta oleellisesti myös juutalaisfanaatikoilla on pitkät perinteensä tällä saralla. Vuonna 1986 JDL:n johtohahmo Victor Vancier lausui The Village Voice -lehdessä, että ”jos uskotte shiiojen Libanonissa pystyvän fantastisiin itsemurhaiskuihin, juutalainen vastarintaliike vasta saakin amerikkalaiset huokaamaan: ’kuinka juutalaiset pystyvät tekemään tällaisia asioita?’”. Hän myös kertoi kumppaneidensa olevan ”epätoivoista porukkaa”, jotka eivät välitä edes omasta hengestään. (Piper 2013, 218.)

Lokakuun 18. 1983 israelilainen potentiaalinen itsemurhapommittaja vangittiin Yhdysvaltain edustajainhuoneen julkisessa osassa Washingtonin kongressitalolla. The Washington Postin mukaan miehellä oli kaksi laukaisimeen yhdistettyä jauhemaista ainetta sisältävää juomapulloa kiinnitettynä vyöhönsä ja viranomaisten lähestyessä häntä, oli hän uhannut räjäyttää rakennuksen. Huolimatta siitä kuinka todellinen uhka loppupeleissä oli, on huomion arvoista kuinka vähäistä uutisointi asian tiimoilta oli verrattuna vastaaviin tapauksiin, joissa pommimiehenä on vaikkapa muslimi. Mielenkiintoisesti saman vuoden marraskuussa pommi itse asiassa räjähti kongressitalolla sattumoisin silloisen vähemmistöjohtaja Robert Byrdin – yhden harvoista Israelin sotapyrkimyksiä vastustaneista kongressin jäsenistä – huoneeseen vievän oven edustalla. Virallisesti syyn otti kuitenkin ryhmä, joka sanoi protestoivansa USA:n invaasiota Grenadassa ja läsnäoloa Libanonissa. (Piper 2013, 227–229.)

Mikäli 9/11-kaappaajat sitten olisivat olleet jonkin sortin israelilaisagentteja, niin kuinka on selitettävissä, että he puhuivat arabiaa ja matkustajatkin luonnehtivat heitä arabeiksi? Israelin tiedustelupalvelujen historia tuntee ennakkotapauksia tämänkin asian suhteen. Aiemmin salattu maaliskuulle 1979 päivätty CIA:n dokumentti Israel: Foreign Intelligence and Security Services kertoo[19], että on ollut pitkäaikainen menettelytapa Israelin tiedustelussa naamioida juutalaisia arabeiksi. Dokumentin mukaan yhdeksänkuukautisen kielikurssin lisäksi Mossad-agentit työskentelivät kaksi vuotta Israelin kontrolloimissa arabimaissa terästääkseen kielitaitojaan. Monet olivat myös syntyneet ja opiskelleet arabimaissa ja näyttivätkin enemmän arabeilta kuin israelilaisilta. Lisäksi mainitaan, että Israelin lahjakkuus passien ja dokumenttien väärentämisessä edesauttoi agentteja suoriutumaan tehtävistään. Toimittaja Yossi Melman kirjoitti 29. syyskuuta 1998 Haaretzissa Israelin keskustiedustelupalvelu Shin Betin operaatiosta 1950-luvulla, jossa agentit – joista käytettiin nimitystä ”mista’arvim” (vapaasti suomennettuna ”arabeiksi tekeytyneet”) – menivät jopa niin pitkälle, että ollakseen herättämättä epäluuloja naivat musliminaisen ja hankkivat lapsia tämän kanssa. (Piper 2013, 219–220.)

Vähemmän yllättäen teoria arabeiksi naamioituneista israelilaiskaappaajista on saanut enemmän jalansijaa arabimediassa kuin länsimaisessa mediassa. Se mikä saattaa yllättää on, että yleisesti ottaen ajatus israelilaisista itsemurhapommittajina ei ole täysin vieras tavallisten israelilaisten keskuudessakaan. Esimerkiksi Israelissa tehty suosittu hepreankielinen elokuva Time of Favor (2000) – joka kahmi kaikkiaan kuusi elokuva-alan palkintoa Israelissa – kertoo rabbiinisia opintojaan suorittavasta nuorukaisesta, joka tultuaan torjutuksi rakkauden saralla alkoi suunnitella itsemurhaiskua kohteenaan Israelin ja muslimimaailman välillä kiistaa aiheuttava Jerusalemin Temppelivuori. Elokuvan ohjaaja Joseph Cedar myönsi Forwardille, että amerikkalaisyleisöä saattaa hämmentää juutalaisen asettaminen terroristin rooliin, sillä vaikka sellaista tapahtuukin, eivät amerikanjuutalaiset ole tottuneet kuulemaan sellaisesta. (Piper 2013, 226–227.)

Ajatus itsemurhaiskuista ei siis ole täysin vieras fanaattisimmille israelilaisille ja arabeina esiintyminenkään ei tuottaisi heille ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Nämä seikat huomioiden ei voida täysin sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, että kaappaajat olisivat olleet tai heidän joukkoonsa olisi soluttautunut myös israelilaisia. Etenkin kun The Orlando Sentinelin mukaan ainakin neljä kaappaajiksi väitettyä löydettiin myöhemmin elossa ja tuntemattomat henkilöt olivat esiintyneet heidän henkilöllisyydellään iskujen aikana (Piper 2013, 221).

Mossad islamistien tukena

Mutta vaikka jättäisimme kokonaan pois laskuista mahdollisuuden, että kaappaajat eivät olisikaan olleet arabeja, niin sekään ei vielä poista Mossadin mahdollista hyvinkin merkittävää osuutta 9/11-iskuihin. Israelilla vaikuttaisi nimittäin olevan pitkä historia myös ääri-islamististen liikkeiden tukemisessa ja rahoittamisessa. Monet ovat kuulleet tarinan, kuinka CIA sponsoroi Osama bin Ladenin taisteluja neuvostojoukkoja vastaan Afganistanissa. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että – kuten Victor Ostrovsky kirjoittaa kirjassaan The Other Side of Deception (1994) – kyseinen operaatio oli myös Mossadin suoran valvonnan alla. Aiemmin ABC-kanavan kirjeenvaihtajana toiminut John K. Cooley toteaakin kirjassaan Unholy Wars: Afghanistan, America and International Terrorism (2000), että israelilaiset ovat onnistuneet peittelemään jälkensä huomattavasti menestyksekkäämmin kuin amerikkalaiset ja brittiläiset kollegansa. (Piper 2013, 231.)

Ariel Sharon. Kuva: Jim Wallace | Wikimedia Commons

Kokenut kirjeenvaihtaja Richard Sale – siteeraten useita USA:n hallituksen entisiä ja silloisia jäseniä sekä Israel-taustaisen Institute for Counter-Terrorism -järjestön dokumentteja – huomautti UPI:lle tekemässään artikkelissa[20] 18. kesäkuuta 2002, että Ariel Sharonin julistaessa Hamasin kaikkien aikojen tappavimmaksi terroristiryhmäksi, jätti hän jotain mainitsematta. 1970-luvulla nimittäin Tel Aviv tarjosi suoraa ja epäsuoraa taloudellista apua Hamasille vuosikausia. Sale myös totesi kuinka amerikkalaisanalyytikot kokivat vastenmielisenä Israelin teeskentelyn ja manipuloinnin sen vaatiessa nyt USA:ta ja muuta maailmaa taistelemaan puolestaan tätä itse kasvattamaansa vihollista vastaan. (Piper 2013, 235–237.)

Tässä kohtaa voisi esittää kysymyksen, että miksi ihmeessä Israel tukisi salaisesti pahimpia vihollisiaan? Vastaus on yksinkertainen. Muslimiradikaalit ovat – usein tietämättään – osoittautuneet Israelin geopoliittisen agendan kannalta hyödyllisiksi. Ostrovsky nostaa esiin mainitussa teoksessaan, että kovan linjan Mossad-hahmot uskovat Israelin selviytymisen nojaavan sen sotilaalliseen vahvuuteen, joka pysyy yllä vain, jos sillä on tarvetta vastata pysyvään sodan uhkaan (Piper 2013, 232). Israelilaiskirjoittaja Israel Shahak toteaakin kirjassaan Open Secrets (1997), että vastoin yleistä käsitystä Israel ei halua rauhaa. Perustuen pääasiassa israelilaislehdissä heprean kielellä annettuihin julkilausumiin hän huomauttaa, että se mitä hallitus kertoo omalle kansalleen politiikastaan, on täysin ristiriidassa sen suhteen mitä muulle maailmalle esitetään Israelin rauhantahtoisuudesta. (Piper 2013, 224–225.)

Tietenkään asiat eivät ole niin yksioikoisia, että voitaisiin ehdottomasti sanoa Hamasin olevan Israelin tiedustelupalvelujen luomus tai täysin niiden hallinnassa. Kuitenkin Hamasin ja Muslimiveljeskunnan kaltaisten fundamentalistiryhmien manipulointi osaltaan varmistaa, että rauhanneuvottelut lännen ja arabimaiden välillä ovat jo lähtökohtaisesti tuhoon tuomittuja, ja Israel säilyttää asemansa alueen ainoana ”demokraattisena” ja ”rationaalisena” maana, kuten Ostrovsky toteaa. Israelin puolesta tarmokkaasti lobannut kolumnisti Jack Andersonkin kehui jo vuonna 1972 Israelin olevan taitava hyödyntämään arabien välistä kilpailua kääntääkseen nämä toisiaan vastaan. Vuoden 1983 kolumnissaan[21] Anderson viittasi erääseen Yhdysvaltain ulkoministeriön raporttiin, jossa spekuloitiin, että mikäli PLO:n (Palestine Liberation Organization) johtaja Jasser Arafat saataisiin syrjäytettyä, liike pirstoutuisi erinäisiksi radikaaliryhmiksi, jotka muodostaisivat vakavan uhan hillitymmille arabihallituksille. Kaksi ”hyvin sijoittunutta tiedustelupalvelulähdettä” selittivät Israelin tavoitteena olevan ”hajottaa ja hallita”, ja siksi se oli salaisesti rahoittanut vaarallisena terroristijohtajana tunnetun Abu Nidalin ryhmää. Nidalin mahdollisista yhteyksistä Mossadiin on kirjoittanut tarkemmin brittiläinen journalisti Patrick Seale kirjassaan Abu Nidal: A Gun for Hire (1992). (Piper 2013, 232–234.)

Mielenkiintoisena sivuhuomautuksena todettakoon, että Israelin on väitetty käyttäneen Lähi-idässä toteuttamaansa taktiikkaa myös muualla kuin arabimaissa. Italian korkeimman oikeuden kunniapresidentti Ferdinando Imposimato on esittänyt Israelin salaisen palvelun soluttautuneen 1970-luvulla Italian vallankumouksellisiin organisaatioihin ja tarjonneen rahaa, aseita ja informaatiota terroriryhmä Punaisille prikaateille. Lähteenään kahta tämän ryhmän vangittua johtohenkilöä käyttäneen Imposimaton mukaan tarkoitus oli saattaa Italia sisällissodan partaalle, jotta USA tulisi riippuvaisemmaksi Israelista Välimeren alueen turvallisuuden suhteen. (Piper 2013, 232–233.)

Mutta varsinaiseen aiheeseen palataksemme, bin Ladenia on tietyllä tapaa pidetty Nidalin seuraajana, sillä myös hänen aktiviteeteillaan on ollut yhteneviä tavoitteita Israelin kanssa. Bin Laden ei tunnetusti koskaan hyökännyt Israelia vastaan. Hänen ensisijainen päämääränsä The Washington Postissa julkaistun artikkelin mukaan oli pitää yllä epävakauttavaa islamilaista fundamentalismia Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa. Vaikka yleisen näkemyksen mukaan bin Laden olisi kuulunut samaan kastiin Irakin Saddam Husseinin ja Libyan Muammar Gaddafin kanssa, samainen artikkeli kertoo erään bin Ladenin yhteistyökumppanin todistaneen tämän olleen itse asiassa hyvin vihamielinen näitä arabi-ikoneita kohtaan. Ainakaan 9/11-iskujen aikaan hän ei kuitenkaan luultavasti ollut mitenkään suoranaisesti Mossadin hallinnassa, mutta oli siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi ihanteellinen syntipukki. (Piper 2013, 234.)

Khalid Sheikh Mohammed vangittuna. Kuva: Wikimedia Commons

Bin Laden ei kumminkaan ole ainoa Mossadiin yhdistetty al-Qaidan jäsen. 9/11-komission raportissa tiedot al-Qaidasta perustuivat hyvin pitkälti Khalid Sheikh Mohammedin ja Ramzi bin al-Shibhin selontekoihin. Heidän sanottiin olevan avainhenkilöitä 9/11-juonessa ja Mohammedia kuvailtiin usein al-Qaidan operatiiviseksi johtajaksi. The New York Times tosin huomautti[22] kesäkuussa 2004, että heidän antamansa tiedot lienevät kiduttamalla tai kidutuksella uhkaamalla hankittuja ja niiden varmentaminen lähes mahdotonta. Joka tapauksessa, Mohammed oli väittänyt Sears Towerin Chicagossa ja Liberty Towerin Los Angelesissa olleen myös kohteita, mutta epäonnistuneen George W. Bushin perusteellisen ja välittömän reagoinnin vuoksi. Kyseessä saattoi toki olla vain yksi median lukemattomista pelottelutarinoista tai yritys saada Bush näyttämään vakuuttavalta johtajalta. Tämä on kuitenkin mielenkiintoinen väite, kun muistamme, että Mossadin peiteorganisaatioksi paljastuneen muuttofirman työntekijät olivat kuvanneet videokuvaa Sears Toweristakin, aivan kuin olisivat odottaneet iskua myös sinne. (Piper 2013, 240–242.)

Mutta olivatko Mohammedin antamat tiedot loppujen lopuksi saatu kiduttamalla vai olisiko kyseessä voinut olla huolellisesti laadittua ”mustaa propagandaa”, jolla yritettiin maalata bin Ladenista syyllistä? Sillä vaikka tutkijat olivat analysoineet valtavan määrän viestiliikennettä kuukausien ajalta ennen iskuja, ei linkkiä bin Ladenin ja Mohammedin välillä ollut löytynyt. Sen sijaan Mohammedin on sanottu olleen pitkäaikainen islamilaisten fundamentalistipiirien sisällä operoiva tiedusteluetu Israelille. Näille epäilyksille antaa vahvistusta Mohammedin veljenpoika ja työtoveri Ramzi Yousef, jonka sanottiin olevan ”aivot” vuoden 1993 pommi-iskussa WTC:hen. Yousefin taustoista ei varmuudella tiedetä edes hänen kansallisuuttaan. Hän oli kuitenkin Ahmed Ajajin matkakumppani näiden saapuessa New Yorkiin 1992. Ajaj puolestaan oli toimittaja Robert I. Friedmanin mukaan Mossadin palkkalistoilla oleva soluttautuja. Kun Yousef sitten pidätettiin vuoden 1993 iskusta ja häntä kuulusteltiin, oli hän kertoman mukaan ”ystävällinen, rentoutunut ja innokas puhumaan”. Vähän kuten setänsä Mohammed myöhemmin 9/11-iskujen tiimoilta. Tällaista käytöstä voisi tavallaan odottaakin agentilta, jonka tehtävänä on iskeä legendaa al-Qaidasta. (Piper 2013, 243–244.)

Journalisti Wayne Madsen kertoo[23] saaneensa haltuunsa tietoja Britannian tiedustelupalvelun muistiosta helmikuulta 2002, joista selvästi käy ilmi Israelin rooli 9/11-kaappaajien manipuloinnissa. Madsenin mukaan kuudesta Egyptissä ja Jemenissä syntyneestä juutalaisesta koostuva Mossad-yksikkö solutti ja otti haltuunsa al-Qaida-soluja kuukausia ennen iskuja. Hampurissa osa heistä otti yhteyttä Mohammed Attaan, joka luuli bin Ladenin lähettäneen heidät, kun tosiasiassa heidät oli lähettänyt Mossad-päällikkö Ephraim Halevy. Loput tästä joukkiosta päätyivät lopulta Etelä-Floridaan, jossa ottivat haltuunsa Amerikassa toimivia soluja. Aiemmin mainitut israelilaiset taideopiskelijat olisivat raportin mukaan eläneet tulevien kaappaajien keskuudessa ja tarkkailleet heidän lento-opintojaan ja muita aktiviteettejaan. Tel Aviviin Mossad-yksiköt olisivat raportoineet operaationsa edistymisestä Washington DC:ssä sijaitsevan Israelin suurlähetystön välityksellä. Madsen väitti Mossad-agenttien myös soluttautuneen Muslimiveljeskuntaan Yhdistyneissä Arabiemiraateissa ja auttaneen kanavoimaan varoja Israelilta al-Qaidalle. (Piper 2013, 260–261.)

Eräs näkemys siitä mitä tapahtui 11. syyskuuta

9/11-tutkijat ovat nostaneet esiin mm. seuraavia asioita: lentokonekaappaajiksi väitetyt eivät olleet riittävän taitavia osuakseen torneihin, virallinen selitys tornien romahtamisesta on tieteellisesti mahdoton, lento 93 ammuttiin alas Yhdysvaltain armeijan toimesta, Pentagoniin ei osunut lentokone vaan toistaiseksi tuntematon lentävä esine (Piper 2013, 251). Esitettyjen asioiden tiimoilta on käyty loputtomia väittelyitä ja teoriat tornien romahtamisen todellisesta syystä vaihtelevat laidasta laitaan. Ei ole mitenkään tarkoitus vähätellä näitä asioita tutkineiden aikaansaannoksia, sillä nämäkin ovat kieltämättä kiinnostavia kysymyksiä. Tämän kirjoituksen kannalta ne ja niiden paikkansapitävyys ovat kuitenkin vähemmän merkityksellisiä. Tässä esittämäni – mm. Michael Collins Piperin kirjaan False Flags pohjautuva – teesi voisi nimittäin edelleen olla hyvinkin validi jopa siinäkin tapauksessa, että tornit todella olisivat sortuneet Yhdysvaltain hallituksen laatimassa salaliittoteoriassa mainitulla tavalla lentokoneiden törmäyksistä johtuen. Käyn silti vielä hieman läpi syyskuun 11. päivän tapahtumia.

9/11-iskuilla on joitain yhtäläisyyksiä John F. Kennedyn murhan kanssa. Kuten JFK-tutkija Richard Sprague asian ilmaisee, kun päästään yli ajatuksesta, että Lee Harvey Oswald suoritti ammuskelun, on toissijaista kuka nimenomainen henkilö oli se, joka painoi liipaisinta. Ensisijainen kysymys tulisi olla, että kuka tai ketkä suunnittelivat ja määräsivät murhan toteutettavaksi ja miksi he tekivät niin. (Piper 2013, 253.) WTC:n tapauksessakaan ei mielestäni oleellisin kysymys ole esimerkiksi, että mitä nimenomaista räjähdettä käytettiin tornien romahduttamiseen vai käytettiinkö mahdollisesti jotakin aivan muuta toimintatapaa. Toki vastauksen saaminen tähän kysymykseen voisi auttaa syyllisen selvittämisessä, mutta sen ei silti tulisi viedä suurinta huomiota iskuista vastuussa olevan tahon selvittämiseltä.

Molemmilla tapauksilla oli myös syntipukkinsa – JFK:n murhassa Oswald ja 9/11-iskuissa bin Laden joukkoineen. Niille joille Oswald ei kelvannut, oli sitten toki vielä mm. kuubalaiset, venäläiset ja teoriat, kuten korottoman rahan liikkeellelasku toimeenpanomääräys 11110:n nojalla. Hieman lähemmäksi totuutta päästään jo Mafian ja CIA:n kohdalla, joista jälkimmäisen yhdistäminen 9/11-iskuihin ei välttämättä ole myöskään kaukaa haettua. Mutta kuten hyvin tiedämme, on kuitenkin yksi taho, jonka kytkeminen millään tavalla näihin rikoksiin tuntuu olevan monien mielestä jotenkin sopimatonta.

Jos kaikesta huolimatta kuitenkin otaksuisimme, että juuri Israel tai sen tiedustelupalvelu Mossad olisi ollut 9/11-iskujen takana, niin kuinka se olisi menetellyt ratkaisun hetkillä? Ennen kaikkea sillä oli kasassa tarvittavat elementit: rahoitus, mediavalta ja kyky toteuttaa laajojakin salaisia operaatioita. Lisäksi sillä oli Kennedyn murhan tapaan valmiina asemissa sekä tarvittavat syntipukit että myös tietoisesti tai tietämättään hyväkseen toimivat henkilöt erinäisissä organisaatioissa. Tässä tapauksessa siis höynäytetyt arabikaappaajat – tai mahdollisesti jopa arabeina esiintyneet israelilaiset – ja soluttamansa ilmahyökkäysten torjuntaan tarkoitettu puolustusjärjestelmä. Lisäksi Piper esittää, ettei kaappausoperaatio ollut bin Ladenin käynnistämä vaan Mossadiin kytköksissä olleen Khalid Sheikh Mohammedin. (Piper 2013, 250–254.)

Kuten 9/11-tutkija Webster Griffin Tarpley huomauttaa, ilmapuolustus – jonka reagointiaika normaalisti on enimmillään 15–20 minuuttia – oli lamaantuneena yhden tunnin ja 45 minuuttia. Tätä selittää osaltaan tuona päivänä meneillään olleet useat sota- ja terroriharjoitukset, joita Tarpley mainitsee olleen ainakin 14 erillistä. Taistelukoneita oli siirretty kauemmas Kanadan ja Alaskan alueelle ja tutkassa näkyi vääriä merkkejä. Kaappauksia luultiinkin aluksi vain osaksi meneillään olleita harjoituksia. Terroristeilla kävi siis joko uskomaton tuuri tai sitten he olivat etukäteen tietoisia näistä harjoituksista pystyen ehkä jopa vaikuttamaan niiden kulkuun. Jos miettii kenellä USA:n itsensä lisäksi olisi voinut olla tietoa näistä harjoituksista, niin ensimmäisenä mieleen eivät tule arabit vaan Israelin tiedustelupalvelu, jolla perinteisesti on ollut edunvalvojansa niin CIA:ssa kuin monissa muissakin organisaatioissa Yhdysvalloissa. Tarpleykin päättelee ilmapuolustusjärjestelmä NORAD:ssa ja liittovaltion ilmailuhallinto FAA:ssa olleen salaliitosta tietoisia henkilöitä, mutta ei varsinaisesti yhdistä heitä Israeliin. (Piper 2013, 254–256.)

Kaappareiksi väitetyt. Kuva: ABC News

Mitä tulee kaappareihin, niin Piper huomauttaa, että he – olivat keitä hyvänsä – eivät välttämättä olleet edes tietoisia, että koneiden oli tarkoitus iskeytyä kaksoistorneihin, vaan saattoivat kuvitella kyseessä olleen vain tyypillinen panttivankitilanne. Ratkaisevalla hetkellä sitten jokin taho olisi ottanut koneet etähallintaan, joka teknisesti on täysin mahdollista. Kiintoisa seikka väitettyihin kaappareihin liittyen on, että hyvin todennäköisesti ainakin osa heistä oli saanut koulutusta amerikkalaisissa sotilastukikohdissa. Kirjassaan Crossing the Rubicon (2004) Michael Ruppert esittää heidän olleen osana salaista operaatiota nimeltään OPFOR (Opposition Force), jonka jäsenet tavanomaisesti esittivät terroristeja kaappaustilanteita harjoiteltaessa. Ruppert toteaa kyseessä olleen luultavasti USA:n ja Israelin yhteinen operaatio, sillä näitä harjoituksia suoritettiin myös muualla maailmassa, mutta erityisesti Lähi-idässä. (Piper 2013, 257.)

Mikäli siis kaappaajat kuvittelivat kyseessä olleen vain panttivankitilanne tai jopa vain esittivät kaappaajia ollen osana USA:n ja Israelin OPFOR-operaatiota, olisi tässä jälleen mahdollinen yhteinen piirre Kennedyn murhan kanssa. Piper nimittäin – mm. Gary Weanin kirjaan There’s a Fish in the Courthouse (1987) viitaten – pitää mahdollisena, että Oswald, CIA-mies E. Howard Hunt ja muutamat muut saattoivat kuvitella kyseessä olleen vain valeattentaatin, jonka tarkoituksena ei ollut varsinaisesti tappaa ketään. Heidän uskomuksensa olisi ollut, että tästä ”epäonnistuneesta” salamurhayrityksestä olisi tarkoitus syyttää Fidel Castroa, jolloin USA olisi saanut syyn aloittaa toimet Castroa vastaan. Lisäksi paikalla saattoi olla myös salaliittolaisia, jotka kuvittelivat kuvernööri John Connallyn olleen kohde. (Piper 2013, 79–84, 112.)

Piperin mukaan ei ollut luultavasti myöskään sattumaa, että kaappaajat ylipäätään pääsivät koneisiinsa, sillä Israelilainen firma ICTS vastasi turvallisuudesta Bostonin lentokentällä, josta kaksi kaapattua konetta lähti liikkeelle. ICTS oli – joko itse tai tytäryhtiöidensä välityksellä – vastuussa turvallisuudesta myös Washingtonin ja Newarkin kentillä, joista muut kaapatut koneet lähtivät. Syy miksi heidän haluttiin olevan koneissa, oli tietenkin mahdollisuus käyttää heitä syntipukkeina. Joskin tässä vaiheessa on syytä huomauttaa, että joidenkin kaappareiksi väitettyjen on iskujen jälkeen raportoitu löytyneen elossa. Emme voikaan täydellä varmuudella tietää, olivatko koneissa kaappaajiksi väitetyt vai jotkut heidän identiteettinsä varastaneet henkilöt. Mutta vaikka Mossadilla ei varsinaisesti olisikaan ollut omia miehiään arabeiksi soluttautuneina näiden lentokoneisiin nousseiden kaappaajien joukossa, ei ole mitenkään mahdotonta, että se ehkäpä juuri näiden mista’arvim-joukkojensa avulla olisi manipuloinut arabikaappaajia tavalla tai toisella. Kyseessä saattoivat olla riittävän hyväuskoiset kiihkoilijat tai sitten näille arabeille uskoteltiin heidän osallistuvan Yhdysvaltain hallituksen suojeluksessa suoritettavaan edellä mainitun OPFOR-operaation kaltaiseen harjoitukseen. (Piper 2013, 258–259.)

World Trade Centerin sortuminen. Kuva: Wally Gobetz | Wikimedia Commons

Edellä olikin jo maininta Wayne Madsenin selonteosta liittyen Mossad-agenttien soluttautumiseen al-Qaida-soluihin. Madsenin mukaan FBI:n terrorismin vastaisen toiminnan johtava agentti John O’Neill oli al-Qaidaa tutkiessaan tullut tietoiseksi Israelin rahoitusmekanismeista, ja siksi ei olisi ollut sattumaa, että hän oli saanut WTC:n turvallisuuspäällikön viran iskujen aattona ja menehtyi tornien romahtaessa. Vaikka emme vetäisikään aivan näin suoria johtopäätöksiä, on mielenkiintoista, että useat henkilöt pääasiassa FBI:ssä olivat törmänneet informaatioon ääri-islamistien aktiviteeteista ja varoittelivat mahdollisista terrori-iskuista. Iskujen jälkeen heidän ponnistelunsa tulivat yleiseen tietouteen ja se, että heidän varoituksiaan ei oltu kuunneltu, laitettiin byrokratian ja hallituksen kykenemättömyyden piikkiin. (Piper 2013, 261.)

Entäpä jos tämä ei olekaan koko totuus? Piper esittää, että ehkäpä ei ollutkaan kyse vain byrokratiasta tai kyvyttömyydestä vastata uhkiin, vaan että korkeamman tason toimijoilla oli tiedossaan, että tulevat kaappaukset – joiden oli tarkoitus olla osana harjoitustilanteita – ovat Yhdysvaltain ja Israelin tiedustelupalvelujen hallinnassa ja ohjauksessa. Tämän vuoksi FBI-agenttien varoituksista ei olisi piitattu. Piper arvelee, että mahdollisesti edes kaikilla korkeimmalla tasolla operoivilla ei välttämättä ollut tietoa täydellisestä suunnanmuutoksesta, joka tässä operaatiossa tulisi tapahtumaan. Toisin sanoen nämä terrorismin vastaiset harjoitukset sen lisäksi, että lamaannuttivat ilmapuolustusta, antoivat täydellisen kulissin iskujen valmistelulle. Kaiken lisäksi, kun nämä henkilöt – joskin ehkä tietämättään – olivat itsekin olleet mukana valmistelemassa kaikkien aikojen merkittävimmäksi terrori-iskuksi muuntautunutta tapahtumaa, ei heillä liiemmin olisi haluja tulla julkisuuteen tietojensa kanssa. (Piper 2013, 262.)

Sen sijaan 9/11-iskujen jälkeen julkisuuteen tuli everstiluutnantti Anthony Shaffer. Able Danger oli DIA:n (Defense Intelligence Agency) ja SOCOM:n (Special Operations Command) yhteinen, erittäin salainen terrorismin vastainen operaatio, jonka alasajoa Shaffer kritisoi väittäen tämän osaltaan mahdollistaneen iskut. Vain neljä kuukautta ennen iskuja valtava määrä dataa tuhottiin. Joidenkin arvioiden mukaan tietoa oli saman verran kuin mitä kongressin kirjastoon mahtuu nykypäivänä. Kongressiedustaja Curt Weldonin mukaan tämän tiedonkeruu- ja analysointioperaation tarkoitus oli tarjota työkalut al-Qaidan hajottamiselle. Able Danger tuskin olisi estänyt iskuja toteutumasta. Mutta ehkäpä se oli lopetettava, jotta se ei olisi jälkeenpäin paljastanut kaiken muun lisäksi Israelin kulissien takaisia kytköksiä al-Qaidaan. Joka tapauksessa, operaation lopettamisen ja kaiken kerätyn tiedon tuhoamisen voisi katsoa olleen ennemmin eduksi kuin haitaksi iskut suorittaneelle taholle, ja se on ainakin varmaa, ettei Osama bin Ladenilla ollut mahdollisuuksia vaikuttaa kyseiseen päätökseen. (Piper 2013, 262–264.)

Tässä kirjoituksessa syyttävä sormi ei ole vielä osoittanut presidentti George W. Bushia ja hänen hallintoaan aivan yhtä voimakkaasti kuin monissa muissa kirjoituksissa aiheesta. Kuten mainittua, näkökulmasta riippuen voisi mennä jopa niinkin pitkälle, että asettaisi presidentti Bushin uhrin asemaan. Mutta ottaen huomioon hänenkin epärehellisen ja kyseenalaisen toimintansa niin iskujen jälkeen kuin niitä ennenkin, ei siihen taida olla aihetta. Joka tapauksessa, mikäli Israel olisi ollut iskujen takana, oli sillä oltava miehensä USA:n puolustusjärjestelmässä, ehkä myös tiedustelupalvelu CIA:ssa ja/tai Bushin hallinnossa. Kovin laaja-alaisesti ennakkotietoa tuskin kuitenkaan olisi ollut. Sitä emme voi täysin varmasti tietää, oliko sitä sitten presidentti Bushilla. Mutta oli niin tai näin, ei ole todennäköistä, että hän olisi ollut ainakaan suuressa – jos minkäänlaisessa – roolissa iskujen suunnittelussa. Sen sijaan hänellä vaikuttaisi olleen merkittävä rooli iskujen jälkeisissä tapahtumissa ja jälkien peittelyssä. Vähän kuten presidentti Lyndon B. Johnsonilla Kennedyn murhassa. Ja kuka hyvänsä todellinen syyllinen sitten onkaan, on tämä varmasti mielissään, että Bush tavallaan on toiminut sylkykuppina monille virallisen tarinan kyseenalaistaville. Ei sillä, etteikö hänkin sinänsä olisi ansainnut saamaansa kritiikkiä.

Keitä sitten olisivat voineet olla nämä henkilöt, jotka mahdollisesti Israelin hyväksi toimien olisivat olleet vastuussa tapahtuneesta? Menemättä sen syvemmin aiheeseen, Victor Thornin mukaan keskeisessä roolissa olisi ollut puolustuspoliittinen valiokunta Defense Policy Board. Thorn nostaa esiin nimiä, kuten Henry Kissinger, James Schlessinger, Paul Wolfowitz, Douglas Feith, James Woolsey ja ennen kaikkea DPB:n puheenjohtajana George W. Bushin hallituksen alkutaipaleella toiminut Richard Perle. ”Pimeyden ruhtinaaksikin” tituleeratun Perlen lojaliteetteja miettiessä kuvaavaa on, että jo 70-luvulla paljastui hänen välittäneen salaiseksi luokiteltua tietoa Israelin suurlähetystön virkailijalle. Thorn näkee DPB:n olleen keskeisessä roolissa nimenomaan Yhdysvaltain puolustusjärjestelmän lamauttamisessa. Hän listaa monia muitakin uuskonservatiivisen aatemaailman jakavia organisaatioita ja henkilöitä vaikutusvaltaisessa asemassa niin politiikan kuin mediankin saralla. (Thorn 2006, 88–94.) En kumminkaan tällä kertaa lähde tarkemmin erittelemään heitä, sillä olen jo kirjoittanut uuskonservatiiveista tarkemmin verkkolehti Vastavalkeassa julkaistussa artikkelissani[24].

Dov Zakheim. Kuva: R. D. Ward | Wikimedia Commons

On kuitenkin mainittava vielä eräs mielenkiintoinen nimi, jota Thorn pitää mahdollisena 9/11-iskujen suunnittelijana. Rabbi Dov Zakheim toimi iskujen aikaan puolustusministeriön tilintarkastajana. USA:n ja Israelin kaksoiskansalaisuuden omaava Zakheim on sisäpiiriläinen, joka on ollut mukana useissa ajatushautomoissa, kuten CFR (Council on Foreign Relations) ja PNAC (Project for the New American Century). Jälkimmäinenhän dokumentissaan Rebuilding Americas Defenses (2000)[25] vihjasi, että ”uusi Pearl Harbor” nopeuttaisi Lähi-idän varalle olevien suunnitelmien läpivientiä. Zakheimista tekee mielenkiintoisen myös se, että vuosina 1987–2001 hän toimi System Planning Corporationin toimitusjohtajana. SPC on yritys, joka kehittää elektronisessa sodankäynnissä tarvittavia teknologioita, joihin lukeutuvat myös lentokoneiden kauko-ohjausjärjestelmät. Ja kuten muistamme, on hyvin mahdollista, että 9/11-iskut suorittanut taho hyödynsi tämän kaltaista tekniikkaa. Lisäksi SPC:n tytäryhtiö TriData Corporation oli vastuussa vuoden 1993 WTC-iskun analysoinnista ja näin ollen sen oli mahdollista päästä käsiksi World Trade Centerin piirustuksiin. (Thorn 2006, 94–102.)

Tietenkään en lähtisi Zakheimia tai ketään muutakaan julistamaan syylliseksi ilman perusteellisempaa perehtymistä kyseiseen henkilöön. Jos kuitenkin näillä tiedoilla täytyisi valita esimerkiksi Osama bin Ladenin ja Dov Zakheimin väliltä ja pohtia kummalla heistä lähtökohtaisesti olisi ollut paremmat resurssit ja mahdollisuudet tämän kaltaisen operaation suunnitteluun ja toteutukseen, ei valinta olisi kovinkaan vaikea.

Onko teoria Israelista iskujen tahdittajana antisemitistinen?

Esitettyjen faktojen lisäksi jotkin asiat tässä kirjoituksessa ovat kieltämättä enemmän tai vähemmän spekulatiivisia. Mutta jos nämä tiedot pitävät paikkansa edes osittain, jo siinä olisi riittävästi syytä epäillä Israelilla olleen lusikkansa sopassa tavalla tai toisella. Miksei sitten tätä materiaalia ole laajemmalti otettu huomioon pohdittaessa syyllistä? Eräs syy voisi olla, että on saatu vallalle käsitys kaikesta Israelin negatiivisessa valossa esittävästä materiaalista jollain tapaa antisemitistisenä. Näin ajattelevat henkilöt kuitenkin saattavat muitta mutkitta ilman todistusaineistoon perehtymistäkään olla valmiita syyttämään muslimeja tapahtuneesta. Eikö siis yhtä hyvin voisi sanoa USA:n hallituksen esittämän virallisen salaliittoteorian olevan anti-islamistinen?

Tällainen poliittinen korrektius joutaisi romukoppaan, mutta koska tämä asia nousee aina esiin, niin tarkastellaanpa vielä millaisia perusteita on väitteille antisemitismistä. Wikipedia määrittelee[26] antisemitismin vihamieliseksi suhtautumiseksi juutalaisiin joko heidän uskonsa tai kansallisuutensa vuoksi. Omasta puolestani voin sanoa, että en suhtaudu vihamielisesti kehenkään, ellei sellaiseen erityistä aihetta ilmaannu. Tässä kirjoituksessa esitetty kritiikki Israelia ja joitain juutalaisia kohtaan ei myöskään millään tapaa johdu heidän uskostaan tai kansallisuudestaan vaan mahdollisista kytköksistä terrorismiin.

Israelin etuja USA:ssa valvova järjestö Anti-Defamation League (ADL) on koettanut vastata kritiikkiin dokumentissaan Unraveling Anti-Semitic 9/11 Conspiracy Theories (2003). Kyseisessä dokumentissa käydään läpi joitain tässäkin kirjoituksessa esiin otettuja asioita. Jäin odottamaan, että missä vaiheessa ja millä tavoin näitä väittämiä sitten yritetään kumota, mutta nähdäkseni ADL:llä ei ole esittää mitään merkittävää aineistoa tämän suhteen. Sen taktiikkana tuntuisi ennemminkin olevan esittää väitteet siinä muodossa, että ne asiaan perehtymättömälle vaikuttavat jollain tapaa kaukaa haetuilta tai jopa naurettavilta.

ADL toistaa samaa mantraa, kuinka juutalaisia on aina vainottu, ja kaikki aiemmat rötökset, joista Israel on joskus jopa jäänyt kiinnikin – kuten ”Lavon Affair” tai U.S.S. Libertyn tapaus – olivat vain jonkin sortin vahinkoja tai väärinkäsityksiä. Ja kaikki jotka muuta väittävät, ovat tietenkin milloin minkäkin sortin ekstremistejä. Lisäksi ADL väittää, että ns. salaliittoteoreetikkojen mukaan vain juutalaiset ovat riittävän ovelia ja häijyjä suorittamaan terrori-iskuja. Jälleen voin puhua vain omasta puolestani, mutta ainakaan tämän kirjoituksen ydin ei ole, että ainoastaan juutalaiset kykenisivät terroritekoihin, vaan että myös he kykenevät niihin, eikä Israelillekaan näin ollen tulisi suin päin myöntää ”vapaudut vankilasta” -korttia.

ADL:n mukaan tarinat siitä, kuinka World Trade Centerin juutalaisomistajat juonittelivat tornien tuhomaiseksi päästäkseen käsiksi miljoonien dollarien vakuutusrahoihin ylläpitävät myyttiä ahneista juutalaisista. Dokumentissa esitetään, että Larry Silversteinin ja Frank Lowyn ottamat vakuutukset tapahtuivat normaalin käytännön mukaisesti. (ADL 2003, 19.) Tämän lisäksi ADL ei pyri hälventämään epäilyksiä heidän ympärillään muutoin kuin nimittelemällä epäilijöitä antisemitisteiksi. Sen sijaan 911myths.com-sivustolla asiaa puidaan[27] jo asiallisemmin ja tullaan siihen tulokseen, ettei tapaus loppujen lopuksi olisi ollut Silversteinille niin tuottoisa kuin yleisesti uskotaan. Itse en ole riittävästi perehtynyt hänen tapaukseensa, mutta olisi joka tapauksessa absurdia väittää, että tornit olisi tuhottu nimenomaan Silversteinin ahneuden vuoksi, oli hän sitten jollain tapaa mukana juonessa tai ei. Niin tai näin, ilmeisesti Piper ei näe Silversteinia niinkään merkittävänä, että olisi edes maininnut häntä kertaakaan kirjassaan False Flags.

ADL pääsee hieman loistamaan ampuessaan alas tarinaa 4000 juutalaisesta, mutta tämän asian ehdimmekin jo käsitellä aiemmin tässä kirjoituksessa. Vakoojiksi väitettyjen israelilaisten taideopiskelijoiden tapaus on toki jossain määrin epäselvä, mutta ei ADL:kään onnistu sitä valottamaan yhtään enempää, jotta voisimme varmasti tietää lopullisen totuuden asiasta. ”Tanssivien israelilaisten” suhteen ADL myöntää, että Forwardissa todella mainittiin Piperin raportoimat asiat, mutta sen kummemmin perustelematta vaikuttaa suhtautuvan Forwardin artikkeliin kuin se olisi ollut vain jonkin sortin uutisankka. Nämä vakoojiksi väitetyt henkilöt eivät ADL:n mukaan voineet olla vakoojia siitä syystä, että he itse, kuin myös Israelin ja USA:n hallitukset ovat asian kiistäneet. (ADL 2003, 23–24.)

ADL:llä on myös kummallinen taipumus väittää Israelin yhdistämisen 9/11- tai muihin terrori-iskuihin olevan yhtä kuin väittäisi kaikkien juutalaisten olevan synnynnäisesti pahoja. Toki esim. Victor Thornin kirjoissa on paikoitellen ehkä turhankin värikästä ja ylidramaattista ilmaisua. Tästäkin syystä Piperin neutraalimpi kirjoitustyyli tekee paremman vaikutuksen itseeni. Israelin 9/11-iskuihin yhdistäneet myös leimataan joko valkoisen rodun paremmuuden puolestapuhujiksi, antisemitisteiksi, äärioikeistolaisiksi, uusnatseiksi tai muuten vain juutalaisten vihaajiksi. Ehkä ajatuksena on, että eihän nyt kukaan järkevä ihminen halua itseänsä luettavan tähän kategoriaan, vaan on parempi vain unohtaa nämä ”hullut” teoriat.

Vaikka ADL onkin uudemmassa dokumentissaan 9/11 Ten Years Later (2011)[28] ainakin näennäisesti huolissaan myös muslimien vastaisesta kiihkoilusta, ei se samalla tapaa ole ottanut sydämen asiakseen arabeista ja muslimeista levitettyjä hulluja teorioita. Edelleen kuulee väitettävän, että – hieman kärjistäen – nämä verenhimoiset ja kenties myös älynlahjoiltaan vähäpätöisemmät raakalaiset ovat ottaneet Yhdysvallat ja muut uljaat demokratiat hampaisiinsa vain koska he niin suuresti kadehtivat länsimaissa tapahtunutta kehitystä, ja tämän vuoksi sitten tuntevat suorastaan irrationaalista vihaa niitä kohtaan. Jos mennään edes niin pitkälle, että tätä väitettyä vihaa yritetään perustella mm. Yhdysvaltojen Israelia suosivalla Lähi-idän politiikalla, niin tämäkin on joidenkin mielestä jo antisemitismiä. Voisikin melkein tehdä johtopäätöksen, että näin heppoisin perustein käytettynä alkaa antisemitismi sanana jo olla melkoisen yhdentekevä ainakin tietyissä asiayhteyksissä. Itseäni ei siis ainakaan suuremmin hetkautakaan, jos joku tätäkin kirjoitusta sellaiseksi haluaa luonnehtia.

Lähteet

ADL. 2003. Unraveling Anti-Semitic 9/11 Conspiracy Theories. Saatavilla pdf-muodossa: http://archive.adl.org/anti_semitism/9-11conspiracytheories.pdf

Piper, Michael Collins. 2005. Final Judgment. American Free Press. Saatavilla pdf-muodossa: http://americanfreepress.net/PDF/Final_Judgment.pdf

Piper, Michael Collins. 2013. False Flags. Seward Square. Saatavilla pdf-muodossa: http://americanfreepress.net/PDF/False_Flags1.pdf

Thorn, Victor. 2006. 9-11 Evil – Israel’s Central Role in 9-11. Sisyphus Press.

Yli-Karjanmaa, Hannu. 2008. Valtiot ja terrorismi. Multikustannus. Saatavilla pdf-muodossa: http://www.11syyskuu.net/valtiot%20ja%20terrorismi%202013.pdf

Linkkejä kirjoituksessa mainittuihin artikkeleihin ja dokumentteihin

[1] http://www.fbi.gov/news/speeches/partnership-and-prevention-the-fbis-role-in-homeland-security

[2] http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=9283 tai https://mikasalmi.wordpress.com/2015/10/31/israelin-mahdolliset-kytkokset-john-f-kennedyn-murhaan/

[3] http://www.washingtontimes.com/news/2001/sep/10/20010910-025319-6906r/

[4] http://rense.com/general13/state.htm

[5] http://www.11syyskuu.net/teatterikaappaus%20ja%20beslan.htm

[6] http://www.nytimes.com/2001/09/12/us/day-terror-israelis-spilled-blood-seen-bond-that-draws-2-nations-closer.html

[7] http://www.haaretz.com/news/report-netanyahu-says-9-11-terror-attacks-good-for-israel-1.244044

[8] http://www.todayscatholicworld.com/dancing5.htm

[9] http://www.pottsmerc.com/article/20011017/NEWS01/310179999

[10] http://whatreallyhappened.com/WRHARTICLES/israelis_9-11.html

[11] http://cryptome.org/dea-il-spy.htm

[12] http://www.haaretz.com/print-edition/news/odigo-says-workers-were-warned-of-attack-1.70579

[13] http://www.newyorker.com/magazine/2001/10/08/what-went-wrong

[14] http://www.fbi.gov/wanted/topten/usama-bin-laden

[15] http://www.cbsnews.com/news/hospital-worker-i-saw-osama/

[16] http://www.theguardian.com/theguardian/2001/oct/10/features11.g2

[17] http://www.upi.com/Top_News/Analysis/de-Borchgrave/2010/07/28/UPI-interview-with-Hamid-Gul/60031280349846/

[18] http://www.inhofe.senate.gov/newsroom/speech/peace-in-the-middle-east-speech tai https://www.congress.gov/crec/2002/03/04/CREC-2002-03-04-dailydigest.pdf

[19] http://nsarchive.gwu.edu/NSAEBB/NSAEBB407/docs/EBB-PollardDoc1.pdf

[20] http://www.upi.com/Business_News/Security-Industry/2002/06/18/Analysis-Hamas-history-tied-to-Israel/82721024445587/

[21] https://news.google.com/newspapers?id=VqEiAAAAIBAJ&sjid=HKoFAAAAIBAJ&pg=3291%2C9348697

[22] http://www.nytimes.com/2004/06/17/world/threats-responses-interrogations-account-plot-sets-off-debate-over-credibility.html

[23] https://search.wikileaks.org/gifiles/?viewemailid=1332210

[24] http://vastavalkea.fi/2015/07/15/irakin-sodan-puuhamiehet/

[25] http://www.informationclearinghouse.info/pdf/RebuildingAmericasDefenses.pdf

[26] http://fi.wikipedia.org/wiki/Antisemitismi

[27] http://www.911myths.com/html/windfall.html

[28] http://archive.adl.org/911-ten-years-later/pdf/911-retrospective.pdf

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: